Saimaannorpan suojelijana, kuvaajana ja luontokirjailijana tunnettu Juha Taskinen ui kesällä Saimaan pohjoispäästä Pieliseltä etelään Vuokselle. Taskinen kohtaisi kauhoessaan niin norpan kuin kalaverkonkin ja uinnista tuli vetoomus jalokalojen puolesta. Ne tarvitsevat hänen mukaansa suojelua ja verkkokalastusrajotuksia norpan tapaan. Näin hän kertoo uinnistaan Suomen Luonnolle.

”Läksin uimaan juhannuksen alla, 11.6 Joensuun kaupungin keskustasta, Pielisjoen Itäkoskelta. Pielisjoelta siksi, että se on suurin Saimaaseen laskeva joki ja ainut saimaanjärvilohen kutupaikka. Smoltit, lohen poikaset lähetevät tuolta pienestä voimalarakentamiselta säätyneestä virrasta kohti ulappavesiä varttumaan. Lohen lailla minäkin läksin tietämättä mitä oli tulossa ja jaksanko? Tavoitteena uida noin 250 kilometriä Saimaasta ainoalle pois laskevalle joelle Vuokselle, Imatralle, kokea ja ponnisteluin varttua selkävesien ylittäjäksi.

Monien vaiheiden, kylmän, (alussa vesi +15°C) ukkosmyrskyjen, ja vallitsevien vastatuulien läpi pääsin veneellä saattajani vierellä eteenpäin. Pyhäseltä, Jäsnisselkä, Orivesi, Paasivesi, Pistalanjärvi, Raikuunkanava, Puruvesi jossa Päiväkivenselällä tuli 25.6.2013 100 kilometriä täyteen. Punkaharjun kautta Utrasvedelle, Hirvolanselälle, Kongonselälle (jossa norppa tuli kurkkimaan ihan viereen). Uinti jatkui Paatisenselän ja Ahvionsaaren/Kiviapajan välistä Siikavedelle, Telataipeleen kanavan kautta Lepistönselälle, Katosselälle ja siitä Kukonharjun kanavan kautta Käkövedelle ja Käyhkääseen.

Uinti jatkui Etelä-Saimaalle Kyläniemen, Käyhkään kanavan kautta ja perille, Vuoksen suulle pääsin eilen torstaina 11.7.2013 klo 17. Kaikkiaan tuli uitua reilusti 250km ja uintipäiviä oli 24.

Uintini tarkoitus oli toteuttaa kahdeksan vuotta suunnitteilla ollut unelma. Kokea kotijärvi rajapinnalta ja katsoa mitä vesi tuo tullessaan, mitä se kuiskii, kertoo ja raivoaa. Lepistönselällä, eräässä salmessa jäinkin kiinni kalaverkkoon Taskinen kohtasi matkallaan myös kalaverkkoja. Kuva Juuso Niiranen.

Kuva: Juuso Niiranen

Kokemukset ovat pohjana kolmannelle Saimaa-aiheiselle kirjalleni josta tulee Saimaa-trilogian viimeinen osa. Uinnin alkumatkaa elokuvasi dokumenttielokuvien tekijä Jaakko Ruuska joka kokoaa elokuvaa ihmisten erilaisista luontosuhteista. Uinti on myös käsikirjoitusvaiheessa olevan Saimaa-suurelokuvan ideointimatka.

Kun voimat alkoivat Paasiveden padan ylityksen jälkeen kohentua, tilalle tulvi ajatusten vuoksi. Puruveden yli 30 km kirkkaus sujahti kahdessa päivässä ja siinä kauhoessa vesi tuntui kuin olisin uinut ilmassa. Parhaita hetkiä on ollut Kongonsaaren lähellä ukkosmyrskyssä ja salamoinnissa, sekä piiskaavassa tikkusateessa uinti ja sitä ennen norpan kohtaaminen. Ukkospuuskien aikana saattoveneen vei  vei tuuli mennessään, mutta se ei uintinautintoa haitannut. Uintimatkat ovat vaihdelleet sään mukaan. Rajuun vastatuuleen se on edennyt vain kaksi kilometriä päivässä ja tyynellä säällä 16 km. (Välillä on pitänyt käydä kotona asioita hoitamassa ja tsasounaa rakentamassa.)

Samoin, kuin ahkionvedossa ja soudussa Saimaan yläjuoksulta alas, samoin on uinnissa huomannut kuinka Suomen suurin järvi pienenee, kutistuu poskea vasten puskevaksi aalloksi.  Miten suloinen aarteemme onkaan!

 

Lohiuinti Jns-Imatra Juha Taskinen kuva Juuso Niiranen

Kuva: Juuso Niiranen

Varsinaista teemaa uinnille ei alussa ollut, mutta tästä tuli kuitenkin hiljainen vetoomus Saimaan lohikalojen puolesta.  Saimaan reliktit jalokalat; nieriä, järvilohi ja taimen ovat meidän ihmisten armoilla. Järvilohen kutupaikat tuhottiin Pielisjoen voimalarakentamisilla, nieriä kutualueiden verkkopyynnillä ja taimenen kutupaikat ovat vain muisto entisestä Heinäveden reitillä. Arvokalamme elävät istutusten varassa ja se on kestämätön tilanne. Uhanalaiset jalokalamme tarvitsevat laajoja verkkorajoituksia, kuten norppakin.”