On pieni sadekausi, mutta lämpötila on silti lähes 30 astetta ja taivas on pilvetön. Kuiva maaperä pöllyää jaloissa ja värjää kenkäni oranssiksi, kun kävelen Nyamabanden kylän läpi kulkevaa hiekkatietä pitkin. Olemme saapuneet kylään, jota asuttavat Afrikan alkuperäiskansoihin kuuluvat Bagyelit.

Kylässä meitä on vastassa kamerunilaisen Green Development Advocates -kansalaisjärjestön koordinaattori Aristide Chacgom. Aristide ja hänen kollegansa Ekane Nkwelle sekä Carrele Mawamba ovat tuoneet tutkimusryhmämme kylään, koska he haluavat näyttää mistä alueen maankäyttökonfliktissa on kyse.

Alueen huonokuntoinen tieverkosto ei haitannut kokenutta autonkuljettajaamme Zacharia Nyakoa. Kuva: Niina Pietarinen

Olemme Länsi-Kamerunissa, lähellä Atlantin rannikkoa. Ajoimme loputtomalta tuntuvan kumipuuviljelmän läpi, jotta pääsimme Nyamabanden kylään. Puurivien näky muistuttaa Suomen suoriin riviin istutettua koivumetsää. Se onkin ainoa asia mikä kahden viikon matkan aikana muistuttaa Suomesta. Olen kaukana kotoa.

Mietin mikä oikeastaan erottaa suomalaisen istutetun metsän afrikkalaisesta viljelmästä. No, ainakin istutetun alueen koko. Kyseiset kumipuut kuuluvat singaporelaiselle Hevecamille, jonka tuottamaa luonnonkumia käytetään muun muassa Michelinin ja Goodyearin renkaissa. Puuviljelmän laajuus on arvioiden mukaan noin 20 000 hehtaaria. Vertailun vuoksi: Helsingin pinta-ala on 21 500 hehtaaria.

Kun saavumme kylään, katson ympärilleni ja yritän peittää hämmennykseni. Mieleeni nousee Arman Alizadin kuuluisa lausahdus: ”Nää ihmiset elää täällä joka päivä”.

Kylä koostuu muutamasta rakennuksesta. Yksi rakennuksista on perinteinen savesta ja puun oksista taidokkaasti rakennettu talo, katto on tehty oksista ja puun lehdistä. Ikkunoita ei ole, mutta talon seinissä on satunnaisia paikkaamattomia reikiä kohdissa, joista oranssit, käsintehdyt savitiilet ovat tippuneet paikaltaan. Pyykkinarulla roikkuu pieniä vauvanvaatteita. Yksi rakennuksista on koottu erilaisista pressuista ja pakkausmuovista. Kylän keskellä on käsin pumpattava kaivo vedenottoa varten. Tiine koira tepastelee ohitseni ja vilkuilee minua kiinnostuneena. Aristide Chacgom kysyy minulta, voisinko asua kylässä.

”Sano rehellisesti”, hän sanoo. Tunnen oloni kiusaantuneeksi. Mietin Suomessa odottavaa jenkkisänkyäni ja totean vitsaillen, että olisin kyläläisille vain vaivaksi, jos jäisin.

Talo Nyamabanden kylässä. Talon edustalla tulkkimme Nathalie. Kuva: Niina Pietarinen

Sademetsä investointien kohteena

Kamerunin länsiosa on ikivihreän sademetsän peittämä ja metsäkato alueella on historiallisesti ollut vähäistä. Alue on kuitenkin viime vuosina ollut kansainvälisten yritysten ja investoijien kasvavan kiinnostuksen kohteena. Asetelma on tuttu jo kolonialismin ajoilta: länsimaalaiset toimijat perustavat liiketoimintaa kehittyviin maihin – ja ohjaavat voitot takaisin länsimaihin. Metsien lisääntyvä käyttö metsäteollisuuden, maanviljelyksen ja kaivosten tarpeisiin, sekä luonnonpuistojen perustaminen ovat pienentäneet alueella asuvien alkuperäiskansojen elintilaa.

Nyamabanden asukkaille metsä on elinehto: he metsästävät, kalastavat ja keräilevät metsästä saatavia syötäviä ja lääkinnällisiä kasveja ja käyttävät kasvien lehtiä ja oksia rakennustarpeiksi. Ennen kaikkea, metsä on asukkaille pyhä paikka, jossa heidän esi-isiensä henget elävät. Metsiin liittyy paljon kulttuurille tärkeitä perinteitä ja uskomuksia.

