Astun varovasti järviruokojen sekaan. Ruovikko kohoaa yhä korkeammalle, tulee hämärää. Jalkakäytävä kulkee vain kivenheiton päässä takanani, mutta tuntuu kuin olisin yksin keskellä suurta viidakkoa. Kahluuhaalarin saapas uppoaa mutaan ja nenään tulvahtaa vahva mädän kananmunan katku. Olen rytikerttusen reviirillä.

° ° °

Rytikerttunen on pieni ja vaatimattoman näköinen lintu, jonka höyhenpuvusta ei juuri löydy erottuvia tuntomerkkejä. Se elää piilotellen tiheissä ruovikoissa ja sulautuu väritykseltään ympäristöönsä täydellisesti. Rytikerttusen huomaakin tavallisesti soidinlaulusta, joka raikaa kauas. Koiras ränkyttää maanisesti erilaisia tavuja – osa on lajin omia perinnelauluja, mutta lintu myös matkii taitavasti, joten väliin saattaa livahtaa vaikkapa pätkä västäräkkiä.

Kuuntele ääni alta! Äänitys: Anna Tuominen, kuva: Juho Jolkkonen

Laji on kiinnostava, sillä monien muiden taantuessa rytikerttunen on levittäytynyt uusille elinalueille. Ensimmäiset yksilöt Suomessa on havaittu vasta sata vuotta sitten, mutta nykyään kevät tuo tullessaan jopa kymmeniä tuhansia rytikerttusia.

Apulaisprofessori, ekologi Rose Thorogood tutkimusryhmineen selvittää, millaisia ominaisuuksia ja luonteenpiirteitä Suomeen saapuneilla pioneerilinnuilla on. Hän on aiemmin tutkinut lajia vuosien ajan Isossa-Britanniassa, jossa tutkitut linnut toimivat yhtenä vertailukohtana suomalaisille linnuille.

”Suomessa on kiinnostavaa se, että ruovikkoympäristö muuttuu. Suuri ravinnekuormitus ja lämpenevä ilmasto saavat ruovikot kasvamaan yhä laajemmiksi”, Thorogood kertoo.

”Rytikerttuselle sopivaa pesimäympäristöä on siis koko ajan enemmän, joten tulevaisuudessa laji voi levittäytyä yhä laajemmalle.”

Rytikerttunen pesii mieluusti korkeissa ja tiheissä ruovikoissa. Kuva: Juho Jolkkonen

Ryhmällä on monta tutkimuskysymystä, mutta ne voidaan yleistää kahteen: Miten rytikerttunen on onnistunut levittäytymään ja pärjäämään uusilla elinalueilla? Ja miten linnussa näkyy, että se on samalla päässyt eroon harmillisesta seuralaisestaan, käestä?

° ° °

Näkyvyys laskee reiluun metriin. Kuulostelen hetken – ei mitään. Se voi tarkoittaa kahta asiaa: joko täällä ei ole lintuja, tai sitten pesintä on jo hyvässä vauhdissa. Huti tai täysosuma.

Kokeilen atrappia. Soitan nauhalta rytikerttusen laulua, jospa sillä saisin koiraan härnättyä ääneen. Hetken vaikuttaa huonolta, mutta yhtäkkiä kaukaa ruovikosta kuuluu lyhyt vastaus. Lupaavaa!

Katson äänen suunnan vyönlenkistä roikkuvasta GPS-laitteesta ja lähden sitä kohti. Kulku ruovikossa on tuskaisen hidasta ja hiki puskee lippiksen alta. Pysähdyn tarkistamaan kurssia, kun ruovikosta alkaa kuulua kovaa ryskettä.

° ° °

Eteläisemmässä osassa Eurooppaa rytikerttunen on käen pääisäntä. Käki munii useimmiten samanlaiseen pesään kuin missä se on syntynyt, mutta ei ihan aina. Joskus kokeilu osoittautuu menestyksekkääksi, ja uusi isäntä on löytynyt. Suomessa suuri osa käistä loisiikin leppälinnun pesissä, ja tänne saapuneet rytikerttuset ovat saaneet olla rauhassa.

Käellä ja sen isäntälajilla on käynnissä vuosituhantinen evoluution kilpavarustelu. Käki yrittää näyttää varpushaukalta ja pelottaa isännän pois pesältä. Isäntälaji oppii tunnistamaan käen ja hyökkää. Käen munat alkavat ajan kuluessa näyttää yhä erehdyttävämmin isäntälajin munilta, joka taas kirjoo omansa tuntomerkeillä ja nakkaa käen munan yli laidan.

