Kansallispuistojemme kuopus Etelä-Konnevesi tarjoaa rauhaa ja monipuolisia elämyksiä, ikimetsiä ja erämaarantoja. Lue Ritva Kuparin retkikokemuksista, jotka julkaistiin Suomen Luonnossa 5/2013. Tuolloin kansallispuisto oli vasta suunnitteilla.

Teksti: Ritva Kupari

Pilvinen kesäilta on hämärtymässä, kun inkkarikanoottimme irtoaa Rautalammin Hanhitaipaleen venesatamasta. Tähyilemme retkikaverini kanssa rantavesien sokkeloita ja saaria: teltan paikka olisi hyvä löytää pian. Päädymme Porttisaareen, jossa omien otsalamppujemme apuna loistaa kiiltomadon lyhty.
Porttisaari on yksi valtion suojelualueista, joista valmistellaan Etelä-Konneveden kansallispuistoa.

Suojeltuja valtionmaita on noin 1500 hehtaaria. Kokonaisuuteen kuuluu kymmeniä saaria, niemiä ja muita ranta-alueita.

Lähes kaksi vuotta melontaretkeni jälkeen, keväällä 2013, Metsähallituksen erikoissuunnittelija Raimo Itkonen näyttää työhuoneessaan Konneveden kartalta tummanpunaisten ja vaaleanpunaisten alueiden mosaiikkia. Tummat ovat valtion suojelualueita ja vaaleat yksityisiä suojelualueita.
Itkonen valmistelee esitystä Etelä-Konneveden kansallispuistosta järvialtaalle ja parille erilliselle kohteelle. Jo aiemmin tänne ryhdyttiin laatimaan hoito- ja käyttösuunnitelmaa osana kuntien vetämää matkailun kehittämishanketta.

”Selvitysalueella on myös kymmeniä yksityisiä suojelualueita. Vaikka niistä ei tule kansallispuiston osia, ne tukevat maisemakokonaisuutta ja säilyttävät alueet rakentamattomina”, Itkonen selvittää.

Vuorimaata ja lehtoja
Kuikka ui lähelle rantaa ja antaa ihailla höyhenyksensä kuviointia ja mustavalkoista väritystä. On aika ohjata kanootti saarien sokkeloon. Keskikesän päivä on hiljainen ja tyyni.

Päivänvalossa näkee, miten kallioisia ja metsäisiä näkymät ovat. Suurin osa erämaisista rannoista kuuluu rantojensuojeluohjelmaan. Lisänä on muutama vanhan metsän suojelualue ja suo.

Rautalammin puolella järvialtaan itäisessä ja kaakkoisessa osassa rannat ovat jylhiä. Puhutaan pohjoissavolaisesta vuorimaasta.

”Seutu on geologisesti kiinnostava. Rautalammin puolella Savossa on hyvin jyrkkäpiirteistä vuorimaastoa ja Keski-Suomessa Konneveden kunnan puolella matalampia silokallioita”, Raimo Itkonen tulkitsee topografiaa.

Näkösyvyyttä jopa viisi metriä
Järven kirkas ja puhdas vesi liplattelee rauhoittavasti kanootin kylkiin. Veden laatu on erinomainen ja näkösyvyys eteläosissa jopa viisi metriä. Konnevesi on Rautalammin reitin keskusjärvi, jonka korkeutta ei säännöstellä keinotekoisesti.

Järvi on merkittävä kalastuspaikka ja kuulu muikuistaan. Onnistumme uistelemaan evääksemme pari ahventa, mutta täällä elää myös erittäin uhan­alainen villi järvitaimen. Vesi­alueet eivät kuulu valtiolle eivätkä sisälly kansallispuistoehdotukseen.

Etelä-Konneveden luonnon tuntee tarkkaan biologi Jorma Knuutinen, joka on tehnyt saarissa kasvillisuus- ja linnustoselvityksiä ja liikkunut järvellä lähes 50 vuotta.

