Edellisessä kirjoituksessa aloitettiin Utön saaren tutkimusmatkailu. Retkikertomus päättyi ensimmäiseen iltaan. Nyt on aika kertoa, mitä seuraavana päivänä tapahtui. Vaikka päivä kului pitkälti hyönteisten ja hämähäkkieläinten parissa, siihen mahtui myös muuta mielenkiintoista.
Kirjoituksen ensimmäinen osa on luettavissa täältä.
Päivä alkoi aamiaisella, jonka jälkeen liikuskelin vähän aikaa hotellin lähistöllä ja odottelin seuraavaa ohjelmanumeroa. Hämähäkkejä tuli jälleen vastaan runsaasti. Haaviin osui myös joitakin korentoluteita. Pistin lisäksi merkille, missä kohdin siritti niittyhepokatteja – palataan siihen hieman myöhemmin.
Seuraavaksi oli vuorossa tutustuminen Utön tunnettuun majakkaan, joka on vanhin Suomessa toiminnassa oleva majakka. Se on rakennettu nykyiseen muotoonsa jo vuonna 1814. Oppaana toimi Hanna Kovanen, joka järjestää saarella säännöllisesti erilaisia opastuksia. Hän ylläpitää myös Hannas horisont -nimistä kahvila–matkamuistomyymälää, josta saa Utö-teemaisia tuotteita. Hanna kertoi, että valkopunaraidallinen (ei missään tapauksessa punavalkoraidallinen) kivitorni on aikoinaan toiminut myös radiomajakkana sekä koko saaren ensimmäisenä sähkölaitoksena.
Jännä yksityiskohta majakan rakenteessa on sen tilojen suureneminen ylöspäin kuljettaessa. Tämä selittyy ylöspäin ohenevilla pystysuorilla ulkoseinillä. Majakan kolmannessa kerroksessa toimiva pieni kirkko tekee siitä yhden saariston omaleimaisimmista nähtävyyksistä. Oppaan mukaan maailmassa ei välttämättä ole toista majakkaa, jonka ylimmässä kerroksessa sijaitsisi kirkkoa.
Majakkakierroksen jälkeen minulla oli vielä aikaa kierrellä saarta omin päin. Muutaman tunnin kuluttua minun oli määrä toimia hyönteis- ja kasviretken toisena oppaana. Aamulla olin jo keskustellut kasviasiantuntija Mirja Reijosen kanssa retken toteutuksesta. Olimme päättäneet järjestää yhden ison retken kahden erillisen sijasta. Näytteleväthän kasvitkin tärkeää roolia monien hyönteisten elämässä. Suurin etu oli siinä, ettei retkelle saapuvien tarvitsisi valita haluaisiko ennemmin tietoa kasveista vai hyönteisistä.
Satelliittikuvien perusteella minua kiinnosti erityisesti saaren itäranta ja eteläkärki. Koska välimatkat eivät ole kovin pitkiä, ehdin käydä molemmissa. Ympäristöt vaikuttivat kummassakin paikassa hyönteisten etsimisen kannalta hieman haasteellisilta. Huomattavasti helpompaa olisi johdattaa joukko hautausmaalle ja tutkailla sen ympärille levittäytyviä niittyjä.
Utön majakka on Suomen vanhin yhä toiminnassa oleva majakka.
Majakan toiseksi ylimmän kerroksen juhlasalissa on vietetty vuosien varrella niin saaristolaisten kokoontumisia kuin majakanvartijoiden juhlia.
Utön majakan ylimmässä kerroksessa sijaitseva kirkko on maailman mittakaavassa harvinaisuus – toista samanlaista tuskin löytyy.
Retki alkoi kolmen aikaan iltapäivällä. Suurin osa ryhmästämme osallistui opastukselle. Oli jopa hieman haastavaa kertoa asioista niin, että kaikki kuulisivat puheeni, mutta kierros sujui ainakin omasta näkökulmastani varsin mukavasti.
Aloitimme hotellin viereiseltä niityltä. Nappasin sieltä niittyhepokatin näytettäväksi – etsimiseen kului vain parikymmentä sekuntia, joten suunniteltu ohjelmanumero onnistui täydellisesti. Kun jatkoimme kulkua syvemmälle saareen, ohitimme lehtomaisen kohdan, jonka pusikoissa siritteli lukuisia pensashepokatteja. Hetki meni, että sai yhden paikannettua.
Suuntasimme kohti hautausmaalle johtavaa polkua. Ennen sinne pääsyä osasin näyttää tutut kohteet: pesäänsä vartioivan kanervahämähäkin ja sopivat paikat korentoluteiden haavimiseen. Osallistujat esittivät runsaasti kysymyksiä, minkä otin pelkästään positiivisena merkkinä kiinnostuksesta.
Mirja oli toivonut löytävänsä käärmeenpistoyrttiä. Sitä kasvoi monin paikoin niin runsaasti, ettei se lopulta ollutkaan niin ihmeellinen asia. Kasvia hyödyntää ravintonaan korea ritarilude. Niitäkin löytyi runsaasti esiteltäväksi.
Kanervakiidokki (Pisaura mirabilis) vartioi huolellisesti pesäänsä ja sen sisällä kehittyviä jälkeläisiään.
Värikkään ritariluteen (Lygaeus equestris) löytää todennäköisimmin käärmeenpistoyrtin varrelta, joka toimii sen tärkeänä ravintokasvina.
Olin löytänyt etukäteen kohdan, jossa oli runsaasti pihtihämähäkkien pesiä. Haaviin hämähäkkejä ei ole kovin helppo saada, sillä päivisin ne piileskelevät matalaan kasvillisuuteen kutomansa tiiviin seittipussin sisällä. Pesät oppii kuitenkin erottamaan varsin nopeasti, kunhan katselee riittävän matalaa heinikkoa.
