Samuli Paulaharjun Sompio (1939) kertoo Lapin takamailla luontaistaloudessa eläneen yhteisön tarinaperinteestä ja luontosuhteesta. Eipä löytynyt Sompion kairoilta elävää, jolla ei ollut oma tärkeä tehtävänsä vanhan Sompion luonnon­uskontojen ja kristinuskon ensivaikutteiden värittämässä maailmankuvassa. Samoja väärtejä olivat kaikki: ihmiset, eläimet, puut, pensaat ja jopa maan pienimmät matoset.

Sompio on aikuisten satu, joka oli alueella asuneille totta. Syksyllä 2001 katselin Pyhä-Nattasen palovartijan tuvan ikkunasta yli Sompion maan. Tuvan suojana ovat pyhän tunturin laen kuuluisat pahdat.

Eivät Sompion vanhat kuolleita kiviä ja kallioita palvoneet, vaan niiden kautta luonnossa asuvaa jumaluutta. Satua vai totta?

Tapani Tervo, geologi. (SL 7/2023)