”Emme tiedä, jatkuuko varustelu ikuisesti, vai pysähtyykö se jossain pisteessä”, Thorogood sanoo.

Käen ikeestä vapautunut rytikerttunen voi tarjota tutkijoille kurkistuksen historiaan:

”Voimme tekeytyä itse käeksi ja testata, miten rytikerttusen puolustusmekanismit muuttuvat ajan kuluessa.”

Juuri tätä varten täytyy löytää mahdollisimman monta pesää. Kun tutkimus käynnistettiin Suomessa viime vuonna, selvitettiin tunnistaako ryti käen. Samalla tutkittiin, miten emot suhtautuvat yhteen hiukan erinäköiseen munaan. Lentääkö muna yli laidan vai jääkö se pesään?

”Huomasimme, että vain harva rytikerttusista tunnisti käen. Ne eivät myöskään tajunneet, ettei kirkkaan sininen muna ole niiden oma”, Thorogood kertoo.

Tänä kesänä testattiin sosiaalisen oppimisen teoriaa, eli oppiiko lintu lajitoverinsa esimerkistä, miten käkeen kuuluu reagoida.

Pioneerilintuja tutkittiin myös rengastuksen avulla tehdyillä seurannoilla, lintujen rohkeutta uudenlaisessa tilanteessa mittaavilla käyttäytymiskokeilla sekä vertailemalla lintujen laulua ja perimää eteläisempiin lajitovereihin.

° ° °

Ryskääjä lähestyy hurjaa vauhtia. Se on jokin oikeasti iso otus, hirvi, kauris, olkoon mikä vaan, syliini en sitä halua. Eihän se ollenkaan osaa arvata että olen täällä, enkä minä pääse liikkumaan mihinkään. Aikaa on muutama sekunti, mitä vaihtoehtoja jää jäljelle?

“ÄÄÄÄÄÄÄÄ!”

Eläin kaartaa jyrkästi ja pysähtyy parin metrin päähän minusta. Se on valkohäntäkauris. Sydän miljoonaa hakaten pidän sille kirosanoilla ryyditetyn puhuttelun ruovikossa juoksemisen vaaroista. Se kuuntelee saarnani loppuun ennen kuin jatkaa matkaansa.

° ° °

Tiimin löytämät rytikerttusenpesät saivat hetkeksi keinonaapurin. Ruovikkoon vietiin vanha pesä, jonka reunalle nostettiin muovinen tekokäki. Samalla nauhalta soitettiin hurjistuneen rytikerttusen säksätystä ja annettiin pesivien lintujen seurailla vierestä. Tekokäki myös vietiin hetkeksi aidolle pesälle sekä ennen tätä näytöstä että sen jälkeen, jotta nähtiin, oppivatko linnut puolustamaan pesäänsä saamansa esimerkin perusteella.

Rytikerttusen tekonaapuri ja loisintaa yrittävä 3D-printattu käki. Kuva: Informed Birds -tutkimusryhmä

”Rytikerttuseen erikoistunut käki ei ole vielä levinnyt tänne, vaikka sen isäntälintu on. Se kertoo, että vaikka lajit liittyvät tiiviisti toisiinsa, niiden välillä on tärkeitä ekologisia eroja”, Thorogood selittää.

”Rytikerttusen ja käen yhteenpaluu täällä voi olla vain ajan kysymys, tai sitten täkäläiset käet voivat alkaa loisia rytikerttusten pesissä leppälinnun sijaan”, hän kertoo.

Silloin kilpavarustelu käynnistyisi uudelleen ja vanhoille puolustusmekanismeille olisi käyttöä.

° ° °

Arvelen olevani jo lähellä, joten kokeilen atrappia uudelleen. Koiras vastaa välittömästi ja lennähtää näkyviin. Se haluaa häätää “tunkeilevan koiraan”. Nähdessään minut se mykistyy ja sukeltaa alemmas. Se kiertää ympärilläni hyppien ruo’olta toiselle ja häviää sitten. Lähden perään.

Maassa näkyy linnunkakkaa, se on hyvä merkki. Rytikerttuskoiraalla on usein muutama paikka pesän lähettyvillä, joissa se istuskelee kuuluttamassa reviiriään. Tämä on todennäköisesti yksi niistä. Soitan nauhalta naaraan varoitusäänen, ja heti ympärilläni pyörii kaksi lintua hermostuneesti rutisten. Ne varovat tarkasti paljastamasta pesänsä suuntaa, joten istahdan mutaan ja odotan.