”Kun menee karun näköiseen metsään, saattaakin pian löytää itsensä lehdosta. Niitä on monenlaisia; osassa kasvaa metsälehmuksia ja muita vaateliaita lehtokasveja.”

Eteläistä lajistoa edustavat muun muassa varstasara ja lehtoneidonvaippa, pohjoista taas kallioilla viihtyvät pahtarikko ja pahtanurmikka. Vanhoissa metsissä elää keskisuomalaisittain erittäin arvokas kääväkäslajisto.

Eteläisiä ja pohjoisia ääniä
Kiikaroin pitkään palokärkeä, joka rummuttelee kelon kylkeen. Se ei häiriinny toisin kuin tiirat, jotka huutelevat huolissaan rantakivillä kököttävien poikastensa turvallisuudesta. Myös koskeloilla, kuikilla ja sinisorsilla on poikueita. Selkälokki näyttää yksinäiseltä.

Seudun eläimistö on monipuolinen. Elinpaikkoja löytävät niin karhu, liito-orava kuin saukkokin. Linnustossa sinnittelevät riekko ja kuukkeli.

”Kerran kevätkesän hämyisänä iltana pohjoinen ja eteläinen linnusto kohtasivat hauskasti: satakieli nakutteli säkeitään ja samassa saaressa riekko aloitti päkätyksensä ja pian sen lajitoverit vastailivat eri puolilla rantoja”, Jorma Knuutinen kuvailee yhtä tunnelmallista hetkeä.

Kalasääskikanta on keskisen Suomen vahvin. Onnistumme meloessamme näkemään sääksen komean risulinnan ja sen valtiaspariskunnan lentelemässä lähistöllä. Samana päivänä katseemme kohotti puiden latvoihin myös ilta-auringossa syöksyilevä nuolihaukka.

Asta-myrskyn jälkiä
Kesällä 2010 Asta-myrsky kehittyi Konnedellä syöksyvirtauksiksi, jotka pyyhälsivät järven yli kaakosta luoteeseen ja tekivät rujoa jälkeä. Puut kaatuivat suurin joukoin monesta saaresta ja niemestä.
Tosiaan, ensimmäisiä ihmetyksen aiheitamme on se, miten paljon puita on pötköllään multaiset juuripaakut ilmassa. Jokunen ranta on kuin sodan jäljiltä pystyssä törröttävine, katkenneine runkoineen.

Ison Pyysalon saaren laavu on rutistunut suuren männyn rungon alle ja tulipaikkakin on käyttökelvoton. Kyhäämme teltan pystyyn saaren toiselle puolelle, pitkälle, matalalle hiekkarannalle. Siellä tuntuu vallitsevan ikuinen rauha.

Erikoissuunnittelija Raimo Itkonen lupaa, että Metsähallitus korjaa laavun ja myrskyn jälkiä niiltä reiteiltä, joille kävijöitä ohjataan kulkemaan. Useimmilla valtion mailla puut saavat jäädä myrskyn muistomerkeiksi.

Osa myrskymetsistä poltetaan
Joissakin saarissa metsää poltetaan. Ennallistamispoltto tehtiin ensimmäiseksi viime keväänä Ison-Häntiäisen saaressa, jonka puusto kaatui myrskyssä melkein kokonaan.

”Poltossa jäljitellään luonnon kuloa, joten tulos voi jäädä epätasaiseksi. Tavoitteena on tuottaa palanutta puuta eliöstölle ja käynnistää luontainen kehityskulku. Nämä myrskyn kaatamat metsäthän olivat enimmäkseen viljelymetsiä. Rytö saadaan painumaan ja aluetta voidaan hyödyntää virkistyskäytössä vähän nopeammin”, Itkonen perustelee.

”Seuraamme lajiston muuttumista, ja mahdollisesti jatkamme polttamista muutaman vuoden välein eri kohteissa.”

