Tässä numerossa kirjoitetaan lintujen perinteisestä munituskulttuurista.

”Isoja linnunpönttöjä, uuttuja, ei entisaikoina laitettu luonnonsuojelumielessä kuten nykyään, vaan luonnon verottamiseksi, elinkeinoksi”, kerrotaan Suomen Luonnon toimittaja Jorma Laurilan artikkelisssa Kun isoisä sotkalle uutun ripusti.

Uutussa eli uussa munitettiin ilmeisesti kaikkia puunkoloihin munivia vesilintuja: telkkää, isokoskeloa ja uiveloa. Telkkä on kaiketi ollut tärkein. Uutut oli merkitty nimikirjaimin ja toisen uukeinolle meneminen käsitettiin varkaudeksi.

Myös muita lintuja munitettiin tai ryöstettiin niiden pesiä: munarosvoilta eivät säästynet niin teeri, metso, riekko, kurki, kuikka, joutsen kuin hanhetkaan. Pöllöjen eli pissihaukkojen muniin ei kajottu.

Munistusta tiedetään harjoitetun ainakin 5000 vuotta. Sitä tehtiin koko maassa. Syrjäseuduilla tapa ei hävinnyt edes lain voimalla, niin tärkeä perinne se oli. Hiipumiseen vaikutti eniten proosallisesti kanatalouden kehittyminen, kun luontaistaloudesta siirryttiin teollistuvaan yhteiskuntaan. Lapissa tiedetään munitusta kuitenkin harjoitetun ainakin vielä 1930- ja 1940-luvuilla.

Teksti: Jorma Laurila