Viherpeippo on vähän oudon näköinen tapaus pohjoiseen luontoon: erityisen vahva nokka, vihreä lintu, selkä tummemman, vatsa vaaleamman vihreät. Jotenkin viherpeipon naama tuntuu ilmeeltään kuin vihaiselta, vähintään totiselta. Carduelis-sukuun nykyään luettuna viherpeippo on serkkuihinsa tikliin, urpiaiseen ja vihervarpuseen nähden myös isompi ja rakenteeltaan jykevämpi.

Kovin nopeasti viherpeippo ensin valloitti koko Suomen ja runsastui voimakkaasti viime vuosisadan jälkipuoliskolla, Lapin kyliä myöten. Painopiste on kyllä eteläisessä osassa maata.

Mutta sitten ainakin osin lintulaudoilta leutoina, märkinä talvina saatu alkueläimen aiheuttama epidemia iski voimakkaasti viherpeippoon vuosina 2008 ja 2009 ja kanta romahti puoleen. Vaiva lienee ohitettu, mutta kanta tuntuu jääneen selvästi aikaisempaa alempiin lukuihin. Tämän vahvistavat mm. pihabongauksen laskeneet havainnot. Silti se oli vuonna 2018 laskennassa 13. Viherpeippo onkin mielenkiintoinen seurantatutkimuksen kohde: mikä on kannan kehitys lähivuosina. Talvehtivia viherpeippoja voi tarkkailla koko maassa, vaikka suurin osa muuttaakin Itämeren eteläosan maihin.

Viherpeippo saattaa pesiä jopa kolmekin kertaa vuodessa, keväästä sydänkesään. Muuttava osa kannasta palaa jo varhain keväällä. Silloin kuuluvin ”laulun” osa on karhea ryystäisy järripeipon tapaan.

Viherpeippo on lähellä, kulttuurihakuinen, mutta silti se aina pitää etäisyyden ja on valpas. Usein se valitsee pesäpaikan pihapuista ja puistoista.

Kannattaa katsoa juttuja sekä kuvia vihervarpusesta ja keltasirkusta, jos haluaa vertailla näitten kolmen, väreiltään toisiaan jonkin verran muistuttavien ja pihalla piipahtavien lajien tuntomerkkejä.

Viherpeipon tunnistaa vahvasta nokastaan ja vihreästä höyhenpuvusta.