Vaelsin kaverini Arto Komulaisen kanssa pari viikkoa sitten Utsjoen ja Inarin kuntien alueella sijaitsevassa Muotkatunturin erämaassa. Lempeistä tunturimaisemista tunnetussa erämaassa vallitsi kipakka, 20–30 pakkasasteen talvisää, kuten suuressa osassa muutakin Suomea.

Vietimme yhden yön Riekonpyytäjän kammiksi ristityssä kortteerissa erämaa-alueen pohjoisosassa. Pakkasessa ja tammikuun lopun vielä pitkässä pimeässä arvostaa tukevien seinien tuomaa suojaa ja kamiinan tarjoamaa lämpöä.

Tunturien ja tunturikoivikon ympäröimässä turvekammissa on ruhtinaalliset tilat kahdelle ja soma kuivatella varusteita ja kerätä voimia seuraavan päivän taipaletta varten. Kammeja on rakennettu etenkin sinne, missä tunturikoivuja jykevämpää rakennuspuuta ei ole ollut tarjolla.

Perinteinen, turpeella vuorattu asumus on paitsi tunnelmallinen, myös lämmin. Vaikka ulkona paukkuu liki kolmenkymmenen asteen pakkanen, sisällä tarkenee mainiosti. Siitä pitää huolen ovensuussa seisova kamiina ja matkan varrelta ahkion päälle kerätyt kuivat männyn oksat. Kammin päälle kertynyt lumi antaa lisäsuojaa.

Edellisestä yöpymisestä Riekonpyytäjän kammissa ehti vierähtää 16 vuotta. Sen jälkeen kammia on remontoitu ja ulos rakennettu erillinen käymälä- ja liiterirakennus. Yksityisen kammin ovi on kuitenkin pysynyt avoimena. Arvostetaan, me retkeilijät, rakennusta ja sen kunnossapitäjiä jatkossakin siten, että ovi ei mene lukkoon: siivotaan jälkemme ja viedään roskamme pois tunturista ja kerätään polttopuuta poltettujen tilalle. Hyvä tapa on myös muistaa seuraavaa kulkijaa valmiilla sytykkeillä.

Aamulla kamiinassa hehkui vielä hiillos. Pieni puhkuminen sytyttää sytyt, ja pian kammin valtasi jälleen miellyttävä lämpö. Vieressä virtaavasta purosta oli hyvä kaapaista ruokavedet. Puurot ja kahvit naamariin ja taipaleelle – kyllä vaeltajan elämä on auvoista!

Lue lisää turvekammeista ja muista erämaiden rakennuksista: Manu Humppi: Kammit ja autiotuvat. Lapin kairojen kulttuuriperintö. Kirjakaari 2014.

kammiretkeilyyövy luonnossa