Vuoden 1965 toisessa numerossa Valter Keltikangas kirjoittaa artikkelissa Etelä-Suomen luonnontilaisten soiden kohtalo:

”Rajoitumme koskettelemaan tilannetta nimenomaan Suomen eteläpuoliskon soiden ja niiden suojelun osalta. Mennyt vuosikymmen on ilmeisesti saattanut ne varsin nopeassa tahdissa yhä uhanalaisempaan asemaan”, kirjoittaa Keltikangas. Hän käsitteli soidensuojelua myös vuosikirjassa 1955.

”Metsätaseemme tasapainoon saattaminen tulee vaatimaan lähivuosikymmeninä ainutlaatuisen suurimittaisen soiden ojitusohjelman toteuttamisen. Tämäkin työ keskittyy nimenomaan hyviin suolaatuihin. Heikkolaatuiset suot, joita on kyllä runsaasti mutta jotka eivät takaa läheskään yhtä hyvää ja nopeaa taloudellista tulosta, ojittaja on toistaiseksi karsinut suunnitelmistaan pois. Mutta nähtävästi vain toistaiseksi.”

Keltikangas päättää perusteellisen katsauksensa vaatimalla pikaisia suojelutoimia. ”Etelä-Suomen soiden suojelutoimenpiteet ovat aikataulustaan pahasti jäljessä; kello on jo paikoin lyönyt niiden kohdalla kaksitoista. Se mitä asian hyväksi vielä voidaan tehdä, on tehtävä viipymättä.”