Näin, kuinka pähkinähakki laskeutui ilmasta, kuopaisi lunta ja poimi sammalen seasta lumen alta pähkinät. Miten hakki muistaa kätkönsä niin hyvin, että se voi laskeutua lennosta suoraan kätköpaikalleen?

Ruotsalainen Per-Olof Swanberg selvitti juuri tämän saman ilmiön jo 50 vuotta sitten tarkkailemalla pähkinähakkeja niiden varastoidessa pähkinöitään ja hakiessa kätkönsä talvella hangen alta. Vaikka maisemat ovat syksyllä perin erinäköiset kuin talvella, pähkinähakki osaa painaa kätköpaikan mieleensä niin tarkkaan, että se osuu täsmälleen kohdalle, vaikka lunta olisi useita kymmeniäkin senttejä.

Emme aivan tarkkaan tiedä, mihin yksityiskohtiin lintu kiinnittää huomiota ja millainen mittajärjestelmä sillä on käytössään. Muistamisen täytyy kuitenkin perustua maastomerkkeihin, jotka ovat nähtävissä sekä syksyllä että talvella. Pähkinähakin aikaisen pesimisen mahdollistaa juuri tämä kyky varastojen muistamiseen.

Lintu aloittaa pesintäpuuhat jo maaliskuulla, jolloin varastot ovat vielä hangen alla. Usein se joutuu ruokkimaan poikasiaankin vielä näillä varastoillaan. Hyvinä pähkinävuosina varastoja on niin paljon, etteivät ne kaikki ole tarpeen ja jäävät käyttämättä. Aikaa myöten pähkinät itävät, ja näin pähkinähakki tulee istuttaneeksi uusia pensaita. Ja tämä taas lisää muutaman vuoden kuluttua hakin ruokapöytää.

Aivan samoin käyttäytyy siperialainen pähkinähakin alalaji sembramännyn pähkylöiden kanssa, jotka ovat tämän kapeanokkaisemman alalajin pääravintoa. Sembramännyn siementaimet ovat usein tiiviissä ryhmissä itäneitä pähkinähakin varastoja.