Sorsa puussa, riiviö vedessä Talvimaisemaa täällä Tyrväällä katsellessani, jäisen joen partaalla, muistan tuon tuostakin maaliskuisen päivän vuosien takaa. Tuolloin niin talvi ja kevät oli hyytävän kylmä, mutta maaliskuu taittui hiljalleen huhtikuulle: Seison pienen lähiöjärven rannalla sinisorsien piirittämänä ja tyhjennän leipäpussin sisältöä sinisorsien ahnaisiin suihin. Sulat pöllysivät ja räpylät liukastelivat puiden juurilla, nokat kurkottivat, vesi pärskyi ja siivet viuhuivat, kun sorsat syöksähtelivät leipäpalojen perässä. Osa tyttösorsista seurasi nahistelua etäämmältä, ynisi kutsuvasti, pää kallellaan, sillä se oli varma keino saada ruokkijaltaan ruokaa. Äkkiä tunnen nokkaisun pohkeessani, naarassorsan, joka kiersi aina taakseni, nokki kipakasti ja kiskoi housunpuntista, jos koki jääneensä paitsioon, jos leipää ei heti herunut. Silloin telkkä lipui hitaasti paikalle, tilannetta tarkkaillen, välillä pysähdellen, kierrellen ja kaarrellen, ruokailevia sinisorsia vahtien ja vaanien, nokka veden pintaa viistäen. Äkkiä se sukelsi ja pulpahti esiin sorsaryppään keskeltä. Alkoi kaamea metakka, kun säikähtäneet ruokailijat rääpättivät ja pakenivat sorsia takaa ajavaa telkkää. Sorsien paettua telkkä ahmi kaiken vedessä kelluvan leivän ja katseli uhitellen sorsien suuntaan sukeltaessaan myös pohjamutiin painuneet leipäpalat ahnaaseen kupuunsa. Kotimatkalla havahduin yläpuoleltani kuuluvaan ääneen, sillä ison mäntymetsikön yläoksistossa räpytti ja uikutti jokin iso lintu. Mikä lie harvinaisuus, aprikoin lähemmäksi kiirehtiessäni. Näköetäisyydelle päästyäni, en ollut uskoa silmiäni, sillä männyn oksalla oli hätääntynyt naarassorsa! Sorsa ynisi ja uikutti, keikkui ja huojui, ja räpytti hurjasti siipiä. Välillä se kurkotti nokkaansa kohti taivasta, välillä kohti maankamaraa. Miten ihmeessä lintu oli puuhun joutunut! Ja miten poloista voisi auttaa. Aloin viuhuttaa käsiäni ja maanitella sorsaa vain lentämään puusta. Lintu katsoi vuoroin taivasta, vuoroin maankamaraa ja minua, lähipuissa ihmetteleviä variksia, ja tasapainoili oksallaan surkeasti uikuttaen. Sinisorsaa katsellessa ei naurattanut, vaan voimaton avuttomuus valtasi mielen. Eikä yhtään ihmiskulkijaa missään, joka voisi puhelimellaan soittaa pelastuslaitoksen miehille. Samassa havahdun viuhuvaan ääneen: Lintu teki ratkaisunsa. Sillä se lensi hurjasti kaarrellen mäntyjen lomassa ja suunnisti täpärästi metsikön vieressä siintävälle lähijärvelleen ja laskeutui turvallisesti sen huomaan. Niin tämän tarinan lukeville kuin itselleni jää yhä mysteeriksi, miten sorsa oli mäntyyn joutunut. Oma teoriani on, että se oli paennut lähiöjärvellä häiriköivää telkkää.