Lintuinfluenssaviruksen korkeapatogeenisen version H5N1 aiheuttamat epidemiat ovat tappaneet 2000-luvun alkuvuosista alkaen miljoonittain luonnonlintuja ja siipikarjaa: ensin Aasiassa, sitten Euroopassa, Afrikassa ja Amerikassa. Virus tarttuu yksilöstä toiseen erityisen herkästi vesilinnuilla ja lokeilla, joista se leviää näitä ja muitakin sairastuneita lajeja saalistaviin petolintuihin.

Ruotsissa virus puolella kuolleista muuttohaukoista

Lintuinfluenssan vaikutuksia petolintuihin on selvitetty Suomea perinpohjaisemmin vuosina 2020–2024 Ruotsissa, missä tautia esiintyy vain Uplannista etelään.

Virus on todettu kuolleina löydetyistä linnuista joka kolmannelta hiirihaukalta ja huuhkajalta sekä joka viidenneltä kanahaukalta. Virus näyttää levinneen vielä tehokkaammin muuttohaukoissa, sillä viidessä vuodessa löydetyistä 50 kuolleesta yksilöstä se todettiin 24 yksilöllä, sekä aikuisilla että poikasilla.

Suhteessa pesimäkantoihin tautikuolleisuus merkitsee muuttohaukalla monikymmenkertaista uhkaa hiiri- ja kanahaukkoihin verrattuna.

Kuolleena löytyneistä valkoposkihanhista virus todettiin kolmella yksilöllä neljästä ja lähes joka toisella kanadan- ja merihanhella, riuttatiiroista kahdella kolmasosalla ja nauru-, selkä- ja merilokeista yli puolella.

Siksi on outoa, että runsaasti sorsia ja hanhia syövillä merikotkilla virus on todettu vain neljällä prosentilla kaikkiaan 338 kuolleena löydetyistä merikotkista. Onko merikotkille kehittynyt paljon parempi vastustuskyky lintuinfluenssaa vastaan?

Toisaalta tanskalaisista kuolleista merikotkista virus löytyi joka neljänneltä, ja Pohjois-Amerikassa se on tappanut joukoittain valkopäämerikotkia.

Haukkapopulaatio pienenee

Aikuisten ja pesivien yksilöiden kuolleisuus vaikuttaa lintujen populaatiokokoon voimakkaammin ja nopeammin kuin ei-sukukypsien kuolleisuus tai keskimääräinen poikasmäärä paria kohti. Petolinnuilla on yleensä pulaa suotuisista pesäpaikoista, ja vakaassa, pesäpaikkojen saatavuuden rajoittamassa kannassa asuttujen reviirien määrä pysyy samalla yleistasolla vuodesta toiseen.

Muuttohaukan kanta kasvoi Etelä-Ruotsissa viisinkertaiseksi vuodesta 2000 vuoteen 2020. Kuitenkin vuoden 2020 jälkeen asutuista reviireistä on autioitunut kymmenesosa, ja poikasia tuottavien reviirien osuus on pienentynyt kolmanneksella.

Kahtena vuonna poikasia on ollut alle 55 prosentilla reviireistä, mikä on liian vähän, jotta syntyvyys korvaisi kuolleisuutta.

Reviirien jääminen ilman asukkaita kielii aikuiskuolleisuuden roimasta kasvusta. Elinvoimaisessa petolintupopulaatiossa uusia yksilöitä piisaa kuolleiden tilalle, sillä esimerkiksi muuttohaukan kokonaiskannasta jopa 30–40 prosenttia on tyypillisesti alle viisivuotiaita pesimättömiä yksilöitä, jotka pariutuvat viivytyksettä aiemman lisääntymiskumppaninsa menettäneen reviirinomistajan kanssa.

Reviirittömien yksilöiden vähenemiseen viittaa sekin, että monia yksivuotiaita yksilöitä on onnistunut asettumaan tyhjentyneille pesäpaikoille. Se ei normaalisti onnistu, koska vanhemmista, kilpailun pesäpaikoista normaalisti voittavista yksilöistä ei ole ollut pulaa.

Epäilyksettä ruotsalaisia muuttohaukkoja on kuollut kosolti myös muuttomatkoillaan Länsi- ja Lounais-Eurooppaan. Tällä vuosikymmenellä esimerkiksi Tanskassa löydetyistä kuolleista muuttohaukoista 84 prosentilla on ollut lintuinfluenssavirus ja Hollannissa löydetyistä eri vuosina 11–56 prosentilla.

Muuttohaukan pääsaaliisiin kuuluvat kahlaajat, lokit, kyyhkyt, sorsat, rastaat ja muut keskikokoiset ja pienetkin linnut. Todennäköisimmin lintuinfluenssavirus leviää haukkaan vesilinnuista ja lokeista. Kuva: Pertti Koskimies

Lintuinfluenssa uhkaa haukkoja ympäri maailmaa

Suomessa muuttohaukan seuranta ei ole aivan yhtä tarkkaa ja kattavaa kuin Ruotsissa.

Pesimäkantamme kymmenkertaistui noin 300 pariin 40 vuodessa, mutta 2010-luvun puolivälin jälkeen sekä asuttujen reviirien määrä että poikasia tuottavien reviirien osuus on pudonnut neljäsosan verran, mikä on suhteellisesti enemmän kuin Ruotsissa.

Muilla tutkimusalueilla on havaittu vielä rajumpia romahduksia. Asuttujen reviirien määrä puoliintui 2010-luvun lopusta vuoteen 2024 Esimerkiksi Keski-Norjassa ja Pohjois-Alaskan Colville-joella, ja Yhdysvaltain länsiosa tutkimusalueella reviirimäärä pieneni vain kolmannekseen.

Yhdysvaltain itäosan tutkimusalueilla 50–63 prosenttia yksilöistä vaihtui vuodesta 2023 vuoteen 2024, mikä on ääripoikkeavaa kotipaikkauskollisilla ja pitkäikäisillä haukoilla.

Skotlannissa pesinnät onnistuivat keskimäärin 60 prosentilla pareista vuosina 2012–2021, mutta kesällä 2022 enää 46:lla ja 2023 49 prosentilla, mikä on alle kriittisen rajan.

Tuntuu varmalta, että muuttohaukkapopulaatioiden äkillinen pienentyminen ja tavallista useampien pesintöjen epäonnistuminen johtuu lintuinfluenssaepidemioista. Ravinnon saatavuus, sääolot tai mitkään muutkaan ympäristötekijät eivät ole muuttunet niin yhdenmukaisesti, rajusti ja globaalisti, että ne voisivat mitenkään selittää haukkapopulaatioiden muutoksia vain muutamassa vuodessa.

Vielä huolestuttavammin on romahtanut Islannissa tunturihaukan, maan kansallislinnun, pesimäkanta.

Maailman perinpohjaisimpiin kuuluva seuranta Koillis-Islannissa alkoi vuonna 1981, ja vuosittain asuttujen reviirien määrä kaikista reviireistä pysyi vielä 2010-luvullakin keskimäärin noin 60 prosentin luontaisella tasolla. Vuoden 2020 jälkeen se putosi vain 34 prosenttiin.

Vaikka osuus vaihtelee vuosittain pääravinnon, kiirunan, kannanvaihtelujen mukaan, ei se ole aiemmin laskenut kuin kolmena vuonna alle 50 prosentin (47–49 prosenttia).

Vain muutamat pesinnät ovat onnistuneet viime vuosina aiempien kymmenien sijaan.