Häiveperhosia voi katsella rauhassa, kun ne ovat keskittyneet imemään kosteutta hiekasta. Kuvassa pikkuhäiveperhosia.

Sieltä se taas tulee. Aamupäivän kohoavan lämmön verryttämä iso tumma perhonen kiertelee ja kaartelee pitkään metsän puolella saniaisten yllä ennen kuin uskaltautuu hiekkatielle imemään aamun kosteutta. Hitaasti aukeavat siivet paljastavat silmiä hivelevän sinisen hohteen. Pian perhonen kuitenkin liikuttaa taas siipiään, katselukulma muuttuu ja siipien säihke katoaa kuin taikaiskusta!

Huippuhyvän perhoskesän myötä yhä useampi mökkiläinen kohtaa Etelä-Suomen metsäteillä ison, sinistä säihkyvän siivekkään. Häiveperhonen ja pikkuhäiveperhonen ovat uusia tulokkaita, jotka runsastuvat vauhdilla. Viime aikoina pienempi on ollut niskan päällä, ja Suomessa jo vähintään neljä viidestä vastaan viuhtovasta häiveperhosesta on itse asiassa pikkuhäiveperhonen. Se on muutenkin lajeista liikkuvampi ja näkyvämpi, kun taas häiveperhonen viettää paljon aikaansa reviiriksi valtaamallaan tammen oksalla.

Häiveperhoset elävät Suomessa etelärannikon tuntumassa valoisissa ja rehevissä lehtimetsissä. Ne viihtyvät puiden latvuksissa eivätkä muista perhosista poiketen juurikaan käy kukilla. Häiveperhoset laskeutuvat kuitenkin mielellään aamukasteen kostuttamille hiekkateille ja raadoille imemään vettä ja ravintoaineita. Myös vastalannoitettu pihanurmi voi saada sädehtivän vieraan.
Häiveperhosen jälkikasvu elää pajuilla, erityisesti raidalla. Pikkuhäiveperhosen toukat viihtyvät parhaiten haavan lehvästössä. Toukat talvehtivat puun kuoren raoissa ja oksien hangoissa.

Lisääntyminen on täällä levinneisyyden pohjoisrajalla talvi- ja kesäsäiden säätelemää riskipeliä, mutta siitä huolimatta kumpikin laji on aivan viime vuosina onnistunut vakiinnuttamaan asemansa maamme perhoslajistossa. Suomen valloitusta on edesauttanut häiveperhoslajien voimakas runsastuminen Baltiassa ja Karjalankannaksella.

Meillä häiveperhoset lentävät yhtenä sukupolvena heinäkuun alusta elokuun alkuun. Pikkuhäiveperhosella on kuitenkin Euroopassa levinneisyytensä eteläosissa säännöllisesti jopa kaksi lentävää sukupolvea.

Levinneisyysrajojen siirtymisestä kertoo sekin, että Suomessa on jo tehty pari havaintoa pikkuhäiveperhosen etelämpänä syntyneistä toisen sukupolven yksilöistä myöhään syksyllä syyskuun lopulla.

Häiveperhoset siis yleistyvät vaikka kohtaavat Pohjolassa uusia uhkia. Sopeutumista vaikeuttavat ailahteleva sää, paikoin liian innokas perhosten keräily ja liikenne, joka verottaa hiekkateihin mieltyneitä siivekkäitä.

Kostean ja ravinteikkaan painauman tieltä löytänyttä ja imemään innostunutta häiveperhosta on helppo lähestyä ja valokuvata. Se suo tarkkailijalleen katsomisen ilon ja väriensä loiston, kunnes päivä alkaa lämmetä liikaa ja tien pinta kuivuu. Silloin korea liihottelija nousee siivilleen ja katoaa voimakkain siiveniskuin ylös tien ylle kaartuvaan lehvästöön.

Teksti: Heikki Vasamies