Espanjan Tarifassa 5. syyskuuta kirjaan havaintovihkoon: lämpötila +43 °C. Kuuma tuuli puhaltaa Gibraltarin salmen yli Saharan suunnalta ja aurinko paahtaa pilvettömältä taivaalta. Jopa päiväperhoset pysyttelevät poissa auringosta ja lentelevät laiskasti pensaiden varjossa. Kasvillisuus on keltaiseksi kuihtunutta.

Espanjan on arvioitu viimeisten parinkymmenen vuoden aikana menettäneen jo 20 prosenttia makeavesivaroistaan. Ankarat kuivuudet ovat vaivanneet etenkin etelä- ja itärannikkoa vuodesta toiseen. Maalle, joka käyttää 80 prosenttia vedestään viljelmien kasteluun, kuivuus aiheuttaa todellisen haasteen. Samanaikaisesti vedenkulutus on kasvanut kymmenellä prosentilla, ja myös kasteltava peltoala on kasvussa. Kestämätön yhtälö.

Miten se meihin suomalaisiin liittyy? Siten, että me syömme oman osamme Espanjan hupenevilla vesivaroilla kasvatetuista vihanneksista, riisistä ja oliiviöljystä. Suomalaisten vesijalanjälkeä pohtiessa se mitä syömme onkin merkittävässä asemassa. Esimerkit hämmästyttävät: pihvilihan tuotantoon kuluu lihakiloa kohden 16 000 litraa vettä, kupilliseen kahvia 140 litraa ja maissikiloon 900 litraa. Pistää miettimään…

Onneksi meillä on vettä yllin kyllin! Vai onko? Kuivuuden on ennustettu koettelevan myös Suomea. Nousevat lämpötilat, keväiden aikaistuminen, voimistunut haihdunta ja useammin esiintyvät kuivuusjaksot tulevat vaikuttamaan haitallisesti esimerkiksi puiden kasvuun, hyönteisten ja niitä ravintonaan käyttävien lintujen lisääntymiseen. Kaivot ovat ja pysyvät entistä kuivempina kesäkaudella. Järvien vedenpinta on kesällä matalalla ja vähässä vedessä rehevöityminen ja leväkukinnat ovat voimakkaampia.

Makeavesivarat ovat arvokas kansallisomaisuutemme. Vedestä kannattaa pitää hyvää huolta, ja siinä sivussa miettiä sen kulutusta vähän laajemmastakin näkövinkkelistä.