Sunnuntaina aamulla 7.4 -24 hiihdellessäni aikaisin taas hangilla, huomasin ensin ilveksen jäljet ja kuuntelin hippiäisen laulua. Saavuttuani pikkutikkojen reviirille, kuulin rummutusta ja näinkin pikkutikan, mutta en heti onnistunut kuvaamaan, kun se lensi jo kauemmaksi, en halunnut häiritä enempää. Jatkoin vesistön taakse ison kuusen luo, jossa on liito-oravan papanoita. Heti kohta sen jälkeen jatkettuani matkaa näin edessäni yllättäen harmaan palleroisen pikkulinnun, joka vilahti piiloon mättään taakse. Jäin odottamaan, että näkisin sen paremmin ja varmistuisin, olisiko kyseessä punarinta, jota en ollut vielä nähnyt tälle vuodelle. Hämmästyin, kun lintu aika pelottomana tuli näkyviin. Sillä ei ollutkaan oranssia rintaa, vaan kellertävän oranssit kupeet ja valkoinen silmärengas. SINIPYRSTÖ naaras! Tähän aikaan vuodesta hankien keskellä. Ei voi olla totta!!! Irrotin sukset jaloistani ja kaivoin kameran repustani kuvatakseni todistusaineistoa. Kävellen oli paljon helpompi liikkua epätasaisella teräshangella metsässä. Lintu oli peloton ja kävi pikaisesti kuin ihmettelemässä minua lähelläni, mutta siirtyi taas nopeasti paikasta toiseen. Säädöt kamerassani oli miten sattuu, enkä onnistunutkaan heti kuvaamaan, kun lintu katosi jo näkyviltä. En viitsinyt alkaa etsimään, etten häiritsisi sitä, vaan jatkoin ihmeissäni eteen päin ajatellen, ettei kukaan usko, kun en voi todistaa, vaikka olin varma lajista. Jätin sukset metsään hangelle ja jatkoin matkaani kävellen vanhassa metsän sirpaleessa, yksityisellä luonnonsuojelualueella, tarkistamaan tuttua läpi talven sulana pysyvää rantaa, joka ei näy kuuluvankaan suojelualueeseen. Siellähän havaitsin aiemmin metsäviklon, joka lienee ollut tämän vuoden ensimmäinen havainto Pohjois-Savossa. Vielä oli metsäviklo paikalla. Hyvin näkyi valkoinen yläperä ja ääntelikin tuttuun tapaan. Metsäviklo pakeni harmikseni molemmilla kerroilla käydessäni paikalla, joten kuvaaminen sai jäädä ja samalla lisä häiritseminen. Peukaloinen lauloi kuten myöhemminkin paikalla käydessäni. Näin siellä vihdoinkin vuodariksi punarinnan, joka myöhemmin käytyäni tiksutti sulan reunalla ryteikössä. Palattuani takaisin samoja jälkiäni suksilleni päin, sinipyrstö tuli yllättäen taas eteeni. Oliko se lähtenyt perääni? Aloin kuvata sitä varovasti. Se oli peloton, mutta liikkui paikasta toiseen vikkelästi vähän kerrallaan. Kun pysähdyin, se kävi pikaisesti kuin poseeraamassa lähelläni monet kerrat ja lensi sitten kauemmaksi oksille ja sieltä maahan pienille pälvipaikoille kuin ruokaa etsien. Sainkin kuvattua joitakin onnistuneita kuvia. No, nyt voin ainakin todistaa havaintoni kuvan kanssa, ajattelin tyytyväisenä. Yhdessä kuljimme jonkun matkaa näin rinnakkain pysähtyen vähän väliä, kunnes tiemme erosivat.