Puiden lehdet eivät hievahtaneetkaan, kohdallemme oli osunut todella tyyni päivä. Aurinko pysytteli piilossa valtavien, lyijynharmaiden ukkospilvien takana. Odottelimme lähtöä Laatokan risteilylle Kurkijoen kirkonkylän rannassa sijaitsevan kalanviljelylaitoksen laiturilla. Olin ensimmäistä kertaa Karjalassa, Kurkijoki-Säätiön järjestämällä bussimatkalla. Nyt sain nähdä omin silmin isoäitini lapsuudenmaisemat, joista olin kuullut niin paljon.

Mihin suuntaan ukkospilvet liikkuivat? Olimme hieman hermostuneita. Tuuliset olosuhteet Laatokalla eivät ole leikin asia. Laatokka on Euroopan suurin järvi, jonka keskisyvyys on 47 metriä ja suurin syvyys 230 metriä Valamon luostarisaaren ja Lahdenpohjan välillä.

Laatokkaan mahtuu 3,5 kertaa kaikkien Suomen järvien sisältämä vesimäärä. Yli 600 saaren lisäksi järvessä on lukemattomia luotoja.

Pian ruovikon takaa ilmaantui noin 15 metriä pitkä Nord-niminen entinen kalastusalus, joka oli saanut uuden maalikerroksen ja muutettu turistialukseksi. Edessämme oli risteily Heinäsenmaa-saarelle. Heinäsenmaa on suuri saari, joka sijaitsee noin 20 kilometrin päässä rannikolta, melko lähellä Valamoa.

Isoäitini mukaan sinne mentiin aikoinaan hyvin harvoin, ja vain hyvällä säällä.

Nykyisin Heinäsenmaa kuuluu vuonna 1996 perustettuun Laatokan länsisaariston maisemansuojelualueeseen.

Laatokan pohjoisosaan on suunniteltu suurta kansallispuistoa, jonka ulkopuolelle Heinäsemaan ja muut ulkosaaret kuitenkin jäisivät. Kartta: Anne Stolt

”Nord” puksutti rauhallisesti pitkin Kurkijoelta Laatokan avovedelle ulottuvaa, 13 kilometriä pitkää vuonoa. Istuin laivan keulassa ihailemassa maisemaa. Vuonoa reunustavat kymmeniä metrejä korkeat Laatokan Karjalalle tyypilliset kalliot eli riuttavuoret ja komeat, jäkälää kasvavat mäntykankaat.

Viljelysmaata näkyi vain vähän. Aukot metsässä osoittivat metsäpalojen tuhoamia metsän osia. Aina silloin tällöin joku huolimaton retkeilijä oli sammuttanut huonosti nuotionsa. Joitakin telttailijoita ja melojia näkyi. Kalanviljelyaltaita oli yllättävän paljon kapealla vuonolla.

Kukkaloistoa ja kallioluontoa

Taivas kirkastui aivan vuonon päätä lähestyttäessä. Niemen kärjessä on käytöstä poistettu valkoinen Kurkiniemen loisto.

Kurkiniemen vanha loisto Laatokalla. Kuva luotsi- ja majakkalaitoksen arkisto.

Edessämme aukeni Laatokan tyyni avomeri kaikessa komeudessaan. Muutama lokki kaarteli taivaalla. Heinäsenmaa siinsi kaukana horisontissa. Laivamme rauhallisen vauhdin huomioon ottaen olisi edessämme vielä monen tunnin matka.

Oppaamme selitti, että Heinäsenmaa oli ollut kauan suljettuna armeijan toiminnan takia. Saarella oli aiemmin kokeiltu radioaktiivisen veden vaikutuksia ja muuta Venäjän armeijaan liittyviä asioita. ”Kit”-niminen laiva, jonka ruumassa säilytettiin radioaktiivista vettä, siirrettiin Novaja Zemljalle vuonna 1991. Tällöin tehtyjen mittausten perusteella radioaktiivisuus oli koholla, mutta se oli laskenut vuoden 2001 jälkeen. Oppaamme rauhoitteli meitä, ettei viimeaikaisissa mittauksissa ollut havaittu poikkeavia arvoja.

Saimme kunnian olla ensimmäinen Heinäsenmaalle noussut suomalaisturistien ryhmä. Laituria ei ollut, joten kapteenin ainoa vaihtoehto oli ajaa laiva rauhallisesti kohti kalliota, jolloin se samalla osui rytisten muutamaan kiveen.

Apuri sai kiinnitettyä laivan köydellä rannan käppyrämäntyyn. Laskeuduimme laivasta saaren kalliolle jyrkkiä, kiikkeriä tikapuita pitkin. Tämä oli todella pelottava kokemus, etenkin vanhemmille ja huonosti liikkuville matkaseurueen jäsenille. Kukaan ei onneksi pudonnut Laatokan tummaan veteen.

Heinäsenmaan rantaa. Kuva Jessica Haapkylä.

