Susi on Suomessa EU:n luontodirektiivin suojelema laji. Direktiivi velvoittaa pitämään huolta siitä, että suden kanta säilyy elinvoimaisena pitkälläkin aikavälillä. Maa- ja metsätalousministeriö antoi Luonnonvarakeskukselle tehtäväksi selvittää Suomen susikannan suotuisan suojelutason viitearvon, eli montako sutta lajin suojelu Suomessa vaatii.

Kansainvälisenä tutkimusyhteistyönä toteutettu kaksivuotinen hanke lähestyy loppuaan. Juuri julkaistu loppuraportti ei kuitenkaan tarjoa täsmällistä lukua siitä, montako sutta poronhoitoalueen eteläpuolisessa Suomessa pitäisi elää. Ei tarpeeksi montaa, siitä joka tapauksessa käy ilmi.

Tarvittavan susien määrän laskeminen vaatii vastaamista moniin kysymyksiin. Onko susilla tarpeeksi monimuotoinen perimä? Syntyykö riittävästi pentuja? Miten Skandinavian tai Venäjän Karjalan sudet huomioidaan laskuissa? Tutkijat ovat voineet vastata lajin biologiaa ja ekologiaa koskeviin kysymyksiin, mutta loppuihin tarvitaan direktiivin tulkintaa ja valintoja päätöksentekijöiltä.

Luonnossa eteen voi tulla odottamattomia tapahtumia, kuten tauteja tai ympäristön muutoksia, joilla voi olla suuri vaikutus lajin kantaan. Suojelutason määrittäminen edellyttää siis jonkinlaisen riskin hyväksymistä tietyllä aikavälillä. Luonnonvarakeskuksen johtava tutkija Samu Mäntyniemi kertoo, että tuon riskitason määrittäminen on päättäjien tehtävä.

Kun tutkijoiden keräämät tulokset ja riskitaso ynnätään yhteen, laskelman lopputuloksena on pienintä elinvoimaista populaatiota kuvaava luku (PEP).

”Kehitimme projektissa menetelmiä, joilla nämä voidaan sitten nopeasti laskea, kun on ensin päätetty riskit.”

Lopullisen viitearvon tulee olla PEP-lukua suurempi. Viitearvon laskemiseen ei kuitenkaan ole yhtä oikeaa tapaa, ja siksi se vaatii lisää poliittisia päätöksiä.

Susikanta jakautuu kahteen osaan

Hankkeen myötä tutkijat selvittivät tarkasti suomalaisten susien geeniperimää ja populaation rakennetta. Lajin säilyminen elinvoimaisena vaatii sekä rikkaan geeniperimän että demografisen vakauden, eli syntyviä pentuja ja muuttoliikettä populaatioiden välille.

Selvisi, että susien määrän kasvusta huolimatta Suomen susien geneettinen monimuotoisuus on laskenut. Sama kehitys on jatkunut 1990-luvulta lähtien. Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Mia Valtonen kertoo, ettei Venäjältä Suomeen kulkevien susien tuoma geenivirta ole tarpeeksi iso pitämään perimän rikkautta yllä.

Samalla tutkijat huomasivat, että Suomen sudet ovat jakautuneet kahteen, perimältään eriytyvään osapopulaatioon. Varsinais-Suomen ja länsirannikon sudet ovat perimältään vielä ahtaammalla kuin Itä-Suomen sudet, eikä näiden kahden osapopulaation välinen muuttoliike sekoita geenejä tarpeeksi. Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessori Ilpo Kojola kertoo, ettei liikkumiselle ole tiedossa fyysisiä esteitä, mutta Itä-Suomen susikannan pieneneminen on tehnyt tilaa reviirien väliin, mikä voi hillitä eläinten vaellushaluja.

”Viitearvon määrittelyn kannalta tämä tarkoittaa sitä, että meidän tulisi tulisikin tarkastella näitä Itä-Suomen ja Länsi-Suomen osakantoja”, Mia Valtonen sanoo.

Kummallekin kannalle olisi siis syytä laskea erillinen pienimmän elinvoimaisen populaation koko.

Luonnonvarakeskus laski raporttiinsa esimerkkiluvut geeniperimän monimuotoisuuden kannalta (geneettinen PEP). Tuossa laskussa tutkijat olivat valinneet yleisesti käytetyt riskitasot. Laskun mukaan jo lyhyellä aikavälillä suden populaation elinvoimaisuus vaatisi Länsi-Suomeen vähintään 353 sutta ja Itä-Suomeen 207 sutta.

Tuoreimman kanta-arvion mukaan maaliskuussa Suomessa oli yhteensä noin 300 sutta. Reviirejä oli noin 60, joista kaksi kolmasosaa läntisessä Suomessa.

Susikannan hoitosuunnitelma päivitetään

Vuosi sitten Maa- ja metsätalousministeriö vahvisti asetuksen, jolla suden kannanhoidollinen metsästys olisi voitu aloittaa poikkeusluvalla siellä, missä kanta on tihein. Hallinto-oikeudet kuitenkin kumosivat myönnetyt poikkeusluvat. Uusimmat tiedot osoittavat, että asetus on ristiriidassa suotuisan suojelutason tavoitteiden kanssa.

”Näyttää siltä, että meidän on palattava sorvin ääreen ja päivitettävä susikannan hoitosuunnitelma”, sanoo Maa- ja metsätalousministeriön neuvotteleva virkamies Sami Niemi.

”Nyt ei ole aika hosua, vaan meidän täytyy perehtyä huolellisesti sidosryhmien kanssa tähän uuteen, kattavaan tietoon susikannasta”, hän jatkaa.

Sidosryhmiin kuuluvat muun muassa Metsästäjäliitto, Paliskuntain yhdistys, Poliisi sekä Suomen luonnonsuojeluliitto. Luonnonsuojeluliiton toiminnanjohtaja Tapani Veistola on samaa mieltä kannanhoitosuunnitelman päivitystarpeesta.

”Yleistä suden kiintiömetsästystä ei voi aloittaa ennen kuin suotuisa suojelutaso on saavutettu, mutta ongelmayksilöitä voi poistaa poikkeusluvilla edelleen.”

Veistolan mukaan Suomessa ollaan jo kohtuullisen lähellä Luonnonvarakeskuksen laskemaa pienimmän elinvoimaisen populaation suuruusluokkaa. Tällä erää sudet kuitenkin kulkevat maan poikki melko kapeaa kaistaletta Pohjois-Pohjanmaalta Pohjois-Karjalaan, eikä Järvi-Suomen alueelle ole muodostunut pitkäaikaisia reviirejä.

”Viisisataa sutta olisi ihan mahdollista lähivuosina saavuttaa, mutta lisäksi pitää saada Sisä-Suomen aukko umpeen, että sudet pääsevät tekemään geenivirran idästä länteen eivätkä eriydy. Se vaatii vähän malttia vielä. Jos sudet saisivat olla rauhassa, kannanhoidon tavoitteet saavutettaisiin varsin nopeasti”, Veistola sanoo.