Joulukuu 2021. Katselen punaista, ruosteista, Nopsa-polkupyörääni nököttämässä pyöräkellarin varastossa. Puolisoni työ on siirtymässä Müncheniin ja mietin, käyttäisinkö tätä ikiaikaista nitisijää oleillessani Saksan maaperällä. En ole koskaan ollut suuri pyöräilyn ystävä, mutta onhan se kätevä tapa liikkua, ja ymmärtääkseni München on Saksan itsejulistautunut pyöräilypääkaupunki, niin ehkä siellä on mukava pyöräillä.

Totean viime käänteissä, että ”no, otetaan mukaan”. Työskentelenhän hankkeessa, jossa pyritään lisäämään juuri pyöräilyä ja kävelyä yksityisautoilun sijaan. Suunnittelen kokeilevani pyöräilyn edistystoimenpiteitä itseeni, ja parhaiten se onnistuu uudessa ympäristössä. Satulan selästä voin myös helpoiten vertailla Saksan pyöräilyolosuhteita Suomeen.

Tuota päätöstä en myöhemmin katunut. Into pyöräillä sai aivan uusia kierroksia, kun näin miten paikalliset suhtautuivat pyöräilyyn. Ensimmäisten päivien aikana katselin suu auki, millaisia viritelmiä ihmisillä oli pyöriinsä kytkettynä. Näin ihmisten kantavan mm. surffilautoja, isoja huonekasveja ja viisi lasta pyörän avulla. Lisäksi näin kukkasin ja muin koristeluin tuunattuja polkupyöriä. Huomasin, että täällä luovuus ja ratkaisukeskeisyys on yhdistetty pyöräilyyn. Minulle se oli ollut vain hikinen tapa siirtyä paikasta A paikkaan B. Ihmetys ei jäänyt siihen. Yläkerran eläkeläispariskunta kasuaalisti mainitsi pyöräilleensä juuri 70 km lenkin. Eikä se kuulemma ole mitenkään epätavallista. Omassa kuplassani se kyllä kuulosti hyvin erikoiselta. Mikä Saksassa on siis eri tavalla kuin Suomessa?

Isar-joen varsi on vuorattu polkupyörillä ihmisten saapuessa uimaan lämpiminä päivinä. Kuva: Marianna Melin

Sosiaalinen normi auttaa voittamaan psykologiset esteet

Sosiaalisina olentoina tarkkailemme, mitä muut tekevät. Saksassa sosiaalinen normi pyörän käytöstä arjessa on jopa niin vahva, että Saksaan hiljattain muuttanut intialainen ystäväni alkoi salaa opetella pyöräilyä puistossa kaupunkipyörien avulla, koska koki, ettei voi asua täällä ilman pyöräilytaitoa. Ympäristö siis inspiroi.

Sosiaalisten normien vaikutus voi olla hyvin näkyvä tällaisissa muutostilanteissa, kuten uuteen kulttuuriin tutustuessa. Usein ne kuitenkin vaikuttavat hiljaa ja huomaamattomasti taustalla ilman, että oikeastaan pysähdymme niitä ajattelemaan.

Sosiaaliset normit eivät kuitenkaan ole ainoa asia, joka vaikuttaa kulkutapoihimme tai muihin kestäviin elämäntapavalintoihin. Turun yliopiston psykologian professori Paula Salo nostaa esiin, kuinka tunteet, asenteet ja käytettävissä oleva tieto voivat vaikuttaa ihmisen päätöksentekoon: ”Esimerkiksi ihmiset, joilla ei ole sähköautoa, voivat ajatella latauksen olevan ongelma, mutta ne ihmiset, jotka omistavat sähköauton harvemmin pitävät sitä ongelmana. Vastaavasti ne, jotka pyöräilevät aktiivisesti, eivät näe huonoa säätä niinkään esteenä, mutta vähemmän pyöräilevät näkevät sen todennäköisemmin esteenä.” Erilaiset mielikuvat – olivat ne tosia tai eivät – vaikuttavat siis tällaisiin asioihin.