Ensisilmäyksellä Heinäsenmaa muistuttaa paljon Suomenlahden ulkosaaria. Matalien puiden välissä hehkui ketojen kukkaloisto, joka koostui mitä erilaisemmista kasveista, kuten päivänkakkaroista, apiloista, kissankelloista ja viljelykarkulaisesta, tiikerinliljaa muistuttavasta keisarinkruunusta.

Muiden seikkaillessa bunkkerissa jäimme biologi-kollegani kanssa ihailemaan kasveja ja niiden ympärillä parveilevia perhosia. Löysimme komeaa, Suomessa vaarantunutta isolinnunruohoa ja soikkoratamoa. Kissankäpälä, joka on Suomessa vähentynyt rajusti, kukoisti Heinäsenmaalla. Kangasajuruoho ja keltamaksaruoho kukkivat kauniisti kallioilla.

Niitty Heinänsenmaalla Laatokalla. Kuva Jessica Haapkylä

Kävelimme ruohottunutta polkua saaren itäpuolen sodanaikaisille raunioille. Niityllä havaitsimme muun muassa kämmeköitä ja ruusuruohoa. Jäkälät olivat upeita ja koskemattomia. Kalliolta aukesi avara Laatokan maisema. Kauempana horisontissa näkyi muutama saari, muun muassa pitkulainen Valamo, oikealla lähimpänä Verkkosaari ja kauempana Vassoinsaari.

Laatokan oma norppa

Rantaheinikossa huomasimme Laatokan oman norppalajin, laatokannorpan, luurangon. Siitä oli kaluttu lihat jo aikaa sitten. Norppakannan tarkkaa lukua ei tiedetä, mutta kevään 2012 laskennoissa havaittiin reilut 5000 yksilöä. Kanta on pienentynyt rajusti, sillä 1900-luvun alussa norppia oli noin 20 000.

”Viime vuosien huonot jääolosuhteet sekä tutkimusrahoituksen puute ovat estäneet tarkan luvun saamisen”, selittää tutkija Mervi Kunnasranta Lukesta, kun haastattelen häntä kotiin palattuani.

Heinäsenmaa näytti sopivalta norppien kotisaarelta. Tärkeimpiä alueita norpalle ovatkin läheinen Valamon saaristo sekä järven keskiosat, joiden jäällä se pesii. Muista norpista poiketen liikkuvat laatokannorpat kesäisin suurissa ryhmissä.

Laatokannorppa on nimetty vaarantuneeksi lajiksi tuoreessa IUCN:n Punaisessa listassa. ”Suurimpia uhkia norpille ovat kalaverkkoihin takertuminen, ilmastonmuutoksen takia heikkenevä jäätilanne Laatokalla sekä järven käytön lisääntyminen”, jatkaa Kunnasranta.

Järven tila

Ihmettelin, mitä järven tumma vesi kätkee sisäänsä. Onkohan saaren ympärillä paljon romua armeijan jäljiltä? Vesi oli suhteellisen kirkasta, mutta arvioin, ettei vedenalainen näkyvyys olisi 4-5 metriä enempää. Tuuheaa viherlevää kasvoi melko paksusti limaisella rantakalliolla. Sinilevästä ei nyt näkynyt merkkejä, mutta kukintoja järvessä on esiintynyt 1990-luvulta lähtien.

Laatokka rehevöityi voimakkaasti 1960-luvulta lähtien, mutta kuormitus väheni 1990-luvulla Neuvostoliiton hajottua ja teollisuuden ja karjasovhoosien romahdettua. Pitkärannan selluloosatehdas on edelleen Pohjois-Laatokan merkittävin saastuttaja. Uudet jätevedenpuhdistamot Lahdenpohjassa ja Sortavalassa ovat vähentäneet huomattavasti jätevesikuormitusta. Etelä-Laatokka on paljon pohjoisosia rehevöityneempi ja sitä piinaavat sekä teollisuuden että taajamien jätevedet. Järven ulapan nykytila on vähä-keskiravinteinen ja rannikkovesien keski-runsasravinteinen.

Laatokan vedenlaadulla on väliä paitsi järven lisääntyvän virkistyskäytön takia, myös siitä syystä, että koko Pietari ottaa siitä juomavetensä.

Tulevaisuus

Paluumatkalla istuessani laivan kannella mietin, mikä kohtalo Laatokkaa odottaa tulevaisuudessa. Tilanne on muuttumassa nopeasti, sillä ihmisten määrä ja veneily lisääntyvät voimakkaasti. Ilmastonmuutos on vakava uhka Laatokan luonnolle, samoin tutkimusrahoituksen puute. Ja ennen kaikkea, löytyykö tulevaisuudessa tahdonvoimaa säilyttää järven ainutlaatuinen luonto?

Uljas auringonlasku saatteli meitä satamaan. Toivoin, että pääsisin vielä joskus palaamaan Laatokalle.

Teksti ja kuvat: Jessica Haapkylä

Kuva Jessica Haapkylä

HeinäsenmaaLaatokka

Tunne luontosi

Lähde retkelle metsään, suolle, merelle, kauas ja lähelle.
Tutustu, opi, ihastu ja voimaannu. Koe Suomen Luonto!