Lepakot esittäytyvät yleensä pimeydessä, niiden tuntomerkit eivät useinkaan ole silminnähtäviä ja helposti havaittavia. Pimeydessä niihin ei tahdo saada otetta, ne vilahtelevat vain jossain näkökentän laidalla. Ja harvoin päivällä nähtyinäkin niiden olennaiset tuntomerkit ovat harvoin hyvin näkyvillä. Turkin värityksen arviointi on vaikeaa vaihtelevissa valaistusoloissa. Korvien muotoa, siipien pituutta ja koko otuksen kokoa ei ole helppo hahmottaa.

Aina joskus tulee tilaisuus tarkastella lepakkoa tarkemmin: Löytyy näkyvästi päivälevolle asettunut yksilö. Silloin tuntomerkkejä voi päästä tulkitsemaan tarkemmin. Tällöinkään otusta ei sovi häiritä koskettelemalla. Joskus eteen tulee kuollut lepakko, jota voi tutkia oikeinkin tarkasti: mitata ja venytellä. Koskettelu on syytä tehdä suojakäsineet kädessä, sillä luonnonvaraisissa eläimissä voi olla kiusallisia mikrobeja, jotka voivat tarttua ihmiseen.

Jos mahdollista, kuolleena löytynyt lepakko on hyvä toimittaa Luonnontieteellisen keskusmuseon Luomuksen tutkittavaksi ja tallennettavaksi.

Jokainen lepakkohavainto on arvokas, tiedot jopa yleisten lepakkolajiemme esiintymisestä ovat vajavaiset. Siksi kaikki lepakkohavainnot kannattaa tallettaa Luomuksen ylläpitämään Laji.fi-havaintotietokantaan.

Erityisen arvokkaita ovat havainnot harvaan asutuilta alueilta ja lepakoiden yhdyskunnista. Havainnot ovat kiinnostavia ja arvokkaita, vaikka lajeja ei pystyisi määrittämään. Havaintojen karttuessa syntyy kuva siitä, missä lepakoita ylipäänsä esiintyy ja missä on aitoja lepakkoautioita. Lisääntymisyhdyskunnat ovat usein pysyviä ja niihin voi liittyä tieteellistä kiinnostusta, minkä vuoksi niiden kirjaaminen tietokantaan on erityisen arvokasta. Lajilleen määritetyistä havainnoista kehkeytyy ajan mittaan tarkentuva kuva ei lajien esiintymisalueista.

Kaikki tämä tieto palvelee luonnonsuojelua, lepakoiden suojelua eritoten. Lepakot ovat luonnonsuojelulailla suojeltuja eläimiä. Ne on kirjattu EU:n luontodirektiiviin (Liite IV a): niiden lisääntymis- ja levähdyspaikkoja ei saa tuhota. Tietokantoihin kirjatut havainnot auttavat siis muun muassa luonnonsuojelun ja maankäytön yhteensovittamisessa, parhaimmillaan välttämään kiistoja, jotka pitkittävät ja mutkistavat hankkeiden suunnittelua.

Lukuohje lajiesittelyihin

Tuntomerkit: ulkonäkö, käyttäytyminen.

Paino: grammoina.

Pituus: millimetreinä kuononkärjestä hännänpäähän.

Siipien kärkiväli: millimetreinä siivet levitettyinä.

Ääni: kaikuluotausääni voimakkaimmillaan kilohertseinä (kHz); kuultavissa vain lepakkodetektorilla. Kaikuluotausääni vaihtelee tilan ja tilanteen mukaan. Kaikilla lepakoilla on myös ihmiskorvin kuuluvia, kirskuvia sosiaalisia ääniä. Ne ovat yhdyskuntien sisäistä ja yksilöiden keskinäistä viestintää.

Esiintyminen: yleisyys, elinympäristö, levinneisyys. Kaikki suomalaiset lepakkolajit esiintyvät pääasiassa metsäisissä ja vesistöjen kirjomissa ympäristöissä, joissa on tarjolla runsaasti hyönteisravintoa ja sopivia suojapaikkoja. Puunkolot ja -halkeamat, kaarnanraot, kallionraot ja rakennuksien rakenteet tarjoavat lepakoille suojaa ja lisääntymisyhdyskunnille tiloja. Meillä talvehtivat lepakot hakeutuvat horrostamaan kosteisiin ja viileisiin tiloihin, joissa lämpötila ei laske pysyvästi pakkaselle. Tällaisia oloja löytyy muun muassa pirunpelloista ja muista lohkareikoista, kallioiden raoista ja erilaisista ihmisen rakentamista tiloista: maakellareista, bunkkereista ja muista linnoitteista, kaivoksista ja kallioluolista.

Hyvä tietää: kiinnostavia tietoja lajista.

Lähteitä, lisätietoja:
Markku Lappalainen: Lepakot – salaperäiset nahkasiivet, Tammi 2002.
Christian Dietz ym.: Bats of Britain, Europe & Northwest Africa, A&C Black 2009.
Eeva-Maria Tidenberg ym.: Atlas of Finnish Bats, Ann. Zool. Fennici 56, 2019
Eeva-Maria Tidenberg: Lajiluettelo elää, Lepakot-lehti 2025
lepakko.fi
laji.fi
eurobats.org