Salo nostaa esiin sen, että terveyskäyttäytymisessä ja ympäristö-ystävällisessä käyttäytymisessä on yhtäläisyytenä niin kutsuttu arvo-toiminta -kuilu (engl. value-action gap). Arvo-toiminta -kuilulla tarkoitetaan sitä, kuinka ihmisen omat arvot ja toiminta eivät kohtaa toisiaan.

”Ihmisten käyttäytymistä on pirun vaikea muuttaa silloinkin, kun ihmiset itse haluaisivat muuttaa omaa käyttäytymistään. – – Moni varmaan sanoisi, että luonto ja ympäristö ovat itselle tärkeitä arvoja ja sitä haluaisi suojella luontoa, mutta valintoja ei ole aina välttämättä helppo tehdä. – – Jos työpäivä alkaa aikaisin, voitko tai jaksatko mennä polkupyörällä, vai menetkö kuitenkin autolla?”

”Ihmisten käyttäytymistä on vaikea muuttaa silloinkin, kun he itse haluaisivat muuttaa omaa käyttäytymistään.”

Terveysvalintoihin liittyvissä teemoissa sama ongelma toistuu.

”Moni haluaisi syödä terveellisesti, mutta esimerkiksi vuorotyössä tai erilaisissa arjen tilanteissa on vaikea ylläpitää säännöllistä ruokarytmiä, vaikka sitä haluaisi.”

Ihmiset käyttävät myös erilaisia kognitiivisia oikopolkuja ajattelussaan, ja ajattelu sisältää siksi monenlaisia vinoumia. Ympäristökriisin kohdalla nämä vinoumat tuottavat erityisiä haasteita. Esimerkiksi, ihmisillä on taipumus painottaa lähempiä uhkia ja palkintoja ylitse kaukaisempien uhkien ja palkintojen.

”On helpompi päättää, että tänään en otakaan lounaalla kasvisvaihtoehtoa, kun nyt tekee mieli liharuokaa. Ilmastoystävällisen valinnan voi lykätä ensi viikkoon”, Salo antaa yksinkertaisena esimerkkinä.

Lähempien asioiden suurempi painoarvo on yksi syy, miksi esimerkiksi kuntoilun ylläpito, laihduttaminen tai rahan säästö ovat haastavia ihmisille. Ne vaativat katseen ylläpitoa palkintoihin, jotka ovat kaukana tulevaisuudessa. Esimerkiksi hiljan aloitettu kuntosalirutiini helposti kaatuu hetkelliseen laiskotuksen tunteeseen, jolloin sohva ja Netflix tuntuvat suhteettoman suurilta palkinnoilta verrattuna kaukaisuudessa siintävään kuntotavoitteeseen. Samasta syystä arjen haasteet voivat tuntua akuutimmilta kuin hitaasti etenevä ilmastonmuutos. Arjen valinnoissa painottuvat ratkaisut, joilla voidaan mukavoittaa oloa mahdollisimman lähitulevaisuudessa. Ympäristön kannalta paremmat toimintatavat eivät saa vastaavaa painoarvoa. Koronan kohdalla todistimme kuitenkin, kuinka isoja yhteiskunnallisia muutoksia pystytään tekemään silloin, kun uhan tunne on välitön.

Kevätretkiä pyörällä; Google Mapsilla katsottuna tämä 8 kilometrin reitti kaupungin läpi olisi taittunut julkisilla 40 minuutissa, pyörällä 30 minuutissa. Kuva: Marianna Melin

Psykologiset mahdollistajat tuuppaavat elämäntapamuutoksiin

Salo johtaa tällä hetkellä Ilmastotuuppaus-hanketta, jossa tutkitaan, miten käyttäytymistieteellisiä keinoja voi hyödyntää ilmastonmuutoksen hillitsemiseen. Psykologista tietoa ja ymmärrystä on hyödynnetty melko vähän ilmastonmuutoksen ja terveyskäyttäytymisen kaltaisissa konteksteissa ihmisen toiminnan muuttamiseen.

