Yövyn retkireissuilla mieluiten maastossa: laavuilla, autiotuvilla, teltassa, riippumatossa, missä vain sopivassa majoitteessa, mutta usein myös autossani. Asuntoauto on ammattiretkeilijän ja -luontokuvaajan käytössä varsin kätevä, kun yösija löytyy milloin mistäkin.

Minun ”asuntoautoni” on vanhaa mallia oleva ”kartano-Volvo”. Se taipuu tarkoitukseen mainiosti: tilaa on riittävästi eikä (erä)elämää hankaloittavaa tietotekniikkaa juuri ole, joten pienet korjaukset onnistuvat maastossakin, jos niikseen tulee. Ja joskus tulee: maastossa on rassattu milloin virranjakajaa, milloin jarruja, milloin jotain muuta. Automalli on pysynyt pitkään samana, joten sen suorituskyvyn rajat ja oikut ovat selvillä, joten on tiedossa, mihin voi mennä, että pääsee myös pois. Autossa on maavaraa sen verran, että hiukan huonommallakin tiellä ja pienessä lumihangessa pääsee kulkemaan. Ja vähän jaksaa tarvittaessa työntääkin. Isommalla autolla jäisi vain pahempaan paikkaan kiinni.

Kesäisin autolla pääsee usein melko lähelle otollisia kuvauspaikkoja, kun tiet eivät ole lumen tukkimia, mutta talvella pitää tehdä etukäteistiedustelua ja kysellä paikallisilta: luontokeskuksesta, matkailuyrittäjältä tai paikalliselta tutulta, mitkä metsäautotiet ovat auki, jos sille on tarvetta. Toisinaan syrjäisiäkin teitä aurataan puunkuljetusta varten.

Teknisiin ongelmiin ja haastaviin sääoloihin kannattaa joka tapauksessa varautua ennalta. Vakiovarustukseen kuuluu lapio lumihangesta kaivamiseen tai parkkipaikan aukaisuun, pilkkihaalarit remontteja ja kokkailuja varten, vara-akku, käynnistyskaapelit, otsalamppu, työkaluja ja työhanskat ja tietysti myös polttoainekanisteri yllättäviä tilanteita varten. Jos tiedossa on jäisiä sivuteitä, on mukana myös sorasäkki.

Jos talviretkillä auto jää kovien pakkasien aikaan tien varteen odottamaan useamman päivän vaelluksen ajaksi, varmistan menopelin käynnistymisen ottamalla mukaan vara-akun ja käynnistyskaapelit, millä voin antaa tarvittaessa lisävirtaa. Akun (vara- tai auton oman akun) hautaan retken ajaksi lumeen tai suojaan muuten kylmältä.

Mukavuus ennen kaikkea! Farmarimallinen autoni on sen verran pitkä, että kääntämällä takapenkit vaakatasoon mahtuu keskimittainen ihminen tai kaksi mainiosti nukkumaan. Alle retkipatja ja tyyny ja eristeeksi kunnon makuupussi – ja avot, makeat yöunet ovat tiedossa. Mukavuudenhaluisempi varustaa makuuden paremmalla patjalla. Iltakahvit voi keittää retkikeittimellä, jos termarista on kuuma vesi päässyt loppumaan. Seinällä roikkuva valaisin antaa valoa. Tavaroille saa lisätilaa suksiboksilla.

Aamulla voi olla hiukan kalsa, kuten makuupussista kömpiessä aina, mutta kahvipannu tulille ja matka jatkuu. Yöpaikat pyrin valitsemaan siten, että jos vain mahdollista, pystyn käyttämään aamuvalot kuvaamalla lähistön maisemia tms. Samalla kuvauslenkki käy aamuverryttelystä ennen matkan jatkamista.

Retkivinkkiyövy luonnossa