Suomen luonnonsuojeluliitto jakoi Suomen luonnon päivänä 30.8. Kultainen sulka -lehdistöpalkinnon. Sen sai luontotoimittaja Minna Pyykkö oivaltavien ja kuulijaystävällisten luonto-ohjelmien teosta Yleisradiossa. Suomen Luonto haastatteli Pyykköä 2011, kun hänet valittiin Vuoden ympäristötoimittajaksi. Lue Minna Pyykön haastattelu vuodelta 2011.

”Olen iloinen, mutta myös hämmästynyt valinnastani Vuoden ansioituneeksi ympäristötoimittajaksi. Suomessa on monia hyviä alan ihmisiä, sellaisia, joita pidän esikuvinani. Mutta eihän tämä valintani ole pois keneltäkään. Kivalta tuntuu!
Minua kiinnostaa liikkua mysteereissä ja kuvittelen, että se kiinnostaa myös kuulijoita. Koetan Minna Pyykön maailma -ohjelmassani päästä tutkijan kanssa tiedon äärelle ja rajalle. On sanottava, että suomalainen luontotietämys on loistavaa. Esimerkiksi uusi uhanalaisarviomme on maailman paras. Siitä huolimatta, kun mennään vähän syvemmälle asioihin, tulee vastaan kysymyksiä, joihin ei tiedetä vielä vastauksia. Esimerkiksi eläinten aisteissa on paljon sellaista, mikä on meille tavoittamatonta. Jos miettii vaikka kesäyötä, miten paljon salaisia viestejä siellä kulkee, ja me emme tiedä niistä mitään.
Kaikki eivät ole hyviä lajituntijoita, ja johdattelen mielelläni kuulijoita siihen, mitä luonnossa tapahtuu vuoden mittaan ja miten luonto on niihin virittäytynyt. Esimerkiksi eläimillä ja kasveilla on hienoja systeemejä pärjätä eri vuodenaikojen vaihteluissa.

Eläimet ovat nerokkaita rakentajia. Niillä on rakennusaineina käytössä lumi, hiekka, multa ja lehdet, joista on tehtävä suojat ja pesät. Eläimet tekevät asumuksensa niin hyvin, että maailmalla monet arkkitehdit ovat ottaneet niistä mallia ja koettavat löytää sieltä ratkaisuja ekologiseen rakentamiseen.
Tässä ajassa on tärkeää puhua Suomen luonnosta. Maailmalla tehdään hienoja luonto-ohjelmia, joista kuulijoille tai katsojille voi tulla kummallinen olo; oma luontomme täällä on pientä ja vaatimatonta. Siksi haluan nostaa täällä olevia jänniä juttuja esiin.

Radio-ohjelmassa ei voi esittää diagrammeja tai lukuja, joten on tärkeää, että haastateltavan innostus aihetta kohtaan välittyy. Tapaan työssäni joskus ihmisiä, jotka tekevät erityisen vaikutuksen karismallaan. Sellainen henkilö on esimerkiksi arkkiatri Risto Pelkonen. Pidän siitä, että ihmisessä on tiettyä valoa, toivoa ja uskoa eikä pelkkää kyynisyyttä ja maailman tuhoa.
Pelkonen sanoi viisaasti, että on tärkeä muistaa rakkaus luontoon, ettei saa lannistua huolten alle. Hän vertasi tilannetta potilaaseen: jos potilas sairastuu, ei ole tärkeintä, mitä on menetetty vaan mitä jää jäljelle. Luonnossakin on paljon kaikkea hienoa, mistä voi iloita, mutta silti on valtavan suuria huolia ja uhkia, joiden alle ei pidä lannistua, vaan aina kannattaa toimia.

Se, että minusta tuli biologi, ei ollut itsestään selvää. Olen ollut haahuileva luontoharrastaja, kiinnostunut tasaisesti kaikesta. Myös taide ja maalaaminen kiinnostivat minua paljon – ja kiinnostavat edelleen. Maalatessa tunnen, kuinka ikivanhaa, kivikautista perua se taidemuoto on. Maalaaminen kulkee mukanani koko elämän. Minulla on ollut kuusi omaa näyttelyä. Maalaan eläviä ja hetkellisiä tapahtumia, myös kaupunkiluontoa. Kaupunki on kuin kulissi, jossa luonto elää oma elämäänsä.

Ikuistin maalauksiini myös Utön saaristoluontoa. Olen viettänyt siellä perheeni kanssa kahden vuoden aikana noin puoli vuotta lyhyissä jaksoissa. Elämässä tulee helposti tunne, että vuodenajat ja vuodet menevät ohitse. Halusimme päästä Utöseen näkemään kevään ja syksyn etenemistä ja rytmiä: mitä sitten ja sitten tapahtuu, lukemaan sitä jatkokertomusta ja kiinni niihin päiviin. Se oikeastaan onnistui.
Keväällä näimme käärmeiden tulon maan alta, rupikonnien heräämisen, haahkojen asteittaisen lähestymisen saarelle ja haahkamammojen rantautumisen ja pesinnän. Siellä ei tuntunut, että on syrjässä ja kaukana vaan keskipisteessä. Linnut, aallot, pilvet ja tuulet virtasivat ympärillä.
Kun sieltä lähti, jäi tarina aina kesken.”


Artikkeli on alunperin julkaistu Suomen Luonnossa 09/2011.

KasvokkainLKultainen sulkaMinna PyykköSL