Psykologian hyödyntämiseen liittyen Salo nostaa esiin kaksi näkökulmaa. On olennaista analysoida toimintaympäristöä kun halutaan pohtia sitä, miksi ihmiset toimivat niin kuin toimivat. Toisaalta on myös tärkeää ymmärtää, miten tämän tiedon pohjalta voidaan muokata toimintaympäristöä niin, että voidaan ennakoida ihmisten muuttavan toimintaansa toivottuun suuntaan.

Konkreettisena todellisen elämän esimerkkinä hän kertoo, kuinka tutkimusryhmän tapaamista valmisteltaessa vain yksi kolmestakymmenestä tilasi itselleen lihavaihtoehdon ruuaksi, kun oletukseksi oli laitettu kasvisvaihtoehto. Lihansyöntiä siis ei kuitenkaan estetty.

”Se on se oletusvalinnan voima.”

Tuuppauksissa Salo pitää kiinnostavana ja houkuttelevana nimenomaan sitä, että siinä tehdään toivottu valinta helpoksi. Perinteiset elämäntapa-interventiot vaativat motivaatiota tehdä usein esimerkiksi erilaisia harjoitteita. Tuuppauksissa ihmisen ei tarvitse välttämättä tietoisesti tehdä aina oikeaa valintaa, vaan hyödynnetään ihmisen kognitiivisia oikopolkuja. Salo korostaa kuitenkin, että on ehdottomasti tilanteita, joissa tarvitsee ajatella, mutta on myös tilanteita, joissa tällaista automatiikka kannattaa hyödyntää.

Haasteena oman elämän oikopolut ja vinoumat

Kotiutuessani Müncheniin sen ruosteisen ala-aste pyöräni kanssa päätin kokeilla oman pääni sisäistä automatiikkaa ja yrittää tuupata itseäni kohti lihasvoimin kulkemista.

Ensimmäiseksi halusin asettaa itselleni uuden rutiinin. Kaikille on varmaan kouluvuosilta tuttu tilanne, jossa luokkaan ensi kerran tullessa sitä istuu satunnaiseen pulpettiin, ja siitä lähtien tulee istuneeksi samassa paikassa joka päivä. Tein rutiinin asettamista varten päätöksen kävellä uuden alueen eri ruokakauppoihin jalan sen ensimmäisen kerran, kun niissä käyn. Tämä tuuppaus onnistui loistavasti, sillä heti ensimmäisen kauppareissun jälkeen ajatus moottorikulkuneuvojen käytöstä 2,5 km päässä sijaitsevaan kauppaan tuntui jo vieraalta ajatukselta. Tehostin hieman tuuppaustani päättämällä ostaa pieniä määriä kerralla, jotta kantaminen ei tunnu raskaalta – tämä olisi herättänyt epämiellyttäviä tunteita ja siten vähentänyt haluani kävellä kauppaan. Kun kävelyllä on päämäärä ja palkinto (jauhopussin, kauramaidon, kurkun tms. haku) niin se tuottaa mielihyvää sekä liikunnasta että psykologisesta palkinnosta.

Pyöräkokeiluja Budapestissa, jossa myös kaupunkipyörä osoittautui kätevimmäksi tavaksi liikkua. Kaupunkipyörän sai helposti käyttöön appilla (MOL Bubi). Kuva: Marianna Melin

Toisena tuuppauksena päätin hakea reittivalintoja karttasovelluksesta aina saman kaavan kautta: katson ensin karttasovelluksesta kävelymatkan keston ja sen jälkeen pyöräilymatkan keston. Vasta tämän jälkeen tarkistan julkisen liikenteen keston. Näin ”ankkuroin” ensin mieleni kävelymatkan kestoon, joka on usein pitkähkö. Silloin pyöräilyn lyhyempi kesto näyttää lähes aina houkuttelevalta. Huomasin samalla, että julkisen liikenteen kesto on lähes aina sama tai jopa hitaampi kuin pyörällä kulkiessani. Näin olen saanut pyöräilystä houkuttelevimman kulkumuodon ainakin alle 15 km matkoille.