Uutta, monipuolista tutkimustietoa tuottaa koko ajan myös Jyväskylän yliopiston bio- ja ympäristötieteiden laitoksen Konneveden tutkimusasema, joka sijaitsee järven rannalla.

Vanhaa metsää ja jylhiä rinteitä
Ison Pyysalon paratiisirantaa seilaa edestakaisin isokoskeloarmada: emo ja 15 poikasta. Emo kaakattelee, sukeltaa ja pikkuiset seuraavat pinnan alle sekavana joukkiona. Käki kukkuu ja suopursu tuoksuu. Aurinko lepattaa vedessä ja kutsuu uimaan.

Retkemme perussuunta on länteen kohti Konneveden Häyrylänrannan venesatamaa, mutta vielä sinne ei ole kiirettä. Kun kokka välillä osoittaa itään Rautalammin suuntaan, näemme Enonniemen huippuineen: Loukkuvuori, Kituvuori ja Kalajanvuori. Se on tulevan kansallispuiston ydinaluetta.

Kalajanvuoren näköalapaikka on seudun suosituimpia käyntikohteita. Sinne pääsee Rautalammin kunnan ja seurakunnan ylläpitämää retkireittiä, joka vie myös Vuori-Kalajan lammen nuotiopaikalle. Maitse kulkeva pääsee täällä vanhaa metsää, jylhiä rinteitä ja järvinäköalaa katsellen kansallispuiston tunnelmaan.

Vesillä liikkujatkin pääsevät ehkä lähivuosina rantautumaan ja retkeilemään Kalajan alueelle, kun palveluvarustusta kehitetään. Tällä hetkellä veneilijöille on koko Etelä-Konnevedellä vain muutama rantautumispaikka.

Karsikkoja ja kvartsi-iskoksia
Kansallispuiston vieraille esitellään myös merkkejä seudun historiasta.
”1800-luvun karsikkopuita eli hautaukseen liittyviä vainajien muistopuita on muun muassa Lanstujen saarilla. Pohjois- ja Etelä-Lanstun välinen salmi oli aikoinaan elävien ja kuolleiden välinen raja, portti. Sen läpi soudettiin vainajat Konneveden puolelta Rautalammille kirkkomaahan”, Raimo Itkonen kertoo.

Jorma Knuutinen ystävineen taas on löytänyt saarilta kvartsi-iskoksia ja muita merkkejä kivikautisesta asutuksesta, muun muassa kivituuran. ”Lieneekö täällä ollut hylkeitä, joita on metsästetty?” hän pohtii.

Lopullisen päätöksen tekee eduskunta
Puistohanke etenee hyvässä myötätuulessa. Raimo Itkonen jututtaa kaikki keskeiset sidosryhmät; toistaiseksi poikkipuolisia näkemyksiä ei juurikaan ole ilmaantunut. Eri tahot saavat esittää näkemyksiään lausuntokierroksella, jonka jälkeen puistoesitys valmistuu ehkä jo kesän aikana. Sitten puumerkkinsä jättää vielä ympäristöministeriö ja lopullisen päätöksen tekee eduskunta mahdollisesti jo syksyn aikana.

Erityisen tyytyväisiä hankkeen etenemiseen ovat seudun luonnonsuojelujärjestöt. Paikallinen luonnonsuojeluyhdistys on edistänyt kansallispuistoa yli kymmenen vuoden ajan. Sisä-Savon luonnonystävien hallitukseen kuuluva Jorma Knuutinen on mukana hoito- ja käyttösuunnitelmaa laativassa yhteistyöryhmässä.

”Olen alkukesällä soudellessani joskus ihmetellyt, olenko ainut ihminen koko järvellä. Päiväkaudet voi liikkua omassa rauhassa”, Knuutinen ihastelee.

Meidän reissumme huipentuu iltauintiin ja auringonlaskun vaihtuvien värien katseluun pienellä kalliosaarella. Jokunen vene vetää viiltonsa järven tyyneen pintaan.

Artikkeli on julkaistu Suomen Luonnossa 5/2013.