Syksy toki etenee eri aikaan eri osissa maata, mutta meillä on tapana laittaa valkosipulit maahan tässä lokakuun puolenvälin jälkeen. Kun kynnet kylvetään jo syksyllä, ne pääsevät hyvissä ajoin kevätauringon lämmössä puskemaan maasta. Näin pääsee ainakin korjaamaan valkosipulisadon heinä-elokuun vaihteessa, vähän lajikkeesta riippuen. Eli nyt vielä ehtii kylvöhommiin, jos asuu eteläisemmässä Suomessa!

Milloin on Se Oikea hetki laittaa valkosipulit maahan?

Oikea hetki laittaa valkosipulit maahan riippuu lämpötilasta. Maan pitää olla viilentynyt sen verran, että valkosipulin kynnet eivät enää lähde itämään. Kuitenkin täytyy olla vielä sen verran lämmintä, että kynnet ehtivät juurtumaan. Valkosipulit selviävät talvesta paremmin, kun ne ehtivät juurtua hyvin. Näin valkosipulit esimerkiksi pysyvät paremmin paikoillaan talviroudassa ja etenkin sen sulaessa. Lisäksi ne keräävät vettä ja ravinteita, jotka auttavat niitä kasvuun lähdössä keväällä.

Kansanperinteessä juurikasvien kylvöt on ajoitettu alakuulle, eli laskevan kuun aikaan, jolloin kasvuvoima suuntautuu alaspäin. Tämän voi siis halutessaan ottaa huomioon ja ajoittaa valkosipulin kylvöt heti täydenkuun jälkeen. Ei siinä ainakaan mitään menetä!

Valkosipuleita tai ylipäänsä sipuleita muutenkaan ei kannata laittaa ihan puutarhan märimpään kohtaan. Liika kosteus stressaa kasveja viemällä juurten tarvitseman hapen ja näin ollen tukahduttaa ne. Se myös altistaa valkosipulit sieni- ja muille taudeille.

Valkosipulien kylväminen ja kattaminen

Ilmaamme maata kahdenkädentalikolla eli broadforkilla, jota myös myyräimeksi kutsutaan. Ilmaaminen onnistuu ihan hyvin myös talikolla, jos ala ei ole kovin suuri. Ilmaamisen jälkeen vesi imeytyy maahan paremmin ja juurille on tilaa. Ilmaaminen helpottaa myös kitkemistä. Kitkemisen jälkeen lisäämme tasaisen kerroksen tuoretta kompostimultaa penkkeihin.

Viljelypenkit valmistellaan ilmaamalla, kitkemällä ja lisäämällä tuoretta kompostimultaa

Valkosipulit voi kylvää aika syvään koloon, eli noin 5-10 sentin syvyyteen. Hyvä mittari on siis noin 2,5 kertaa kynnen pituus maanpinnasta. Aseta kynnet maahan kanta alaspäin, niin ne juurtuvat hyvin. Maata kannattaa painaa tiiviisti kynsien päälle, jotta ne saavat hyvän kosketuksen maahan. Tämä auttaa niitä juurtumaan ja aikanaan lähtemään hyvin kasvuun.

Lehtikatekerros suojaa valkosipuleita syksyn, talven ja kevään aikana

Suojaamme valkosipulipenkit lehtikatteella. Kaksi vanhaa tammea tarjoaa tähän valtavasti materiaalia. Kate suojaa valkosipulin kynsiä jäätymiseltä ensimmäisten pakkasten aikaan niin että valkosipulit ehtivät juurtua. Katekerros suojaa myös keväällä, kun ilmat jo lämpenevät, mutta tulee vielä yöpakkasia. Katekerros tarjoaa ravintoa maaperän hajottajille ja ylläpitää pieneliötoimintaa, mikä vapauttaa ravinteita valkosipuleille ja voi myös nopeuttaa maan lämpenemistä keväällä.

Kiinnitämme viljelyssämme erityistä huomiota kasvien terveyteen. Haluamme myös luoda symbioottisia suhteita kasvien ja maaperän hyötyeliöiden välille mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Ennen istutusta liotamme valkosipulin kynnet vedessä, johon on sekoitettu matomultaa ja mykorritsaymppiä. Maahan istutetut valkosipulit kastelemme itsetehdyllä matobucha-mikrobiliuoksella, joka sisältää muun muassa matokompostia, kombuchaa ja muita hapatettuja liemiä sekä melassia. Kirjoitetaan tälle aiheelle omistettu blogikirjoitus jossain vaiheessa!

Valkosipulinkynnet kylvyssä

 

Hunajafermentoidut valkosipulit

Hunajafermentoidut valkosipulit yhdistävät hunajan ja valkosipulin terveyttä tukevat ominaisuudet.

Hunajafermentoidut valkosipulit voivat helpottaa oloa, kun flunssa on iskemässä

 

hunajafermentointikatekylväminensyyskylvövalkosipuli

Tilaa Suomen Luonto

Opi tuntemaan luontosi ja tue Luonnonsuojeluliiton työtä.
Suomen Luonto digitilauksen ensimmäinen kuukausi nyt 1 €!