Miksi kalla itkee lehden päistä: lehden kärkeen kehittyy kirkas pisara, ja kun se putoaa pois, kasvaa uusi?

Vaikka kysymys koskeekin eksoottista kasvia, voi siihen vastata vallan hyvin silläkin perusteella, että sama ilmiö on nähtävissä kotoisillakin niityillä.

Jatkuva vesivirta kuljettaa ravinteita juurista versoon. Päivällä vettä haihtuu lehdistä ja haihdunnan synnyttämä alipaine ylläpitää virtausta. Kun ilma on hyvin kosteaa (suhteellinen kosteus lähellä sataa), ei kasvin lehdeltä enää haihdu vettä. Monet kasvit pystyvät kuitenkin pumppaamaan vettä, vaikka haihdunta keskeytyisikin. Juurten solujen kehittämä nestepaine voi olla jopa viisi ilmakehää, mikä riittää nostamaan veden puiden latvaankin.

Erityisen tärkeää aktiivinen vedenkuljetus on pysyvästi kosteiden elinympäristöjen kuten rantaniittyjen, pilvi- ja sademetsien lajeille; kallaksi kutsuttu huonevehka on kotoisin Afrikan tulvaniityiltä. Muissakin elinympäristöissä ilma on sadepäivinä ja varhaisina aamuhetkinä niin kosteaa, ettei vesi haihdu. Aamukaste ei siis kokonaan ole usvasta tiivistynyttä, vaan osan ovat kasvit pumpanneet lehdistään.

Veden erityselimet, hydatodit, ovat lehtien reunoissa ja kärjissä. Ehkä tarve saada lehteen ulokkeita pisarointia varten on ollut yksi syy lehtien hammaslaitaisuuteen. Joidenkin kasvien erittämä vesi sisältää niin paljon kalkkia, että lehden laitaan kertyy valkoista kalkkikarstaa – esimerkiksi Norjan tuntureilla kasvavalle komealle tunturirikolle.