Löysin melko ison ampiaispesän pihlajasta Näsijärven rannasta. Pesä heilui tuulessa ja oli alttiina sateelle. Miten haperosta puumassasta rakennettu pesä voi kestää niin rankat olot, ja onko tuollainen paikanvalinta tavallista?

Suomesta on tavattu 13 yhteiskunta-ampiaislajia, joista kolme ei rakenna pesiä, koska ne loisivat muiden lajien pesissä. Yhdeksän lajia siis tekee pesiä tutusta harmaasta ampiaispaperista. Useimpien lajien pesät ovat suunnilleen tennispallon kokoisia ja muotoisia.

Harvinainen herhiläinen, joka on jättiläiskokoinen ja niskastaan ruosteenruskea, ja jota tavataan harvinaisena lounaassa ja kaakossa, tekee onttoihin puihin epämääräisen muotoisia pesiä. Koloampiainen eli yleinen ampiainen, yksi runsaimpia ampiaislajejamme, sovittaa samalla tavalla rakennusten onkaloihin tai myyrien koloihin hyvinkin suuriksi kasvavia pesiään. Sen pesät ovat tunnettavissa suomumaisista kaaristaan, joissa vielä usein on monenlaisia värejä, koska ampiaiset jyrsivät pesäainesta sekä harmailta että maalatuilta puupinnoilta.

Kolmas laji, jonka pesä on tunnettavissa, on kasvillisuuteen ja pensaisiin, mutta myös rakennuksiin, rakentava kookas pensasampiainen. Sen pesä on suunnilleen kananmunan kokoon saakka niin kuin mikä tahansa pallopesä, mutta sitten ampiaiset rakentavat sen suulle alaspäin suuntautuvan putken. Se ilmeisesti helpottaa pesän ilmastointia sen ollessa pieni, ja kenties se estää liiallista vetoa. Pesän kasvaessa putki puretaan ja käytetään muun pesän rakennusaineeksi. Lopulta pesä kasvaa huomattavan suureksi, ehkä jopa lentopallon kokoluokkaan, ja se on tunnettavista tummasta väristään, jossa erottuu loivaa aaltomaista rakennetta.

Ampiaisen pesänrakennustekniikka on pitkän evoluution tulos, täydellisyydessään ihmiselle vaikea käsitettävä. Kuningatar, tai myöhemmin kesällä työläinen, siemaisee aluksi kupuunsa vettä. Sitten se lentää jäytämään harmaantuneesta puusta kuitua ja muotoilee siitä veden avulla pallon, jonka se lennättää pesälle. Pesällä se sekoittaa puupuuroon sylkeään, joka jähmettyy nopeasti hapen vaikutuksesta. Leukojensa avulla ampiainen puristaa seinämän kymmenesosamillin tarkkuudella oikean paksuiseksi, oli sitten kysymys seinämästä tai kennostosta. Koloampiaisen pesään syntyy kunkin lentomatkan tuloksena yksi kaari, joka on sen värinen kuin järsitty puu oli.

Syljen jähmettyminen tekee seinämästä vedenpitävän. Seinän vetolujuus on erittäin hyvä, koska siinä on ristiin rastiin puukuituja. Lisäksi seinämä on moninkertainen ja väleissä on ilmarakoja, mikä parantaa sekä sen eristävyyttä että lujuutta. Pesän sisäänmenoaukko on alhaalla, joten vettä ei pääse valumaan sisälle. En tiedä, tunnetaanko pensasampiaisen pesän kiinnitystapa oksaan, mutta sitä kannattaisi tutkia teknisessä mielessä. Pesät eivät todellakaan helposti putoile oksilta.