Kuningatar perustaa pesän, ja sen jälkeläiset alkavat rakentaa kekoa. Jopa sadattuhannet työläiset kokoavat keon neulasista ja muusta vastaavasta materiaalista. Pesissä on osastoja toukkien ja koteloiden hoivaamiseen ja ruoan varastointiin sekä käytäviä ja ilmanvaihtokanavia. Käytävät jatkuvat maan alle. Yhteiskuntaan voi lajista riippuen kuulua useita pesiä. Pesän rakentaminen vie vuosia, mutta se myös kestää pitkään. Kekomuurahaiset talvehtivat pesän uumenissa.

Muurahaiset pystyvät säätelemään keon sisäosien lämpötilaa, ja pesä on hyvin säältä suojattu. Muurahaiset puolustavat sitä aggressiivisesti. Jos pesään tunkeudutaan, muurahaiset vievät toukat ja kuningattaret syvemmälle turvaan ja alkavat korjata vahinkoja. Lämmin keko toukkineen houkuttelee useita eri pesäloisia ja petoja. Karhut ja palokärjet hajottavat pesän melko helposti ruokaa etsiessään.

Kuvitus: Juha Ilkka

HARA Mätästä muistuttava muoto sulautuu hyvin ympäristöönsä. Estetiikan kannalta on kiinnostavaa, että pehmeä muoto koostuu pienistä terävistä neulasista, jotka hahmottaa vasta läheltä katsottaessa. Vaikka rakennustapa on varsin primitiivinen, on syntynyt kokonaisuus vaikuttava.

HAKULINEN Pesä on selvästi erottuva, muttei liian rohkea. Tässä on jatkuvuutta ja yhteistyötä, mitä arvostan. Kekoa on hankala arvioida arkkitehtonisesta näkökulmasta, sillä se on lähempänä koko kaupunkia kuin rakennusta.

HÄNNINEN Ekologisesta näkökulmasta ehdoton ykkönen. Se edustaa nykytrendiä, eli tiivistä ja äärimmäisen tehokasta kaupunkirakentamista. Silloin muuta tilaa jää vapaaksi. Pesässä eletään lämpötilan mukaan, kesällä käytetään koko kekoa ja talvella eletään vielä tiiviimmin. Ihmisenkin pitäisi oppia elämään näin.