Kysyimme helmikuun numerossamme, mikä maamme pöllöistä ääntelee sinusta hienoimmin. Onko se varpuspöllö, helmipöllö, hiiripöllö, lehtopöllö, viirupöllö, lapinpöllö, sarvipöllö, suopöllö, tunturipöllö vai huuhkaja?

Saimme vastauksia liki 1500 ja kirkkaasti voittoon puputti helmipöllö. Toiseksi huhuili huuhkaja ja kolmanneksi värisytteli lehtopöllö. Kaikki pöllöt saivat ääniä.

Helmipöllön puputus toi monelle vastaajalle nostalgisia muistoja lapsuudesta.
”Helmipöllön laulusta tulee lapsuus mieleen. Pöllö asui ja huuteli noin 300 metrin päässä järven toisella puolella, mutta hyvin sen ääni kuului. Sain kuunnella sen puputusta äidin kanssa kammarin avonaisesta ikkunasta talvi-iltaisin”, Sini Sahlstedt muisteli.
Puputus oli monesta vastaajasta myös herkkää ja kaunista, mutta myös salaperäistä.
Sari Uotila kuuli äänessä myös viitteitä viihdeteollisuuteen: ”Star wars -henkinen spaceääni, joka kuitenkin tuo mieleen metsän ja luonnon.”

Huuhkaja jäi niukasti kakkoseksi. Monen vastaajan mielestä huuhkaja on metsän ja pöllöjen kiistaton kuningas. Monet kuulivat sen äänessä satumaisia mutta myös aavemaisia kaikuja.
”Huuhkajan äänen tunnistaa. Siinä on jotain selkäpiihin käyvää salaperäisyyttä”, perusteli Sari Utriainen. Oman valintansa perustelut kiteytti hienosti Marita Hyttinen: ”Klassikko.”

Lehtopöllön hieno vibraatto ylsi kolmanneksi. Eikä sekään ole jättänyt kuulijoitaan kylmäksi: ” Viiltää luihin ja ytimiin, upea ääni”, perusteli Mika Viherranta.
Lehtopöllön äänikin saa mielikuvituksen ja öisen metsän mielessä liikkeelle.
”47 vuotta sitten olin ystäväni kanssa Kirkkonummella Humaljärven saaressa telttailemassa. Yöllä kuului tämä lehtopöllön huuto ja muistan kuinka pelkäsimme aivan hirvittävästi koska emme tienneet mikä se ääni oli. Se muisto tulee aina mieleeni kun kuulen lehtopöllön huudon”, kertoo Ritva Kairema ensikohtaamisestaan lehtopöllön kanssa.

Viirupöllö lehahti neljänneksi.Sen vaimea huhuilu oli monesta mukavaa kuunnella.”Hauska, on kuin se naurahtaisi aina perään”, perusteli Anne Piistari.
”Viirupöllöllä on selvästi hyvä ote elämään ja positiivinen asenne. Sehän nauraa! Ilo tarttuu”, kertoi puolestaan Anne Suomalainen.
Myös äänen pehmeys sai kehuja. ”Pehmeän pöllömäinen ja rytmiltään jazzahtava”, kirjoitti Auli Rinne.
Monessa vastauksessa viirupöllöä kehuttiin myös kaikista pöllömäisimmäksi ääneksi. Asian kiteytti Malla Turpeinen: ”Pöllöin.”

Viidenneksi kiilasi hiiripöllö ja sen nopea pulina, jota ei ehkä heti arvaisikaan pöllön ääneksi. Sekin sai mielikuvituksen liikkeelle.
”Hiiripöllön soidinääni on kuin avaruus laulaisi”, vertaili Hanna Seppäläinen.
”Hiiripöllön ääni muistuttaa Predatorin ääntä! Äänen kiihkeys on jännittävä ja jos sen kuulisi yhtäkkiä pimeässä metsässä, se olisi aika pelottava kokemus”, arveli Krista Hummastenniemi. Varauksetonta ihailua ääni sai osakseen Jaana Sormuselta: ”Ihana pulputus! Äänestä tulee mieleen pulppuava vesi.” Ja lapsuusmuistoihin pulina vei Marika Lambergin: ”Tulee mieleen se ääni miten lapsena matkittiin intiaaneja.”

