Kiukuttelevat talvisäät tekevät tilaa kauniille pakkaspäivälle, ja yhä korkeammalta kimmeltävä aurinko houkuttaa ulos kasviretkelle. Kauas ei tarvitse mennä, sillä pientareet ja joutomaat ovat talventörröttäjien valtakuntaa. Jos lähimaastot alkavat olla läpikolutut, törröttäjiä voi lähteä etsiskelemään vaikkapa avoimilta rannoilta, joilta löytää uutta lajistoa.

Törröttäjien tunnistaminen on ihan oma lukunsa verrattuna kesäiseen kasviretkeilyyn. Mihin kiinnittää huomiota, kun värikkäät terälehdet ovat jo aikoja sitten lakastuneet ja lehdetkin ovat pudonneet? Vihjeitä kannattaa etsiä myös lähiympäristöstä. Vuonna 2016 ilmestynyt Ari-Pekka Huhdan opas Talventörröttäjät helpottaa lajintunnistusta upeine kuvineen.

Talventörröttäjäretkeilyyn ei tarvita lumista talvea, päin vastoin. Lapin metriset kinokset peittävät useimmat talventörröttäjät alleen. Lumettomasta maasta taas voi löytää enemmän pudonneita lehtiä tai muita tunnistusta helpottavia vihjeitä, eikä lunta tarvitse olla koko ajan kaivelemassa saappaanvarsista.

Kuljeskelen kameran kanssa pitkin jyväskyläläisen lähiön katuja ja hyökkään hankeen aina kun sieltä pilkottaa jokin uusi kasvi. Pari vuotta sitten rakennettu tie pientareineen ja alikulkuineen osoittautuu aarreaitaksi.

Talventörröttäjille pystyyn kuivuminen on lisääntymisstrategia. Kun ne varistavat siemeniään hangelle, tuuli ja sulamisvedet kuljettavat siemenet kauas uusille kasvupaikoille. Osa kasveista leviää nimenomaan tuulen avulla, ja korkealle ojennettuihin siemeniin tuuli tarttuu paremmin.

Kasvupaikka on kesälläkin tärkeä kasvin lajituntomerkki, mutta talvella sen merkitys korostuu. Aina sen perusteella ei voi kuitenkaan tehdä varmaa tunnistusta, sillä vaikka väinönputki ei kasva monilla karhunputken suosimista kasvupaikoista, yleinen karhunputki viihtyy myös väinönputken suosimilla Pohjois-Suomen puronvarsilla. Silloin voi koittaa etsiä vielä kukinnossa kiikkuvan siemenen tai lehden lumen alta, joilla määrityksen varmistaminen helpottuu.

Kasviretki on edennyt menestyksekkäästi, sillä tuttuja tuntomerkkejä on löytynyt ja eri lajejakin on riittänyt mukavasti. Sitten otsa kuitenkin rypistyy. Kukinnon siemenkodat eivät oikein näytä tutulta, ja ainokainen kiinni pysynyt lehdykkä hämmentää vielä enemmän. Kääntelen kasvia ja räpsin paljon kuvia, jotta saisin tallennettua mahdollisimman paljon tuntomerkkejä talteen jälkipähkäilyä varten. Vartta hypistellessäni kuitenkin välähtää.

Tulee aika lähteä kotiin. Aurinko laskee, ja hyvästä yrityksestäni huolimatta kovapintainen hanki on kiskonut tuulihousujeni lahkeet toistuvasti ylös. Villasukan reunat ovat jo läpimärät ja polvet hiukan kohmeessa lumipenkassa konttailusta. Paluumatkalla ehtii silti hyvin tarkkailla tuttuja lumijälkiä.

Hanki kantaa jo rusakon. Sen päälle sataneessa puuterilumessa varpaatkin erottuvat hyvin. Kuva: Anna Tuominen

kasviretkellälajintunnistusluontokuvaustalventörröttäjä

Tilaa uudistunut Suomen Luonto!

Tunne luontosi ja tue luonnonsuojelua, tilaa lehti tai digilukuoikeus!