Varisten heimoon kuuluva närhi on syksyisen lintumaailman väriläiskä. Sen pääväri on punertavan harmaanruskea ja kurkku sekä yläperä ovat vaaleat. Hyvä tuntomerkki on myös siipitaipeessa oleva vaaleansininen, mustaraidallinen laikku. Nokan juuressa kurkun sivulla on leveä, musta viiksijuova ja päälaella mustia pitkittäisjuovia. Pyrstö on musta.

Närhi ei näytä lennossa mestarilentäjältä; sen lento on pikemminkin hidasta ja vaappuvaa. Vaelluksella ollessaan ne lentävät hajanaisena parvena.

Närhi on syksyllä tuttu näky Etelä-Suomen tammissa. Puussa rapisteleva närhi napsii terhoja. Kuin tehdastyöläinen lintu lentää lehvästöön, kopistelee makupaloja irti ja lennähtää useampi terho kurkkupussissaan lähimetsään. Lintu piilottaa saaliinsa jopa kilometrien päähän multaan ja sammaleeseen talven varalle.

Sanotaankin, että tammen tulevaisuus on närhen nokassa. Tammen lähimetsikössä kasvaa siellä täällä pikkutammia, joista vain pieni osa varttuu kunnon puuksi. Pikkutammet paljastavatkin, että närhellä ei ole erityisen hyvä muisti. Monet tuhansista terhokätköistä unohtuvat sinisiiviltä metsään itämään. Säikähtäessään lintu myös pudottelee terhoja lennossa.

Närhi varastoi myös marjoja ja siemeniä. Kaikkiruokaisena se syö lisäksi hyönteisiä sekä lintujen munia ja poikasia.

Terhoja kerätessään närhi piilottelee taitavasti, ja sen huomaa vain pikaisista terhonvientipyrähdyksistä. Jos lintu tulee yllätetyksi, sen kyllä kuulee. Närhen tavallisin ääni onkin ruma rääkäisy, joka on sekä varoitus- että kutsuääni. Varsinaista hiljaista laulua voi kuulla lähinnä alkukeväällä.

Närheä tavataan koko maassa aina Etelä-Lappia myöten. Pohjoisessa se on harvalukuinen, tosin levinneisyys on laajentunut parina viime vuosikymmenenä yhä pohjoisemmaksi. Suomen parimäärä on 150 000, Euroopassa viidestä kymmeneen miljoonaan paria.

Närhi pesii tiheissä, kuusivaltaisissa havu- ja sekametsissä. Pesänsä se rakentaa kuivista risuista tavallisesti kuuseen parin metrin korkeuteen. Pesämaljan lintu vuoraa sileillä juurikuiduilla. Pariutumisen aikaan koiras osoittaa huomaavaisuutta naaraalle tarjoamalla tälle ruokaa. Närhi munii keskimäärin viisi, kuusi munaa huhtikuun lopussa tai toukokuussa. Naaras hautoo reilut kaksi viikkoa, minkä jälkeen molemmat emot ruokkivat poikasia noin kolme viikkoa. Paikkalintuna se viihtyy metsän suojassa, mutta yhä useammin sitä näkee asumusten lähettyvilläkin ja talviruokinnoilla. Keski-Euroopassa närhiä on myös kaupungeissa.

Närhen mieltymys pähkinöihin ja terhoihin näkyy linnun ruotsinkielisessä nimessä nötskrika (pähkinähuutaja), saksaksi se on Eichelhäher (terhonärhi). Närhi-nimi on ilmeisesti onomatopoeettista perua varoitusäänestä krääh. Sen kansanomaisia nimityksiä ovat muun muassa paskanärhi, pottuharakka, pähkinähaukka ja närri. Nimitys paskanärhi kuvaa linnun tapaa tonkia lantakasoista syötävää. Pähkinähaukka taas kertoo närhen oivasta kyvystä matkia vaikkapa hiirihaukan naukumista ja kanahaukan jäkätystä.

Närhi saattaa matkimalla hämätä muita lintuja luulemaan, että metsässä vaanii iso petolintu eikä leppoisampi närhi. Se voi jymäyttää myös lintuharrastajia.

Onhan närhi kansansadun mukaan saanut korean höyhenpukunsakin huijaamalla sen käeltä.

Kuuntele närhen ääntä.