Maaryntäys

”Land rush” eli maaryntäys tarkoittaa kiristyvää kilpailua kehittyvien maiden maa-alueiden omistajuudesta. Maaryntäys on johtanut lisääntyviin maankäyttökonflikteihin. Ilmiön taustalla on esimerkiksi väestönkasvun ja ilmastonmuutoksen aiheuttama paine kehittää uusia tapoja tuottaa ruokaa ja energiaa.

Ongelman ratkaisuksi on ehdotettu tyhjiksi ja käyttämättömiksi kuvailtujen alueiden valjastamista teollisuuden tarpeisiin. Näiden maa-alueiden hyödyntämistä muun muassa ruuan ja energian tuotantoon on kuvailtu ”win-win” tilanteeksi, jossa sekä yritykset, että kehittyvien maiden hallitukset ja kansalaiset hyötyvät uusista elinkeinoista, työllisyyden kasvusta ja lisääntyvistä verotuloista. Win-win -retoriikka on positiivisesti vaikuttanut nykyaikaisten maakauppojen hyväksyttävyyteen.

Tutkijat käyttävät ilmiöstä usein termiä ”land grabbing”, maakaappaus. Termillä ei tarkoiteta maa-alueiden varastamista, vaan sitä, että monikansalliset yritykset hankkivat hallintaansa suuria maa-alueita, joita ne käyttävät vain hyödyntämistarkoituksessa.

Valtiot antavat pois maita, joita paikalliset yhteisöt ovat asuttaneet ja käyttäneet satojen, jopa tuhansien vuosien ajan.

Maakaappauksissa on usein taustalla yritysten ja valtion luoma narratiivi hyödyntämättömästä alueesta, jonka nykyinen käyttötapa on joko haitallinen tai tehoton, tai molempia. Usein nämä maat eivät suinkaan ole tyhjiä tai asumattomia. Ne ovat paikallisten pientilallisten, paimentolaisten, kalastajien ja metsäkansojen käytössä.

Konfliktit alkavat usein siitä, että valtiot antavat pois alueita, joita paikalliset yhteisöt ovat asuttaneet ja käyttäneet satojen, jopa tuhansien vuosien ajan. Kun alue annetaan esimerkiksi metsäteollisuuden tai energiantuotannon käyttöön, paikallisyhteisöt joutuvat muuttamaan alueelta. Heillä ei ole todellista sananvaltaa siihen, toteutuvatko hankkeet heidän elinympäristössään vai eivät. Tutkijoiden mielestä prosessissa on uuskolonialistisia piirteitä.

Aristide Chacgom on koulutukseltaan juristi ja toimii Green Development Advocates -kansalaisjärjestön koordinaattorina. ”Olen ollut lapsuudestani asti kiinnostunut yhteiskuntaan ja ympäristöön liittyvistä asioista. Opiskelin kauppaoikeutta Dschangin yliopistossa Kamerunissa ja valmistumisen jälkeen päätin ryhtyä kansalaisjärjestötyöhön. Tiivis yhteistyö paikallisyhteisöjen kanssa on saanut minut ymmärtämään, että monokulttuurit, teolliset viljelmät yleisesti sekä öljypalmuviljelmät erityisesti ovat vakava uhka paikallisyhteisöjen selviytymiselle ja hyvinvoinnille. Sen lisäksi, että viljelmät vaikuttavat negatiivisesti luonnon monimuotoisuuteen, teollinen maatalous on merkittävä riski yhteisöjen ruokaturvalle.”

Jäljet vievät Eurooppaan

Aristide vie meidät Nyamabanden kylästä luxemburgilaisen Socfinin omistamalle öljypalmuviljelmälle.

Palmuöljy on maailman käytetyin kasviöljy ja sitä hyödynnetään esimerkiksi elintarvikkeiden ja kosmetiikan valmistuksessa. Vuonna 2018 Socfin tienasi Afrikassa sijainneilla liiketoimillaan 360 miljoonaa euroa. Socfinin keulahahmoina toimivat ranskalainen liikemies-miljardööri Vincent Bolloré, sekä belgialainen liikemies Hubert Fabri. Socfin ja Bollorén perheyritys Bolloré Group ovat haastaneet oikeuteen lukuisia median edustajia, kansalaisjärjestöjä ja journalisteja, jotka ovat tuoneet päivävaloon yrityksen kyseenalaisia toimintatapoja Afrikassa. Vuonna 2018 Bolloré Group hävisi kansalaisjärjestöjä vastaan nostetun kunnianloukkaussyytteen ja se on myös perunut lukuisia haasteita ennen niiden käsittelyä.

