Luonto ja talous ovat kiinnostaneet ministeri Kimmo Tiilikaista nuorukaisesta asti.

”Olen maatalon poika Ruokolahden Äitsaaresta, Saimaan rannalta. Luonto on ollut aina läsnä, kun olen aukaissut ulko-oven. Jo alle kouluikäisenä liikuin yksin lähimetsissä, mistä vanhempani välillä hiukan huolestuivat. Kun opin kirjoittamaan, he kehottivat minua ilmoittamaan lapulla, minne olin lähtenyt. Niinpä saatoin raapustaa tikkukirjaimilla ”mie mänin mehtään”, mistä ei valitettavasti voinut päätellä kovin tarkkaa sijaintia.

Linnut kiinnostivat erityisesti. Kymmenvuotiaana hankin kiikarin punajuuriviljelmästä saadulla ensimmäisellä palkallani. Teini-iässä harrastus johti järjestötoimintaan; Imatran seudun luonnonsuojeluyhdistyksen sihteeriksi, sitten puheenjohtajaksi ja Etelä-Karjalan luonnonsuojelupiirin hallituksen jäseneksi.

Ylioppilaaksi päästyäni harkitsin, että olisin pyrkinyt opiskelemaan biologiaa. Valitsin kuitenkin maa- ja metsätaloustieteet, koska katsoin, että niissä yhdistyvät luonto ja talous. Luonnonvaroja on voitava hyödyntää ekologisten reunaehtojen puitteissa. Opiskeluaikana käytiin kiihkeitä keskusteluja metsien monimuotoisuuden tärkeydestä.

Kun valmistuin metsänhoitajaksi 1991, elettiin syvää lamaa, eikä työpaikkoja ollut tarjolla. Päätimme vaimoni kanssa ruveta kokeeksi viljelemään varhaisvihanneksia kotitilallani. Siirryimme kokonaan luomuun, joka oli kiinnostanut minua jo aikaisemmin. Välillä tein pätkätöitä muun muassa Joensuun yliopistossa.

Viljely alkoi tuottaa elantoa, ja samalla lisääntyivät järjestötoimet. Minut valittiin Luomuliiton puheenjohtajaksi 1995, ja sitä kautta pääsin standardityöryhmään kehittelemään metsäsertifikaatteja. Lähdin myös eduskuntavaaleihin vihreiden sitoutumattomana ehdokkaana. Sillä kertaa ei tärpännyt, kuten ei vielä neljän vuoden kuluttuakaan, jolloin olin keskustan ehdokkaana. Puolueen vaihtoon ei liittynyt isoja ideologisia ristiriitoja, mutta koin keskustan yrittäjähenkisemmäksi kuin vihreät.

Pääsin ensimmäistä kertaa eduskuntaan 2003. Toisella kaudellani sijaistin Paula Lehtomäkeä ympäristöministerinä puoli vuotta. Silloin Etelä-Suomen metsiensuojeluohjelma Metso vakinaistettiin.

Minusta tuli itsellenikin yllätyksenä maatalous- ja ympäristöministeri Juha Sipilän hallitukseen. Pestiin kuuluvat myös asuntoministerin tehtävät. Sen sijaan ministeriöiden yhdistämisestä ei hallitusneuvotteluissa puhuttu, vaikka julkisuudessa näin huhuttiin.

Pelätään, että luonnon- ja ympäristönsuojelu jää elinkeinotoiminnan jalkoihin. Ekologia on kuitenkin lopulta vahvempi kuin ekonomia. Luonnonsuojelurahoja on leikattu, mutta mistään suojelun alasajosta ei ole kyse, vaan kriisiohjelmasta, valtiontalouden tasapainottamisesta. On totta, että kun metsien- tai soidensuojelulle halutaan vahvempi asema, hankitaan maa valtion hallintaan. Mutta varsin monet metsänomistajat ymmärtävät nykyisin luontoarvojen päälle ja pidättäytyvät hakkuista, vaikkei alueella vielä virallista suojelustatusta olisikaan.

Hallitusohjelmaan on kirjattu, että ilmastonmuutosta koetetaan hillitä niin, ettei ilmasto lämpenisi kahta astetta enempää vuoteen 2050 mennessä. Tavoitteena on tehdä Suomesta bio- ja kiertotalouden sekä puhtaiden teknologioiden mallimaa. Turpeennosto ohjataan niille soille, joilla luontoarvot ovat vähäisimmät, ja vesiensuojelu laitetaan kuntoon. Turve ei ole päästötön luonnonvara, mutta öljyyn ja kivihiileen verrattuna sen etu on kotimaisuus. Pitkällä aikavälillä turpeen käyttö tulee vähenemään.

En voisi tätä ministerinvirkaa paljon rankempaa hommaa kuvitella. Mutta mukana ovat kaikki ne elementit, joita olen aina pitänyt tärkeinä.”

Kasvokkainkimmo tiilikainen