Lounais-Suomessakin oli ennen lohijokia. Mikä on tuhonnut niiden lohi- ja taimenkannat, patoaminen, veden laadun muuttuminen vai joku muu? Voisiko niitä vielä ennallistaa lohikaloille sopiviksi?

Lohijoki lienee liian komea sana kuvaamaan mitään Lounais-Suomen mereen laskevaa jokea, mutta vaelluskalajokia ne kaikki ovat olleet. Jollei nyt lohi niin sitten meritaimen, vaellussiika, vimpa ja nahkiainen ovat lisääntyneet niissä. Vaelluskalasaaliit ovat aikoinaan tuoneet lisänsä jokivarsien asukkaiden ruokapöytiin. Meritaimen on vain usein kirjattu lohena.

Vaelluskalakannat ovat vähentyneet ja tuhoutuneet monista syistä. Lisääntymisedellytykset ovat hävinneet myllypatojen ja voimalaitospatojen, veden säännöstelyn, veden laadun heikkenemisen ja muiden muutosten johdosta, ja ehkä liiallinen kalastuskin on sitten pienentänyt muutoinkin väheneviä nousukalamääriä.

Lounais-Suomen jokien yläjuoksuilla ja sivuhaaroissa elää otollisissa oloissa purotaimenkantoja, jotka saattavat olla vanhaa perua tai tulosta viime vuosikymmenten taimenistutuksista.

Jokien palauttaminen vaelluskalajoiksi on mahdollista, mutta silloin ei ole kyse ennallistamisesta vaan jokien edellytysten ja kalakantojen hoidon mahdollisuuksien yhteensovittamisesta.

Aurajoen tulokset osoittavat, miten vaelluspoikasia jokeen ja jokisuuhun istuttamalla saadaan merivaelluksen tehneet lohet ja meritaimenet palaamaan istutusjokeen kalastajien ulottuville.

Todellinen haaste on joessa lisääntyvän vaelluskalakannan aikaansaaminen. Se vaatii ennen kaikkea ympäristönsuojelutyössä onnistumista, jotta joen tila, mm. veden laatu ja määrä sekä pohjan laatu, olisi kautta vuoden ja kalojen eri vaiheille riittävä. Toisaalta nyt voidaan myös kalakannat valita olosuhteiden mukaan, sillä alkuperäiset vaelluskalakannat on menetetty.

Luonnonkiertonsa mukaisesti elävästä kalastuskelpoisesta lohi- tai meritaimenkannasta voi ylpeillä, mutta myös siika-, vimpa- ja nahkiaiskantojen kalastusmahdollisuudet kertovat joen hoidon onnistumisesta.