Öljypalmuviljelmä, jossa vierailemme, on valtava. Se levittäytyy 11 000 hehtaarin alalle, eli peittäisi esimerkiksi Hailuodon saaresta yli puolet. Alue on niin suuri, että eksymme autolla ja pysähdymme hetkeksi pitämään taukoa. Viljelmä koostuu suoriin riviin istutetuista öljypalmuista, öljyn käsittelylaitoksesta, hallintorakennuksista ja työntekijöiden asumuksiksi rakennetuista parakeista. Alueella ajaa kuorma-autoja, jotka kuljettavat öljypalmun hedelmiä ja työntekijöitä viljelmän sisällä. Tiet ovat hyvässä kunnossa, paikoittain jopa asfaltoituja.
”Katsokaa teiden kuntoa, ja verratkaa niitä kylään johtavaan tiehen”, eräs Nyamabanden asukas sanoo. Viljelmän negatiivisista vaikutuksista luontoon ja paikallisten ihmisten elinoloihin ja terveyteen on raportoitu laajasti.

Kamerunin suurin öljypalmuviljelmä, Socfinin omistama Kienké. Kuva: Niina Pietarinen

Nyamabanden asukkaat kertovat menettäneensä Socfinin takia pääsyoikeuden alueille, missä he perinteisesti metsästävät ja keräilevät hedelmiä, rakennustarpeita ja lääkinnällisiä kasveja. Viljelmillä käytettävien koneiden äänet ovat pelottaneet riistaeläimet pois. Lisäksi teolliset viljelmät saastuttavat vesistöjä ja maaperää. Viljelmien tieltä on kaadettu tuhansia hehtaareja monimuotoista sademetsää ja tilalle on istutettu öljypalmua silmänkantamattomiin.

Socfinin viljelmä on vain yksi monista alueelle perustetuista monikansallisista puuviljelmistä. Toisaalla, Nkoelonin kylässä kokemukset ovat samanlaisia kuin Nyamabandessa. Asukkaiden mukaan villieläimet ovat lähteneet liikkeelle ja tuhoavat kyläläisten peltoja ja puutarhoja.

Asukkaat kertoivat, että alueella palmuöljyä tuottava Camvert-yhtiö konsultoi kyläläisiä alueiden käyttöönotosta vasta kun hanke oli jo alkanut. Yhtiön edustajat olivat näyttäneet heille listan kyläläisiä hyödyntävistä projekteista, joita yhtiö aikoi toteuttaa. Projekteista yksikään ei ole toteutunut, lukuun ottamatta kylään rakennettua kahta kaivoa. Tosin toinen kaivo ei toimi.

Ekane kertoo, että Camvert aloitti metsän hakkuut vuonna 2020, jolloin yritys raivasi laittomasti 2500 hehtaaria sademetsää öljypalmuviljelmää varten. Camvertin suunnittelema alue on kokonaisuudessaan 60 000 hehtaaria.

Green Development Advocates on jäljittänyt Camvertin käyttämien siementen alkuperää ja jälleen kerran jäljet vievät EU -alueelle: Camvertin käyttämiä öljypalmun siemeniä on toimittanut ranskalainen verovaroin rahoitettu maatalouden tutkimuskeskus CIRAD sekä biopolttoainetta valmistava Avril.

Suomen osuus maaryntäyksessä

Osataan sitä Suomessakin. EU-Parlamentin vuonna 2016 tilaaman tutkimuksen mukaan Suomi kontrolloi EU-maista neljänneksi eniten EU:n ulkopuolisia maa-alueita. Alueiden yhteenlaskettu pinta-ala on päätä huimaavat 567 000 hehtaaria. Alue vastaa pinta-alaltaan noin kahta kolmasosaa Uudenmaan maakunnasta. Näiden maiden käyttötarkoitukseksi on raportoitu metsäteollisuus, eli raakapuun ja puukuidun tuotanto sekä hiilensidonta ja maanviljely. Tutkimuksessa mainitut suomalaiset yritykset ovat UPM, Stora Enso sekä Finnfund.

Suomen valtion omistama kehitysrahoitusyhtiö Finnfund tarjoaa lainaa ja riskipääomaa vastuullisiin yrityshankkeisiin kehitysmaissa. Finnfund ei siis anna kohteille vastikkeetonta rahaa, vaan se on rahoituslaitos.

Joitain Finnfundin sijoituksia on kritisoitu eettisesti arveluttaviksi: Vuonna 2017 Finnfundin osarahoittama vesivoimahanke Hondurasissa kärjistyi paikallisen kansalaisjärjestön perustajan murhaan. Kansalaisjärjestön mukaan hanke uhkasi jättää veden alle laajoja alkuperäiskansojen alueita. Väkivaltaisuuksien vuoksi Finnfund keskeytti hankkeen rahoituksen.

