Tammikuinen sunnuntai on täydellinen päivä suunnata liukulumikenkäretkelle Meikon luonnonsuojelualueelle. Aurinko paistaa ja pakkanen paukkuu, kun nostamme sukset olalle Korsolammen autoja täynnä olevalla parkkipaikalla. Kaunis ulkoilusää on saanut selvästi muutkin liikkeelle. Suunnitelmissamme on kuitenkin tarpoa merkittyjen reittien ulkopuolella, siis umpihankea pitkin erämaiseen metsään.

Meikon luonnonsuojelualue Kirkkonummella on monipuolinen retkeilyalue, jossa on eripituisia reittejä sekä tulipaikkoja. Julkaisimme Meikosta retkivinkin syksyllä, voit lukea sen täältä.

Olen ensimmäistä kertaa liikkeellä liukulimikengillä. Ne ovat leveät ja lyhyet sukset, joissa on karvapohja. Liukulumikengät sopivat metsässä samoiluun ja toisin kuin lumikengillä, niillä voi laskea mäkiä alas. Lyhyt suksi tekee liikkumisen helpoksi metsäisessäkin maastossa ja karvat helpottavat nousuja.

Liukulumikengissä on karvapohja helpottamassa nousuja. Mäet voi lasketella alas. Kuva: Annakaisa Vänttinen

Suuntaamme Meikojärveltä pohjoiseen Dorgarnin ylänköalueelle, sillä haluamme päästä kokeilemaan myös liukulumikenkien laskuominaisuuksia. Koskematon hanki ja lumiset puut tekevät metsästä taianomaisen kauniin. On hiljaista, vain kerran kuulemme käpytikan nakutusta hongan latvasta. Maasto on vaihtelevaa ja liukulumikengät vievät pitkin lyhyitä ja jyrkkiä nousuja ja laskuja.

Liukulumikenkien karvapohjat helpottavat nousuissa. Kuva: Annakaisa Vänttinen

Lumi on talven ensimmäistä kevyttä lunta ja sitä riittää pakkasten ja lumimyrskyjen jäljiltä paljon. Hanki ei kanna lainkaan ja meno on välillä aikamoista rämpimistä vaihtelevassa maastossa. Aloittelijan pyllähdykset alamäissä saavat aikaan aikamoisen lumipöllyn. Pystyyn nousemiseen saa käyttää voimia. Pitää myös varoa, että sukset eivät naarmuunnu kivistä.

Korkeimmalle kalliolle tamppaamme lumeen taukopaikan ja syömme ruokatermoksesta lämmintä misokeittoa. Pakkasta on noin 15 astetta, mutta liikkuessa on tullut suorastaan kuuma. Ylängön hankia halkovat kauriiden sorkan jäljet. Hiihdämme useiden aivan tuoreiden lumeen painuneiden makuupaikkojen vierestä.

Hämärä laskeutuu Dorgarnin ylänköalueen ylle. Kuva: Atte Karttunen

Muutaman kerran laskemme alas sellaiseen ryteikköön, jossa tuulenkaatojen ja tiheän kasvuston vuoksi eteneminen muuttuu hankalaksi. Muutenkin tekniikassa on vielä hiomisen varaa ja matka jää kilometreissä lyhyeksi.

Liukulumikengillä retkeily on kuitenkin todella innostavaa, leppoisaa menoa ja maisemien ihastelua, mutta toisaalta maastoista ja taidoista riippuen myös vauhdikasta ja hikistä sporttailua. Kengillä pystyi liikkumaan myös yllättävänkin vaikeassa maastossa. Odotan innolla jo seuraavaa retkeä.

Kuu nousee taivaalle ja loppumatkan tunnelma on taianomainen. Kuva. Atte Karttunen

Kiipeämme vielä toiselle kalliolle ja ihailemme sieltä avautuvia maisemia. Hämärtyvä ilta piirtää metsän värit siniseksi ja pakkaslumi kimaltelee puiden oksilla ja ilmassa. Kuu on noussut taivaalle. Loppumatkan metsä näyttää jännittävältä otsalampun valossa.

Näkymät Meikojärven suuntaan. Kuva: Atte Karttunen