Hiiripöllö (Surnia ulula) on Suomessa pohjoinen pöllölaji, jonka vakituisinta aluetta ovat Lappi, Peräpohjola, Pohjois-Pohjanmaa ja Kainuu. Pesimäseudut vaihtelevat rajusti vuodesta toiseen myyräkantojen mukaan. Myyräkatojen aikaan hiiripöllöjä vaeltaa myös Etelä- ja Keski-Suomeen, mihin ne voivat jäädä vuodeksi tai pariksi pesimään, jos siellä riittää ruokaa. Hiiripöllö suosii syrjäseutujen harvapuisia ja aukkoisia mäntymetsiä, hakkuuaukeita, suonreunoja, tunturikoivikoita ja kylänlaiteita. Pesä on useimmiten kelon tai muun kuolleen puun avarassa onkalossa, joskus suuriaukkoisessa pöntössäkin.

Hiiripöllö on haukkamaisen pitkäpyrstöinen, solakka pöllö. Se on päältä valkotäpläisen tummanruskea ja alta poikkiraitaisen valkoinen. Keltaiset silmät tuijottavat tuimasti valkoisesta naamasta.

Hiiripöllön soidinääni on nopeaa pulinaa ”ululululu…”, joka voi välillä hieman nousta ja laskea. Äänisarja kestää 7–9 sekuntia. Varoitusääni on haukkamaisen kimittävä ”kik-kik…”, poikasten kerjuuääni sihahtava ”psiieh”.

Hiiripöllöllä on onomatopoeettinen nimi: siis se on saanut nimensä ääntelynsä perusteella. Tieteellisen nimen jälkimmäinen osa ”ulula” viittaa ääneen, joka nyt kuullaan Luonnon äänen pöllöretkellä. Hiiripöllö pesii Pohjois-Suomessa. Etelään satunnaisesti vaeltavia pöllöjä ei pääse soidinaikana kuulemaan. Ulkonäöltään hiiripöllö muistuttaa poikkiraitaisine rintoineen haukkaa, mihin viittaa englanninkielinen nimi Hawk-owl.

Pöllöjen äänikuvaukset, tuntomerkit ja äänikuvaukset perustuvat Pertti Koskimiehen Suomen lintuopas -teokseen (WSOY).