° ° °

Thorogoodin mukaan kesän tutkimukset onnistuivat todella hyvin.

”Löysimme paljon enemmän pesiä kuin viime vuonna, ja saimme tehtyä käkikokeet 60 pesällä”, hän iloitsee.

”Luulen, että lintujakin oli enemmän. Edellisen kesän sää vaikuttaa seuraavana vuonna palaavien lintujen määrään, ja viime kesä oli upea. Myös ensi vuotta ajatellen näyttää hyvältä.”

Harmia aiheuttivat pedot, kuten supikoirat, näätäeläimet ja varislinnut, jotka joillain tutkimusalueilla kävivät tyhjentämässä monta seurannassa olevaa pesää. Kokonaisuutena niitä ei kuitenkaan ollut tavanomaista enempää.

Alustavat tulokset kesän tutkimuksista ovat jo selvillä. Ne osoittavat kiinnostavia eroja suomalaisten pioneerilintujen ja aiemmin tutkittujen populaatioiden välillä.

”Kokeissamme Isossa-Britanniassa selvisi, että rytikerttuset seurasivat naapurin esimerkkiä ja yrittivät yhä ärhäkämmin häätää käen pesältään. Ne myös todennäköisesti heittivät pesästä tummapilkkuisen munan”, Thorogood kertoo.

”Testasimme täällä samaa keinonaapureilla, ja myös nämä linnut oppivat hätistämään käkeä. Mutta kun Britanniassa naapurin esimerkki lisäsi tummapilkkuisten munien hylkäämistä jopa puolella, täällä linnut eivät tehneet niille mitään”, hän vertaa.

”Munan tunnistaminen ja hylkääminen on kuitenkin puolustuskeinoista tärkein.”

° ° °

Istun aloillani minuutteja, ja toivon, että pariskunta unohtaa minut. En voi jahdata niitä liian kauaa, ettei pesintä häiriinny. Linnut onneksi rauhoittuvat, ja alan jo olla melko varma pesän suunnasta, kun yhtäkkiä näkökenttään hiipparoi tumma eläin: supikoira. Se ei huomaa minua tai välitä, vaan painelee vaivattoman näköisesti juuri siihen suuntaan, josta arvelin pesän löytyvän. Ehtiikö se ennen minua? Kömmin liikkeelle.

° ° °

Saadut tutkimustulokset nostivat heti seuraavan kysymyksen.

”Seuraavaksi haluamme tietää, paljonko informaatiota rytikerttunen tarvitsee oppiakseen hylkäämään munan. Kuinka erilaiselta sen täytyy näyttää?” Thorogood pohtii.

”Tuore teknologia tulee tutkimuksen avuksi. Linnut näkevät myös UV-valoa, mutta toistaiseksi olemme katsoneet lintujen munia vain omilla silmillämme. UV-kameroiden avulla pääsemme näkemään ne rytikerttusen silmin.”

Haaveissa on myös tutkimuksen laajentaminen rytikerttusen uuteen eliöyhteisöön.

”Tähän mennessä olemme keskittyneet vain tutkimaan rytikerttusia tekeytymällä käeksi. Emme ole vielä selvittäneet, millaisessa vuorovaikutuksessa ne ovat muiden lajien kanssa”, Thorogood sanoo.

Ruovikossa asustaa paljon muitakin pikkulintuja, kuten ruokokerttusia ja pajusirkkuja, sekä toisaalta petolintuja.

”Isossa-Britanniassa on saatu viitteitä siitä, että ruokokerttunen väistyy rytikerttusen tieltä, joten on kiinnostavaa nähdä, tuleeko lajien välille kilpailua myös täällä”, Thorogood miettii.

° ° °

Haron ruovikkoa katseellani, ja silmäkulmasta huomaan tumman möykyn. Mielessä läikähtää voitonriemu. Pesä on yllättävän korkealla, silmieni tasolla. Ehkä supikoira ei viitsi nähdä vaivaa näin ylös rakennetun pesän tyhjentämiseen. En yletä kurkistamaan pesään, joten nostan kännykän sen ylle ja nappaan kuvan. Jo neljä munaa! Tämä voi hyvinkin olla jo täysi luku, tai sitten tulossa on vielä yksi.

Tallennan pesän koordinaatit ja poistun äänettömästi paikalta. Tai totta puhuen melko vähäisellä metelillä, joka sekin on ruovikossa ihan hyvä saavutus.

Katso, miten rytikerttunen puolustaa pesäänsä! Video: Katja Rönkä

Lue lisää tutkimusryhmän verkkosivuilta!