Riekko saa talveksi kunnon lumipuvun – höyhenpeite on pyrstön reunoja lukuun ottamatta hohtavan valkea, ja se ulottuu jalkoihin asti. Jalkoihin kasvaakin talveksi tuuheat lumikengät, ja myös riekon kynnet pitenevät. Näin sen uppoaminen lumeen vähenee kesäasustukseen verrattuna jopa puoleen.

Talvella riekko saa suojaa ja lämpimän majapaikan kaivautumalla yöksi kieppiin eli lumiluolaan.

Jos lumi on pehmeää, riekko sukeltaa kieppiin usein suoraan lennosta, jolloin peto ei voi seurata sen jälkiä. Energiansäästö on kiepissä iso.

Riekon talviravinto koostuu lähinnä koivun ja pajujen silmuista, urvuista ja oksista. Kesällä silmujen ohella maistuvat lehdet, ja marjastajana riekko on ahkera.

Kesällä riekko on ruskeankirjava ja maastoutuu suojavärinsä turvin hyvin maahan. Lentoon nousevan riekon siivet vilkkuvat kesälläkin valkoisina. Monesti riekon näkeekin, kun se nousee kulkijan edestä lentoon samalla tunnusomaisesti räkättävästi käkättäen.

Pesäkin on syvennys maassa tyypillisessä riekon kotiympäristössä kuten tunturikoivikossa tai suon laidalla. Aiemmin riekko pesi varsin yleisenä myös Etelä-Suomen soilla, mutta on soiden ojituksen ja turvetuotannon takia hävinnyt monilta entisiltä vahvoiltakin alueiltaan. Esimerkiksi Suomenselän lajistossa riekko kuitenkin ilahduttaa yhä.

Suomen luonnonsuojeluliitto on auttanut riekkoja SuoMaa projektissa: sll.fi/mita-me-teemme/suot/suomaa/esimerkkilajit/suomaan-riekko

Riekko on Peräpohjolan maakuntalintu. Se komeilee myös Enontekiön vaakunassa.