Finnfundin vaikuttavuus- ja vastuullisuusjohtaja Kaisa Alavuotunki kommentoi, että Finnfund on kehittänyt vastuullisuustyötään viime vuosina. Se on esimerkiksi ottanut käyttöön erillisen ihmisoikeuslinjauksen sekä kehittänyt hankkeiden monitorointia ja toimintaympäristön arviointia ja seurantaa. Alavuotungin mukaan yhtiö neuvoo sijoituskohteitaan välttämään väestönsiirtoja aina kun se on mahdollista. Jos väestöä joudutaan siirtämään, Finnfund edellyttää että sijoituskohde tarjoaa yhteisöille kohtuullista korvausta tai elinoloja pyritään muutoin parantamaan.

Finnfund on yhdistetty Laosissa tekeillä olleeseen suurpatoon, jonka alta pakkosiirrettiin 6000 ihmistä.

Finnfund on yhdistetty myös Laosissa tekeillä olleeseen suurpatoon, jonka alta pakkosiirrettiin 6000 ihmistä. Alavuotunki huomauttaa, että Finnfund aloitti hankkeen rahoituksen vasta väestönsiirtojen jälkeen, tavoitteenaan vahvistaa hankkeen vastuullisuutta. Finnfund lopetti hankkeen rahoittamisen vuonna 2021.

Finnfund rahoittaa myös Kenian Turkana-järvelle rakennettavaa tuulivoimalapuistoa. Joukko alueen alkuperäisväestöä on haastanut hankkeen oikeuteen, koska sen mukaan vuosisatojen ajan yhteisomistuksessa olleita maita on yksityistetty ilman neuvotteluja. Alavuotunki kertoo, että alkuperäisväestön tietoon perustuva kuuleminen ja osallistuminen ovat Finnfundin rahoituksen perusedellytyksiä. Lisäksi Finnfund toimii aktiivisessa yhteistyössä paikallisten yhteisöjen kanssa ja pyrkii edistämään alkuperäisväestön ihmisoikeuksien, ihmisarvon ja kulttuurin kunnioittamista.

Tie Safacamin kumipuuviljelmien läpi lähellä Dizanguéta Kamerunissa. Socfinin tytäryhtiöt hallitsevat lähes 60 000 hehtaarin maa-aluetta Kamerunissa. Kuva: Micha Patault

Suomalaiset metsäyhtiöt maailmalla

Stora Enson toiminta Brasiliassa ja Kiinassa on myös ollut maakaappaussyytösten kohteena. Suomen valtio on Stora Enson suurin yksittäinen omistaja sijoitusyhtiö Solidiumin kautta. Brasiliassa Bahian osavaltion asukkaat ovat syyttäneet Stora Enson ja brasilialaisen Suzanon puoliksi omistamaa sellutehdasyhtiö Veracelia tekaistujen asiakirjojen käytöstä jopa 60 000 hehtaarin kokoisten alueiden hankinnassa. Kaiken kaikkiaan Veracel omistaa Brasiliassa 214 000 hehtaaria maata eukalyptusviljelmiä varten.

Kesäkuussa 2022 Yle uutisoi Veracelin vastustajien vangitsemisista ja median hiljentämisestä. Ylen haastatteleman Helsingin yliopiston apulaisprofessori Markus Krögerin mukaan Veracelin tapaus loukkaa ihmisoikeuksia tavalla, jollaista ei ole aiemmin nähty suomalaisfirmalta. Stora Enson mukaan Veracelin mailla ei ole meneillään olevia konflikteja.

Myös Stora Enson Kiinassa sijaitsevaa sellutehdasta, sekä 90 000 hehtaarin eukalyptusviljelmää on syytetty maakaappauksista ja ympäristön saastuttamisesta. Julkisuuteen vuotaneen Stora Enson oman sisäisen raportin mukaan kaikkein heikoimmassa asemassa olevat paikalliset jätettiin jättihankkeessa huomioimatta.

Metsäyhtiö UPM:n toiminta Uruguayssa on myös herättänyt paljon keskustelua. UPM omistaa Uruguayssa Fray Bentosin sellutehtaan ja on parhaillaan rakentamassa maahan toista, maailman suurimpiin lukeutuvaa sellutehdasta, jonka on määrä aloittaa toiminta vuoden 2022 lopulla. Kriitikot ovat huolissaan tehtaan ja selluntuotantoa varten istutettujen eukalyptusviljelmien ympäristövaikutuksista ja siitä, kuka lopulta hyötyy projektiin valuvasta rahavirrasta. Uruguayn hallitus on tukenut UPM:n hankkeita, ja uuden sellutehtaan julkinen vastustus on ollut toistaiseksi vähäistä.