Ennen pihdikkien esittelyä pelottelin kuulijoita kertomalla kuinka suuri osa suomalaisista hämähäkkilajeistamme on myrkyllisiä. Varoittelin myös, että pihtihämähäkit ovat luonnonvaraisista lajeistamme mahdollisesti kaikkein myrkyllisimpiä. Tämä ei estänyt käsittelemästä hämähäkkejä paljain käsin: ne eivät pure tarkoituksella, elleivät joudu puristuksiin.
Ehdin myös kertoa löytäneeni edellispäivänä neilikkapirkon. Kas kummaa, vähän tämän jälkeen haaviini osui kaksi lajin yksilöä. Yksi opastettavista yritti tunnistaa esittelemiäni löytöjä mobiilisovelluksen avulla. Se oli hämmästyttävän tarkka, neilikkapirkonkin se tunnisti ilman ongelmia. En tiedä mitä se olisi sanonut löytämästäni pitkäsiipisestä kanervaluteesta, joka hämmensi ainakin itseni hetkeksi. Yleensä laji on lyhytsiipinen.
Hyönteisretken aikana pysähdyimme niitylle, jolla esiintyi runsaasti pihtihämähäkkejä. Ennen kuin niitä lähdettiin etsimään, pidin ryhmälle lyhyen hämähäkkipuhuttelun ja yritin pelotella yleisöä maamme myrkyllisten hämähäkkilajien määrällä.
Löytämäni pihdikit vaikuttivat keskenkasvuisilta, mutta useimmat niistä saattoivat olla piikkipihdikkejä (Cheiracanthium punctorium). Päiväsaikaan hämähäkit piileskelevät tiiviin seittipesänsä suojissa, mutta ne saa sieltä suhteellisen helposti houkuteltua esiin.
Yllättävä löytö: pitkäsiipinen kanervalude (Macrodema microptera), joka tavallisesti esiintyy lyhytsiipisenä muotona. Monilla lyhytsiipisillä ludelajeilla esiintyy pitkäsiipisiä yksilöitä, jotka edesauttavat lajin levittäytymistä.
Neilikkapirkko (Subcoccinella vigintiquatuorpunctata) on kasviravintoon erikoistunut leppäpirkkolaji.
Pysähdyimme joksikin aikaa hautausmaan lähistölle, jotta halukkaat ehtivät tutustua myös siihen. Esittelin samalla miten hyönteisiä seulotaan. Otin esimerkinomaisesti maasta pienen seuloksen haaviin tyhjennettäväksi. Siihen osui sentään kauniin kirjava kanervanopsakki.
Utön hautausmaa on perustettu 1950-luvulla. Siellä lepäävät monet saaren merelliseen elämään kytkeytyneet asukkaat.
Kanervanopsakki (Rhysodromus histrio) on kauniin kirjailtu hämähäkkilaji, joka vaanii saalistaan matalassa kasvillisuudessa.
Hautausmaalta ei olisi ollut pitkä matka rantakukkien ja rusoviittaluteiden elinpaikoille. Maasto olisi kuitenkin ollut liian hankala isommalle ryhmälle. Monilla oli jaloissaan pelkät matalat kengät ja vaikka puutiaisista ei tarvinnut olla huolissaan, olin aiemmin päivällä nähnyt saarella kyyn. Olin varautunut asiaan ottamalla mukaani edellispäivänä löytämäni rusoviittaluteet. Ihmiset pääsivät ihmettelemään niitä ennen kuin laskin yksilöt takaisin luontoon.
Retkeillessä aika kului huomaamatta, ja lopulta oli aika päättää kierros. Paluumatkalla vastailin vielä minulle esitettyihin lisäkysymyksiin.
Ruokailun ja hotellilla piipahtamisen jälkeen kävelin takaisin kylän keskustaan, jossa jonkin ajan kuluttua kohtasin sattumalta Mirjan uudestaan. Ilta oli jo hämärtymässä, kun kävelimme yhdessä takaisin majoitusta kohti. Tarkkailimme ja hämmästelimme samalla sekä hyönteisiä että kasveja. Ritariluteita oli aiempaa runsaammin näkyvillä. Pohdimme, olivatko ne tulleet esiin päiväpiiloistaan hämärän turvin.
Lehtohepokatit olivat aloittaneet korviahuumaavan sirityksensä korkeissa pensaissa ja puissa. Yritin kysellä Mirjalta, kuuliko hän mitään, mutta hänen korvansa eivät enää havainneet sirityksen taajuuksia. Niin käy meistä kaikille jossain vaiheessa.
Vaikka useimmat hepokatit tuntuivat olevan tavoittamattoman korkealla, löysin muutaman yksilön matalammalta ja pääsin esittelemään niitä rantaan auringonlaskua seuraamaan tulleille retkeläisille. Itse auringonlasku jäi näkemättä, sillä kaukana horisontissa liikkunut pilvilautta peitti sen kokonaan.
Illan päätteeksi kävin hakemassa majoitushuoneesta otsalampun ja suuntasin katsomaan majakkaa toiminnassa. Pimeällä tiellä kohtasin runsaasti pensashepokatteja, siirojen massaesiintymän ja muutamia yöaktiivisia maakiitäjäisiä. Jalat alkoivat jo olla hellinä pitkän päivän jäljiltä, mutta mieli oli tyytyväinen – päivää ei olisi juuri paremmin voinut viettää.
Kiitos, että luit loppuun asti. Lisää hyönteiskuvia tarjolla Instagramissa: @hyonteismies – ota tili seurantaan ja voit myös antaa palautetta tai esittää lisäkysymyksiä tästä tai muista kirjoituksistani Instagramin kautta.