Vain siiven mitalla hiiripöllön olan taakse kuudenneksi jäi viheltelemään pieni mutta pippurinen varpuspöllö.
Anu Kilpeläinen kuuli äänessä jopa musiikillisia sävyjä: ”Varpuspöllön ääni on kuin jostain Ennio Morriconen kappaleesta.”
Sitä ei myöskään kuultu niin pöllömäisenä kuin muiden pöllöjen äänet.
”Varpuspöllön ääni ei ole niin kumea eikä pelottava kuin monen muun pöllön vaan kevyt, ilmava ja kuulas”, kirjoitti Maritta Niska.
Veli Saarinen saa ilon kuunnella varpuspöllöä omassa kotimetsässään: ”Tuttu, kotimetsän ääni. Huikea viheltäjä niin pieneksi linnuksi.”

Seitsemänneksi laskeutui lapinpöllö kumealla puuskutuksellaan, joka kuulostaa vähän ihmismäiseltä.
”Ääni on jotenkin hauskan rytmikäs, tyyliin ei-tässä-turhia-huudella. Pöllö on ulkonäöltäänkin viisaan oloinen”, Mirja Mönkkönen kirjoitti perusteluissaan.
Jenni Lehtonen analysoi lapinpöllön ääntelyä muihin pöllöihin seuraavasti: ”Ääni on pu-pun ja huu-huun välillä. Pehmeä ja kumea.”
Ääni vei Juhani Suomen mennessään koskemattoman luonnon helmaan: ”Lapinpöllön äänessä aistii vielä koskemattoman luonnon kesytöntä taikaa.”

Tunturipöllön matala hoo ja nakuttava kä-kä riittivät kahdeksanteen sijaan. Hieman erikoisempi ja harvemmin kuultu ääni oli monelle yllättävä ja sai se myös nauramaankin. ”Se nauratti”, perusteli Arvid Sorri, jolla on ikää viisi vuotta. Leila Sillanpää koetti tulkita tunturipöllön tuntoja äänen perusteella ja päätyi tähän tulokseen: ”Närkästynyt pöllö!” Vanhan akan nauruun ääntä puolestaan vertasi Anneli Malmström.

Yhdeksänneksi puuskutti äänensä vuoksi junaankin verrattu suopöllö.
Elena Johansson vertaili pöllöjen ääniä ennen kuin valinta osui juuri suopöllöön: ”Kuuntelin kaikki pöllöjen äänet silmät kiinni, ja suopöllön ääni toi eläväisimpänä mieleeni varhaisen, hämärän kesäaamun Suomen luonnon helmassa, ilman ainaista ihmisten aiheuttamaa melusaastetta. Raikas aamu ja metsään päättyvän pellon yllä leijuva usvapilvi olivat melkein käsinkoskettavissa. Ääni toi tässä harmaassa kaupunkielämässä pienen rauhan hetken.” Suopöllön ääni rauhoitti myös Maija Sinevaaraa.

Sarvipöllö jäi huhuilullaan pitämään pöllöjen perää, mutta sekin sai paljon mairittelevia perusteluja. Esimerkiksi Matias Hermuselta: ”Sarvipöllön huhuilu oli yksinkertaisuudessaan kaikkein kauneinta.” Veli-Matti Hyttinen onnistui yhdistämään suopöllön ja Nasse-sedän: ”Tulee Nasse-sedän pulloilla soitto mieleen.”
Sarvipöllön huhuilun kuuntelua voisi käyttää myös Maria Nurmen tapaan rentoutuksena: ”Ääni oli hyvin rentouttava. Huhuilua voisi kuunnella silmät kiinni metsässä ja antaa arkihuolien häipyä mielestä.”

Kaikkien kyselyymme osallistujien kesken arvoimme Jari Peltomäen ja David Tiplingin kirjan Luontotutkielma Pöllöt (Finnature 2015). Pöllötietoutta pääsee lukemaan Minna Ruohonen Mynämäeltä. Onnea voittajalle ja lämpimät kiitokset kaikille pöllö-
kyselyymme osallistuneille.

Kuuntele pöllöjen ääniä.