Öljypalmun hedelmillä lastattu rekka Socapalmin istutuksilla lähellä Apouhia Kamerunissa. Kuva: Micha Patault

Tutkimustieto apuna konfliktin ratkaisussa

Kahden päivän aikana vierailimme neljässä kylässä, jotka kaikki ovat joutuneet ahtaalle teollisen maataloustuotannon takia.

Päämäärämme on tutkia, kuka todella hyötyy alueen valtavista viljelmistä ja miten viljelmät vaikuttavat paikallisten yhteisöjen elämään. Tutkitun tiedon avulla haluamme varmistaa, että päätöksentekijät huomioivat kansainvälisissä ilmastonmuutosta, biologista monimuotoisuutta ja metsätaloutta koskevissa sopimuksissa metsien lisääntyvän käytön haitat.

”Tutkimustulokset ovat tietokanta, jota voimme käyttää yhteisöjen auttamisessa”, Aristide sanoo. Aristide ja hänen kollegansa jatkavat työskentelyä yhteisöjen kanssa. He tukevat yhteisöjä esimerkiksi maanviljelyksen kehittämisessä ja tarjoavat kallisarvoista oikeusapua.

Paikalliset asukkaat haluavat, että heidän perusoikeutensa tunnustetaan.

Kyläläiset ymmärtävät tutkimustiedon tärkeyden: ”Olette tervetulleita ja toivomme että yhteistyömme on hedelmällistä. Tarvitsemme todistusaineistoa viljelmien negatiivisista vaikutuksista”.

Paikalliset asukkaat haluavat, että heidän perusoikeutensa tunnustetaan ja että myös he saavat kompensaation maidensa ja elinkeinonsa menetyksestä.

Koska Kamerunin maankäyttölain mukaan metsä kuuluu virallisesti valtiolle ja valtio voi antaa tai vuokrata omistusoikeuden, hallituksella on keskeinen rooli maakaupoissa.

Tapaamamme yhteisöt toivovat, että hallitus toimisi avoimessa yhteistyössä heidän kanssaan ja palauttaisi vääryydellä hankitut maat ja metsät. Lisäksi paikalliset toivovat, että hallitus vahvistaisi alkuperäiskansojen asemaa ja asettaisi sanktioita yrityksille, jotka loukkaavat heidän ihmisoikeuksiaan tai aiheuttavat ympäristötuhoa heidän maillaan. Yhteisöjen puheissa toistuu sama pyyntö: ”Opettakaa meitä puolustamaan itseämme”.

Solange Sanhgan toimii Bagyeli-yhteisön johtajana Etelä-Kamerunissa. Heidän yhteisönsä elinkeinot ja asuinalueet ovat jatkuvasti uhattuina öljypalmu- ja kumipuuistutuksien laajenemisen johdosta. Kuva: Micha Patault

”Välittäkää tieto ahdingostamme päätöksentekijöille”

Vaikka kyläläisten elinolot ovat vaatimattomat, Nkoelonin kylässä meille tarjotaan suuri lounas: pöydälle on katettu riistaa, kalaa ja kanaa, riisiä, perunaa, valtavia avokadoja, sekä olutta. Syömme yhdessä kyläläisten kanssa.

Yksi kylän naisista tulee luokseni paistetun kalanpään kanssa. Hän tarjoaa sitä minulle iloisesti nauraen. Kamerunissa on yhä tavallista uskoa noituuteen ja arkielämään liittyy paljon uskomuksia. Uskomuksen mukaan jos nainen antaa kalanpään miehelle, mies rakastuu tähän. Olen otettu, että kylän nainen haluaa auttaa minua miehen löytämisessä. Päätän kuitenkin pitää työn ja huvin erillään, ja kieltäydyn lahjasta.

Vierailumme päätteeksi leopardin nahasta tehtyyn perinteiseen heimopäällikön hattuun sonnustautunut kylän päällikkö vetoaa meihin: ”Vierailunne on hyväksi, koska tiedätte asioita, joita me emme tiedä tai osaa tehdä. Välittäkää tieto ahdingostamme päätöksentekijöille. Kun tutkimuksenne on valmis, tulkaa takaisin ja opettakaa meitä. Tiedämme että voitte auttaa meitä”.