Jo aiemmin mainittu Intiasta kotoisin oleva ystäväni ei osannut pyöräillä, eikä siis ollut koskaan pyöräillyt ennen kuin muutti Saksaan. Hän aloitti siis huomattavasti haastavammasta tilanteesta kuin mistä itse olin lähtenyt. Pyöräilytaito ei myöskään ollut ainoa este. Kaupunkipyörää lainatessa hän pääsi harjoittelemaan puistoissa, mutta ajatus kaupungissa pyöräilemisestä jännitti liikaa. Eli taidon oppimisen jälkeen psykologisena esteenä oli siis pelko. Tämän selättääksemme sovimme ystäväni kanssa, että lähdemme yhdessä kaupunkiin pyöräilemään ja hän pyöräilee perässäni. Näin hän ei joudu itsekseen taistelemaan pelkonsa kanssa. Sosiaalisen normin luoma paine sai hänet harjoittelemaan pyöräilyä ja sosiaalinen tuki sai hänet uskaltamaan kaupunkiajoa. Psykologisia esteitä voi siis ylittää, mutta usein se vaatii luovuutta ja ratkaisukeskeisyyttä ja välillä vain sosiaalista tukea.

Miten voimme selvitä psykologisista esteistä matkalla kohti kestävämpiä elintapoja?

Suurimpana omana haasteenani on ollut asenteeni säähän. Olen aiemmin välttänyt pyöräilyä sateella ja lumessa, ikään kuin se olisi jotain kammottavaa. Päätin nyt kuitenkin kokeilla pyöräilyä säässä kuin säässä. Olen päätynyt toteamaan, että itseasiassa nautin pyöräilystä lumessa ja sateessa, kun vain mietin pukeutumiseni sään mukaan.

Mitkä ovat sinun esteesi?

Sitran (2019) tekemän selvityksen mukaan yli puolet suomalaisista on yhtä mieltä siitä, että ilmastonmuutosta hillitsevien toimien tekeminen on välttämätöntä, ja että yksittäisten ihmisten teoilla on merkitystä. Tästä huolimatta enemmistö suomalaisista ei toimi omassa arjessaan kestävän hiilibudjetin rajoissa. Miten siis voimme selvitä psykologisista esteistä matkalla kohti kestävämpiä elintapoja?

Mieti joku konkreettinen toimintatapa, jossa haluaisit toimia toisin.

Tutki, mikä sinua estää toimimasta haluamallasi tavalla? (Pelko, mukavuudenhalu, tiedon puute, ajankäyttö pitäisi suunnitella uudestaan tms.)

Kokeile näitä hankalalta tuntuvia asioita ainakin kerran. Se, että olet kerran tehnyt jotain eri tavalla, madaltaa kynnystä tehdä se seuraavallakin kerralla. Jos joudut opettelemaan jotain ihan uutta, palastele asia osiin, ja lähde pienestä askeleesta liikkeelle. Kaikkea ei tarvitse muuttaa kertarysäyksellä. Kokeile ja tunnustele miltä uusi toimintatapa tuntuu.

Ole sosiaalinen: tarvitsetko tukea jonkin elämäntapamuutoksen kohdalla? Hakeudu jonkin sellaisen ihmisen seuraan, joka toimii niin kuin haluaisit itsekin toimia. Entä näetkö lähipiirissäsi jonkun, joka voisi hyötyä sinun tuestasi?