Joulukuun lopulla sysipimeänä sadepäivänä talomme alla oleva kosteusmittari näyttää lukua 65 %. Ei hyvä. Etelärannikon kosteassa talvessa levät, homeet ja sienet voivat paksusti. Olen huolissani talon alapohjasta, mutta myös siellä aikuisina talvehtivista perhosista. Kastepisaroiden kauttaaltaan verhoamat horrostajat tulevat olemaan kovilla, kun seuraava pakkasjakso alkaa. Kaksi päivää myöhemmin iltapäivällä maahan sataa ensilumi. Tuisku peittelee puut ja pihanurmen kauniiseen lumiharsoon. Pikkupakkasessa kosteusmittarin lukema talon alla putoaa 33 prosenttiin.

80 vuotta sitten, jolloin Suomen Luonto alkoi ilmestyä, edeltävä talvi 1940–41 oli kylmä mutta vähäluminen: Helsingin Kaisaniemessä talven keskilämpötila oli -8,4 °C. Viime talvena se oli +2,3 °C. Sellaisia näistä etelän talvista nyt on tullut. Mutta ei näihin ole pakko vain tottua – ilmastonmuutosta ja muita luontoa ja ihmistä uhkaavia ilmiöitä vastaan voi taistella. Me Suomen Luonnossa teemme sitä julkaisemalla lehteä, ja olemme tehneet jo kauan: tällä numerolla saa alkunsa 80. vuosikerta.

Helsingin yliopiston eläintieteen professori Paavo Suomalainen kirjoitti aikoinaan Luonnon Ystävä –lehteen arvion Suomen Luonnon ihka ensimmäisestä numerosta, vuosikirjasta 1941. Arviossaan hän hienosti hahmotti ja puki sanoiksi lehtemme tarkoituksen:

”Suomen Luonto -vuosikirjan tehtävänä on mielestäni lähinnä luonnonsuojeluaatteen levittäminen mahdollisimman laajoihin piireihin. Sen on jaettava lukijoilleen pätevää luonnonsuojelutietoa ja tuoreita uutisia, mutta sen on myös pystyttävä vetoamaan herättävästi suureen yleisöön.”

Osuvasti sanottu. 80 vuotta myöhemmin Suomen Luonto pysyy yhä linjassaan. Se puolustaa luontoa ja ympäristöä yhdessä suomalaisten kanssa, ja tarjoaa samalla tutkittua tietoa, luontoelämyksiä ja koskettavia lukukokemuksia. Katse on päättäväisesti tulevaisuudessa.