Pajut kukkivat täyttä häkää ja tuomet vihertävät jo näkyvästi. Polku Järvenpään Lemmenlaakson lehtoon kulkee jokilaakson törmällä pellonreunaa pitkin, kunnes rinne avautuu heinikoksi ja polku puikahtaa alas rantaan.

Talven aikana valkoisiksi kuivuneiden heinien lomassa valtava määrä mukulaleinikkejä täplittää rinnettä keltaisilla kukillaan. Niiden lehdet ovat kuin pikkuruisia lumpeenlehtiä, kiiltäviä ja jämäköitä. Heinän seassa komeilevat myös pystykiurunkannukset, joiden kukkatertuissa voi olla jopa parikymmentä kukkaa.

Aiemmin rinneniitty on ollut laitumena, ja nykyäänkin sitä pidetään avoimena. Laidunnusta on tarkoitus jatkaa tulevina vuosina. Samalla nuoria kuusia poistetaan rantalehdon alueelta.

Suunnitellut kunnostustoimet ovat osa Rannikko-LIFE -hanketta, johon kuuluu myös uusien perinneympäristöjen perustamista alueelle sekä vieraslajien torjuntaa.

Lemmenlaakson lehto rauhoitettiin jo 1990-luvun alussa, ja nykyään se kuuluu Natura 2000 -verkostoon. Maisemaa hallitsee Keravanjoki, joka kiemurtelee laakson pohjalla. Joki hallitsee myös maiseman muutosta, sillä mutkitellessaan vesi uurtaa ulkokaarteita yhä syvemmäksi. Samalla maa rantapuiden juurten ympärillä höltyy, joten uomassa retkottaa useita runkoja pitkin pituuttaan. Puita on kaatunut myös laakson reunoilta alas rantaan. Maisema on kesyttömän komea.

Lehtolaakson korkein törmä on saanut nimen Pelkohauta. Vankat rappuset auttavat jyrkimmissä nousuissa ja laskuissa. Joki on uurtanut rantaa, joten polku on ohjattu varoitusnauhalla kiertämään hauras kohta kauempaa. Kuva: Anna Tuominen

Rannan tuntumassa on yllättävän vihreää, vaikka suuret lehtipuut pitävät silmunsa yhä supussa. Tuomien lisäksi taikinamarja on ehtinyt kasvattamaan lehtiään, ja maan pintaa peittävät valkovuokot. Aurinkoinen aamupäivä on houkutellut suuren osan metsänpohjan kukista avaamaan nuppunsa.

Siellä täällä pilkottaa keltavuokkoja. Lemmenlaakson erikoisuus on näiden kahden lajin risteymä, jota sanotaan vaaleankeltaisen värin takia ternivuokoksi. Sitä ei kuitenkaan tällä kertaa näy etsinnöistä huolimatta. Sen sijaan sinivuokkoja tuikkii ruskean lehtikarikkeen keskellä.

Tuttuja lehtokukkia piisaa, mutta yllättävä vieraan näköinen verso pysäyttää ihmettelemään. Nuokkuva kukinto on vaalea ja vaatimaton, eivätkä lehdet tuo mitään mieleen. Kasvikirjaakaan ei tullut otettua mukaan, mutta onneksi kamera sentään.

Lehtosinijuuri on nimetty kuivuessa sinertyvän juuren perusteella. Kuva: Anna Tuominen

Uusien lajien kohdalla helposti nappaa yhden kuvan ja jatkaa matkaa. Tunnistamiseen saattaa kuitenkin tarvita tietoja, joita ei alun perin tullut ajatelleeksikaan. Monien lajien tunnistamiseen riittää yksikin kuva, jossa kukka ja lehti näkyvät. Toisinaan samannäköisiä lajeja onkin monta, ja erottava tekijä saattaa olla vaikkapa karvainen varsi tai jokin muu piirre, joka ei ensi silmäyksellä näy. Kasvia kannattaa siis tarkastella huolella joka puolelta.

Tämä tuntematon kasvi paljastuu lopulta lehtosinijuureksi. Se on melko vaatelias ja eteläinen laji, siis hienon lehdon merkki.

Hoksottimia joutuu vaivaamaan myös pienten versojen kohdalla. ”Tuon täytyy olla lehtokielo.” ”Voisiko tämä olla lehtotähtimö?” ”Mitähän nämä kortteet ovat?” Alkukesän kukkijat ovat tähän aikaan vuodesta pieniä tupsuja tai kääröjä, joista on vaikea hahmottaa lopullisen kasvin raameja. Komeita sanikkaisia, kuten kotkansiipiä, ei vielä näy. Samoja polkuja uudelleen kulkemalla näkee kasvun edistymisen ja oppii tunnistamaan kasvit myös taimina.

Jokilaakson savipohjaiset polut ovat pääosin kuivat ja helppokulkuiset. Kosteimmissa paikoissa kulkijaa avittavat pitkokset. Vain yhdessä kohtaa rinnettä pitkin tihkuva vesi on muuttanut polun mutavelliksi ja pakottaa kiertoreitille pusikkoon.

Lehtometsässä kiemurtava polku on noin kaksi ja puoli kilometriä pitkä. Kummastakin päästä voi valita paluumatkalle rinteen päällä havumetsässä kulkevan reitin. Maisema on todella monipuolinen, ja siksi Lemmenlaaksossa viihtyvätkin monet vanhan metsän lajit töyhtötiaisesta ja palokärjestä liito-oravaan. Tämän retken aikana tiaiset ja tikat ovat vaiteliaita, mutta närhipariskunta hurmaa: toinen, kaiketi koiras, lehahtaa kuusen oksalla odottavan puolisonsa luo ja tarjoaa tälle evästä.

Närhipari. Kuva: Anna Tuominen

Polku päättyy rinneniityn luo. Aurinko on kivunnut lakipisteeseensä ja herättänyt pörriäiset. Kimalaiskuningattaret ja perhoset hyörivät kukissa.

Lemmenlaakson lehtoalue on sopivan kompakti yhden kasviretken aikana koluttavaksi. Uutta nähtävää riittää koko kasvukaudelle, joten tänne tulee varmasti palattua pian uudelleen.

Lemmenlaakson lehto

  • Järvenpäässä, heti nelostien itäpuolella.
  • Pysäköinti mahdollista alueen eteläpuolella hiekkatiellä sekä pohjoispuolen parkkipaikalla.
  • Rantalehdon poluilta ei saa poiketa 1.4.–15.7. Tällä suojellaan kasveja ja pesimälintuja.
  • Telttailu on sallittua vain nuotiopaikalla. Paikalle voi joutua tuomaan omat puut.
  • Parkkipaikan vierestä löytyy frisbeegolf-rata.
kasviretkikevätkukatlajintunnistuslehtolehtokasviluontokuvaus

Tunne luontosi

Lähde retkelle metsään, suolle, merelle, kauas ja lähelle.
Tutustu, opi, ihastu ja voimaannu. Koe Suomen Luonto!