Luomuviljely ja lähiruoka ovat viime vuosina olleet todellisessa nosteessa myös näillä Suomen raukoilla rajoilla.
Kuluttajista ainakin osa on kyllästynyt vetämään sisuksiinsa epämääräistä ja maailman toiselta laidalta tuotavaa ruoan korviketta kaikkine sallittuine ja sallimattomine lisukkeineen ja öljyriippuvuuksineen. Ihmiset haluavat yhä useammin olla varmoja, ettei heidän ruokaansa ole tuotettu luonnon ja kotieläinten suhteettomilla kärsimyksillä tai lähivesiä pilaten.

Luomutuotannon taivas on kuitenkin vielä kaukana Suomesta. Tämä paljastui tehdessäni pientä soittokierrosta luomutuottajille ja -tutkijoille. Varsinkin tuottajien vastauksista paistoi jopa suoranainen pelko kaupan keskusliikkeitä ja tukkuostajia kohtaan. Asiallisenkin kritiikin tai kehittämisehdotusten pelätään loukkaavan keskittynyttä kauppaa ja estävän näin lopunkin elinkeinon kehittämisen mahdollisuuden.
Erään esimerkin mukaan tuottaja oli sopinut useamman tonnin luomuerän viljelystä ja toimittamisesta kaupalle. Tuottaja teki töitä käskettyä, mutta kun sato oli korjuukunnossa, kaupasta tuli viesti, että saimme samaa tuotetta luomuna Tanskasta halvemmalla. Niinpä suuri osa luomuna kasvatetusta tuotteesta jouduttiin myymään tavanomaisesti viljellyn joukossa halvemmalla hinnalla ja hieman paniikissakin.

Kasvata tällaisessa tilanteessa sitten iloisia lehmiä ja onnellisia vihanneksia edulliseen hintaan ja ympäristöä kunnioittaen niin kuin kauppa ja kuluttajat vaativat. Tapaus ei ole ainutlaatuinen. Tuottaja nimenomaan kielsi kertomasta, mistä tuotteesta oli kyse ja missä päin Suomea
tämä tapahtui. Sinänsä tällä ei ole merkitystäkään, sillä nyt on aika ratkaista viimeinkin luomun lisäämisen kynnyskysymykset.
Suomen hallituksella on merkittävä tehtävä, jos ja kun se ensi keväänä julkaisee lupaamansa periaatepäätöksen luomutuotannon
lisäämisestä Suomessa. Soitin luomutuotannon pitkäaikaiselle asiantuntijalle, Helsingin yliopiston Ruralia-instituutin erikoissuunnittelija Jukka Rajalalle ja pyysin häneltä kolmea keskeistä vinkkiä ensi kevään periaatepäätöksen pohjaksi.

Lyhyesti ne olivat:
1. Markkinat kestävästi kuntoon, sillä kvartaalitalous ei sovi luomun kehittämiseen. Tuottajilla pitää olla luottamusta tuotteiden menekkiin pidemmällä tähtäimellä, kuten myös kaupalla tuotteiden saatavuudesta.
2. Hallituksen luomupolitiikka uusiksi ja pitkäjänteiseksi. Nytkään viljelijät eivät tiedä, onko edes ensi keväänä mahdollisuus solmia uusia luomusopimuksia. Epävarmuus aiheuttaa kroonista stressiä.
3. Alkutuotanto ja jalostus vahvemmiksi. Osaamista, verkostoitumista ja yhteistyötä on kehitettävä.
Nämä kolme kohtaa voisi tiivistää niin, että luomutuottajien, kaupan ostajien ja Suomen hallituksen välille on luotava luottamus, jota ei saa rikkoa lyhytnäköisesti. Ei liene liikaa vaadittu?
Tätä kirjoitettaessa silmiini osui Yleisradion ohjelma, jota mainostettiin sillä, että luomua uskalletaan vihdoin myös arvostella. Arvostelijana toimi eräs kuopiolainen professori. Muistan takavuosilta, miten samainen professori oli esiintynyt sekä Ylen televisiouutisissa että eräässä iltapäivälehdessä väittäen, että luomu on terveysriski. Soitin professorille ja kysyin, mihin tutkimukseen väite perustuu. Hän vastasi, ettei mihinkään. Kun hämmästelin tätä, professori lisäsi, että luomu on sellaista maaperän riistoa. Vastasin, ettei professori taida tietää luomusta mitään. Säästin haastattelunauhan.
On hienoa, että myös luomua arvostellaan, sillä kaikki kehittyy vain kritiikin kautta. Olisi kuitenkin kiva, jos kritiikki perustuisi johonkin tutkimukseen tai tietoon, eikä vain ”uskallukseen”. Uskallankin nyt esittää, että Yleisradiosta lopetetaan ainakin yksi kanava tarpeettomana ja siirretään säästyneet varat vaikka luomun kehittämiseen.