Veden alla kuvaaminen ei välttämättä ole kallista, sanoo luontokuvaaja Pekka Tuuri. Hänet tunnetaan vedenalaiskuvistaan. Hän voitti muun muassa Vuoden luontokuvakilpailun vuonna 2010 alakautta kuvatuilla lumpeilla.

Tuurin mukaan markkinoilla olevat noin 250 euron hintaiset pokkarit, jotka kestävät vettä, ovat aivan kelvollisia vedenalaiskuvaukseen. Lisäksi tarvitaan oikeastaan vain räpylät, painovyö ja snorkkelit, sekä ehkä märkäpuku. Kaikkia näitä varusteita voi vuokrata alkuun sukellusseuroilta, joita on Suomessa pari sataa.

Ammattilainen haluaa kuitenkin kuvata kaikkina vuodenaikoina. Siihen tarvitaan lämpimämpi kuivapuku, jonka on paras olla omien mittojen mukainen. Lisäksi tulevat kaasupullo, maski ja muut laitteet, joihin uppoaa helposti noin 1500 euroa.

Ammattilaisen kameran täytyy olla samanlainen digijärjestelmäkamera kuin kuivan maan kuvaajillakin. Siihen tarvitaan lisäksi muutaman sadan euron hintainen kotelo, sekä salamat, koska veden alla pelkkä luonnonvalo ei juuri koskaan riitä. Kaikkiaan ammattilainen saa käytettyä kuvausvälineisiin 5000–10000 euroa.

”Mutta lintukuvaajillakin on pitkiä putkia, ja nehän ovat tuhansien eurojen objektiiveja. Kyllä sielläkin kalustolle hintaa tulee”, Tuuri sanoo.

Veden alla kuvaaminen ei olekaan Tuurin mukaan sen kalliimpaa kuin luontokuvaus yleensä. Hän antaa vedenalaisia kuvausvinkkejään juuri julkaistussa Suomen Luonnon kesänumerossa.

ahvenPekka Tuurivedenalaiskuvaus

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.