Naavaiset männyt ja lumiasussaan kuiskivat kuuset seuraavat etenemistämme. Hanki upottaa ja sivakoimme metsäsuksilla hissukseen. Välillä pysähdymme retkikaverini kanssa kuulostelemaan äänettömyyttä ja ihailemaan maiseman yksityiskohtia.

Lunta sataa kevyesti valkoiseen maisemaan.

Viimeisen alamäen jälkeen sen jo kuulee. Vesi virtaa kohisten mustana Lieksanjoessa rantojen jäätörmien välissä. Ensin virta näyttää rauhalliselta, mutta yläjuoksua lähestyttäessä se kiihtyy ja tyrskyt kasvavat. Rannan puut kurkottavat veteen lumisina.

Lieksanjoki saa alkunsa Venäjän Karjalasta Roukkulanjärvestä, Lieksanjärvestä ja Tuulijärvestä. Ennen Pielistä joki kuohuu kuudessa koskessa reilun 17 kilometrin matkalla Ruunaan retkeilyalueen rajojen sisällä. Se mutkittelee ja hiljenee välillä järviin ennen kuin jatkaa taas seuraavaan koskeen.

Sukset vievät rantaa myöten kohti Haapavitjan riippusiltaa, jonka alla Paasikosken kuohut matkaavat Kakkisenpyörteestä kohti Neitijärveä. Välillä vesi katoaa jääluolaan tai solahtaa jääkannen alle. Rantaa koristavat jään luomat hienot muodot.

Tähän saakka olemme hiihtäneet kelkkapohjia pitkin. Loppumatka Kakkisen laavulle on umpihankea.

Viimein pääsemme perille ja sytytämme nuotion. Ihailemme alapuolella kuohuvan kosken kaarteita. Haapavitja on uljas näky.

Jään muodostelmia Murrookoskella. Kuva: Markku Tano

Koskikaran maisemassa

Täällä viihtyy pohjoisesta pakkasia pakoon tullut koskikara. Lintua houkuttavat avonaisina pysyvät vedet, jotka turvaavat sille ravinnon.

Toivon näkeväni koskikaran Neitikosken jään reunalla ja menen paikalle vielä aamullakin. Lintu ei kuitenkaan suostu näyttäytymään, ehkä se odottelee lumisateen päättymistä.

Ruunaan rauhassa elävät myös kaikki maamme suurpedot: ahma, susi, ilves ja karhu. Lumista joen vartta kulkiessa mielikuvitus temppuilee. Vastarannan kivi tai juurakko näyttää silmäkulmassa joltain suurelta, harmaalta eläimeltä. Mutta ei susi niin helpolla näyttäydy.

Neitikoski pysyttelee sulana. Ruunaan retkeilykeskus sijaitsee kivenheiton päässä. Kuva: Annakaisa Vänttinen

Ruunaalle tullaan aina takaisin

Ruunaan kosket houkuttavat kalastajia ympäri vuoden. Hyvät kalavedet antavat kirjolohta, haukea, ahventa ja siikaakin.

Neitikoskella istuu pilkillä Pekka Kaksonen. Luonnossa liikkumista harrastava Kaksonen rakastui Ruunaan luontoon jo 1986 ja on palannut tänne siitä saakka viisikin kertaa vuodessa. Perhokalastus on miehen intohimo. Neitikoskella nykyn nykyä ei tule, mutta se ei Kaksosta haittaa.

”Välillä kalastus jää toisarvoiseksi, kun saa seurata luonnon tapahtumia ja eläimiä ”, hän sanoo.

”Luonto ja hyvät kalavedet saavat minut palaamaan tänne aina uudestaan. Vastaavia koskialueita ei ole näillä leveys­piireillä, seuraavat löytyvät vasta Kuusamosta tai Lapista.”

Ruunaan retkeilykeskusta jo kuudettatoista vuotta pitävä yrittäjä Markku Lappalainen vahvistaa tiedon. Suurin osa Ruunaalle tulevista on vakiokävijöitä. Moni jatkaa perinnettä suvussa ja tuo mukanaan lapsensa tai lapsenlapsensa. Matkailijoita tulee etelästä ja muualta Suomesta mutta myös itänaapurista, ja karavaanareita saapuu jopa Keski-Euroopasta.

Tärkeänä uittojokena vuoteen 1986 palvelleen Lieksanjoen virtoja hyödyntävät nyt pääasiassa kalastajat ja koskenlaskijat.

Metsäsuksilla lumisten maisemien läpi kohti Haapavitjaa. Kuva: Annakaisa Vänttinen

Lumikengillä hiljaisiin metsiin

Metsässä on miltei metri lunta. Ruunaalla sanotaan olevan oma pienilmastonsa, jonka takia lunta kertyy lähes aina enemmän kuin muualla Lieksassa; lämpösumma vastaa Ylitorniota.

Majapaikkamme sijaitsee aivan Neitikosken vieressä. Kuohuja pääsee ihailemaan myös kosken keskeltä pieneltä saarelta, jonne kuljetaan siltaa pitkin. Sulan aikaan reitti sopii liikuntarajoitteisellekin.

Hanki ei kanna lainkaan, siksi vuokraamme lumikengät. Niillä pääsee kinoksissa helposti eteenpäin.

Kevyt lumisade tekee maisemasta vaaleanharmaan. Koski näkyy mustana molemmin puolin siltaa. Saarelle voisi jäädä katsomaan virtaa tuntikausiksi. Täälläkin voisi nähdä koskikaran, mutta jälleen se piilottelee.

Ruunaalla kulkiessa tuntee olevansa kaukana kaikesta. Talvella koskia saa katsella ja metsiä kulkea ilman ainuttakaan vastaantulijaa. Hiljaisuutta ja rauhaa etsivälle tämä on hyvä paikka.

Viimeisenä päivänä päätämme lykätä lähtöä iltapäivään, jotta ehdimme vielä lumikenkäillä Kirppuvirralle. Lumisade on hiljentänyt luonnon ihmeellisen vaiteliaaksi. Linnut piilottelevat ja lumi peittää hankiin tallentuneet tarinat. Näemme kuitenkin tuoreet jäniksen jäljet ja heti perään pehmeässä kinoksessa oravan tai näädän kulkureittejä.

Kirppuvirralta näkee kauas Neitijärvelle. Maisema ja virtaavan veden ääni luovat uskomattoman kauniin kokemuksen. Matka jatkuu joen rantaa, missä jää voi olla petollista, sillä paksu nietos piilottaa rannan ja jään rajan.

On aika lähteä kohti kotia. Lumikengät nousevat helposti kevyessä lumessa. Samassa selän takaa sulasta virrasta kuuluu korkea VIUHHH. Koskikara näyttäytyy sittenkin. Jään reunalta se viheltää meille jäähyväiset.