Eräs toimittajaystäväni pohtii usein, kuinka toimittaja voisi pysyä puolueettomana. Hän ei esimerkiksi äänestä lainkaan vaaleissa, koska ajattelee äänestämisen paitsi nakertavan hänen uskottavuut taan toimittajana myös vähentävän ajattelun puolueettomuutta sinänsä.

En ole samaa mieltä ystäväni kanssa. Minun mielestäni olisi kaameaa, jos yksi ammattiryhmä olisi kokonaan vaikuttamatta yhteisiin asioihimme. Demokratian pitää koskea jokaista. Äänestämättömyys on sitä paitsi vastuusta vetäytymistä.

Erimielisyydestämme huolimatta kunnioitan suuresti ystäväni tavoitetta hoitaa työnsä mahdollisimman moraalisesti. Hän todellakin pyrkii kohti ihannettaan. Hän ei halua olla jäävi kirjoittamaan vaikkapa poliittisista asioista.

Kuka meistä on jäävi mihinkin? Onko kukaan todella puolueeton?

Ei toimittajakaan voi estää itseään muodostamasta mielipiteitä, ja todellinen toimittajan ammattitaito onkin juuri sitä, että hoitaa hommansa kunnolla, mielipiteistä viis. Voihan esimerkiksi lääkäri olla henkilökohtaisesti sitä mieltä, että jumala parantaa sairaat, mutta silti hän voi olla lääkärinä poikkeuksellisenkin ammattitaitoinen.

Helsingin Sanomissa pohdittiin jokin aika sitten Talvivaaran kaivoksen ympärillä pyörineitä toimittajia ja aktivisteja. Jutun kirjoittanut toimittaja kertoi hämmentyneensä, kun toisen lehden toimittajakollega oli kirjoittanut hänestä ”aktivistina”. Kriittisesti talvivaarasta kirjoittaminen johti siis aktivismileimaan.

Kritiikki on toisten mielestä aktivismia, ja ”aktivismille” on edelleen annettu negatiivinen kaiku. Kun ammattilainen alkaa olla jotakin mieltä, toisten mielestä hän muuttuu aktivistiksi. Hän ikään kuin menettää ammattitaitonsa.

Eikö toimittaja siis saisi muodostaa mielipiteitä? Pidän näkemystä kovin outona. Sotakirjeenvaihtajalle on varmasti sallittua olla sitä mieltä, että siviilien tappaminen on väärin ja julmuudet muutenkin vastenmielisiä. Moni toimittaja taas otti Heidi Hautalan remonttirahakohussa kannan, että Hautalan tulisi erota. Saa niin tehdä.

On luonnollista, että Talvivaaran kaivoksen toimintaa seurannut toimittaja alkaa suhtautua siihen kriittisesti. On tapahtumia, joista on kovin vaikea olla muodostamatta mielipidettä. Toimittaja, joka ei näe epäkohtia ja kavahda niitä, tuntuu epäinhimilliseltä.

Myönnän kuitenkin, että joskus itsekin emmin kirjoittaa asioista, joista minulla on vahva mielipide. Pelkään, että tekstistä tihkuva tunne sumentaa itse asian.

Lisäksi tunteella asiaansa suhtautuva kirjoittaja asettuu lukijoille poikkeuksellisen alttiiksi. Arvioitavana ei ole pelkkä teksti.

Minusta ei olisi ystäväni kaltaiseksi toimittajaksi. Olen nimittäin onnellinen siitä, että saan esittää mielipiteitä. Minun ei tarvitse yrittää suunnistaa puolueettomuuden, mitäänsanomattomuuden ja totaalisen vaikenemisen hetteisessä välimaastossa. Kirjailija saa sanoa, ottaa kantaa, olla mieltä.

Kirjoittajalle sellainen on lahja.