Juttusarjassa mennään Elli Keisteri-Sipilän uutuuskirjan nimen mukaisesti metrolla metsään. Ensimmäinen retki vei Lauttasaareen, nyt valitsin lähtöpaikaksi Siilitien metroaseman. Kirja opastaa asemalta kahteen Japani-teemaiseen kohteeseen, japanilaistyyliseen puutarhaan ja yli kahdestasadasta puusta muodostuvaan kirsikkapuistoon. Selkeä teema sai minut uteliaaksi, joten nappasin kameran ja matkakortin mukaan ja suuntasin metroon.

SIILITIE

Siilitien metroasema on valoisa.

Siilitien asema oli kesäauringossa kaunis, kaikessa yksinkertaisuudessaan. Valo tuli sisään pehmeästi katosmaisen rakennuksen ulkoseinän pyöreistä rei’istä ja kattoikkunoista. Sen sijaan aseman ulkopuolella katukuva koostui mielikuvituksettomista yritysten teollisuushalleista, mikä näkyi myös teiden nimissä: Mekaanikonkatu, Sahaajankatu, Hanslankarinpolku.

Parin korttelin päässä asemasta teollisuusalue päättyi metsään. Vaikka vehreä kaistale oli melko kapea, puut olivat saaneet kasvaa vanhoiksi ja tunnelma muuttui heti hämyiseksi. Jäin kyykkien valokuvaamaan kasveja polun varteen, mikä hermostutti ohi talutettavan koiran räksyttämään minulle sydämensä kyllyydestä. Valo osui kasvien varsilla kiipeileviin ötököihin kuitenkin niin kauniisti, etten antanut meuhkaajan häiritä.

Syyläjuuri houkutteli niin hyönteisiä kuin luontokuvaajaakin.

Metsäalue päättyi kirjassa esiteltyyn japanilaistyyliseen puutarhaan. En oikein tiennyt mitä odottaa, sillä en ole ennen käynyt vastaavissa puistoissa sen enempää kuin Japanissakaan. Ehkä kuvittelin jotain päälleliimattua ja kliseistä, mutta yllätyinkin positiivisesti, koska puutarhan yksityiskohdat asettuivat luontevasti osaksi ympäristöä ja neljälle eri tarueläimelle omistetut alueet olivat selvästi kukin omanlaisensa.

Untuvainen sammalmatto houkutteli silittämään.

Kauniiden kokonaisuuksien väliin jäi kuitenkin melko paljon tasaista hiekkakenttää ja nurmikkoa, joten puisto oli nopeasti nähty. Paras istuskelupaikka rehevien kukkaistutusten ja vesialtaan vieressä oli varattu, siispä jatkoin matkaani kohti kirsikkapuumetsää.

Kuljeksin verkkaisesti Roihuvuoren läpi. Koripallokentät olivat täynnä lapsia ja nuoria, koirapuistossa lauma pörheitä samojedejä riekkui omistajien seuratessa vieressä. Alueesta tuli idyllinen vaikutelma.

Kirsikkapuisto näytti näin keskellä kesää melko arkiselta. Opaskirja keskittyy kirsikoiden kukinnan aikaan vietettävään Hanami-juhlaan, jolloin vaaleanpunainen maisema lienee pysäyttävä, mutta lehtien puhjettua puisto on vain täynnä tasaisin välimatkoin istutettuja puita. Toisaalta niiden väliin jäävä lehtikatos kutsuu piknikille ilman kukkiakin.

Kirsikkapuiden oksat muodostavat suuren aurinkovarjon.

Kirsikkapuisto toimi kokonaisuutena japanilaistyylisen puutarhan kanssa, mutta kartalla se sijoittuu jo lähemmäs Herttoniemen metroasemaa. Päätin säästää aikaa ja jalkojani ja kävelin Herttoniemen asemalle toisen mielikuvituksettoman teollisuusalueen halki. Kävellessäni silmä löysi kuitenkin hallien pihoilla tomerasti siipiään treenaavat lokinpoikaset ja pientareilla koreilevat luonnonkukat, eikä alue tuntunut enää ollenkaan niin harmaalta.