Suomen Luonto mukana merentutkimusalus Arandan talvimatkalla
Arandalta
Meribiologi ja tietokirjailija Jessica Haapkylä kertoo tapahtumia ja tunnelmia merentutkimusalus Arandan -talvimonitorointimatkalta. Haapkylän artikkeli Arandan matkasta ja Selkämerestä julkaistaan Suomen Luonnossa 3/2023.
Merentutkimusalus Arandan COMBINE 1 -talvimonitorointimatka perustuu Itämeren suojelukomissio HELCOM:in COMBINE seurantaohjelmaan. Matkalla tehdään merivedestä hydrofgrafisia ja kemiallisia mittauksia ja otetaan näytteitä haitallisisten aineiden määrittämiseksi sekä vedestä että sedimentistä.
Lisäksi matkalla asennetaan hydrofoneja Pohjois-Itämerelle ja Perämerelle vedenalaisen melun mittaamiseksi sekä huolletaan ja nostetaan Ilmatieteen laitoksen aaltopoijuja Pohjois-Itämerellä ja Saaristomerellä. Mikäli jääpeite olisi ollut runsas, asennettaisiin Perämerellä jääpeitteen ominaisuuksia mittaavia laitteita. Mutta jään puutteen vuoksi jäätutkimusta ei tällä tutkimusmatkalla tehdä.
Perjantai 20.1.2023
Saavumme klo 9.30 Hangon Tulliniemen satamaan, jonka laiturissa merentutkimusalus Aranda odottaa meitä. Aranda on ehtinyt jo tehdä 4 päivän mittaisen 1. legin Suomenlahdella. Kaikki on toistaiseksi sujunut suunnitelmien mukaan ja ilman kommelluksia.
Hangossa keli on aurinkoinen ja tyyni, lämpötila nollassa. Osa Suomenlahden legillä olleista tutkijoista palaa Helsinkiin. Retkikuntaan liittyy minun lisäkseni muutama tutkija sekä 2. legin matkanjohtaja Pekka Kotilainen. 11-henkinen retkikuntaamme koostuu sekä SYKE:n että Ilmatieteen laitoksen tutkijoista.
Jätämme sataman taaksemme klo 20, jonka jälkeen kapteeni pitää meille turvallisuuteen liittyvän kokouksen. Aallokkoa ei ole juuri nimeksikään ja laiva etenee vakaasti. Yllämme kaartuva upea tähtitaivas lupaa kirkasta ilmaa huomiselle.
Lauantai 21.1.2023
Matkanjohtajamme ja laivan kapteeni päättävät ajaa Arandan yön aikana pohjoisen Itämeren aaltopoijulle, joka sijaitsee kaukana avomerellä, autolautta Estonian uppoamispaikan läheisyydessä. Tämän pisteen saavuttaminen ja poijun vaihtaminen vaatii alle 9 m/s tuulta, joten meidän kannattaa käyttää rauhallisen kelin tarjoama tilaisuus hyödyksemme. Takaisintulomatkallamme tuuli saattaa olla liian kova paikalle pääsyyn.
Saavumme poijulle aamulla klo 6. Poiju mittaa Itämeren merkitsevää aallonkorkeutta, jonka antamat tulokset luetaan päivittäisten YLE:n säätiedotusten yhteydessä. Itämerellä on yhteensä viisi aaltopoijua: Perämerellä, Selkämerellä, pohjoisella Itämerellä, Suomenlahdella ja Helsingin edustalla. ”Merkitsevän aallonkorkeuden lisäksi poijut mittaavat aallokon suuntaa, aallokon jaksoa eli periodia sekä lämpötilaa. Joissakin niistä on myös virtausmittaus”, selittää Ilmatieteen laitoksen tutkija Anni Jokiniemi.
Poijuja on hoidettava ja vaihdettava vähintään kerran vuodessa. Joskus niitä on karannut myrskyssä. ”Toistaiseksi suurin aaltopoijujen mittaama merkitsevä aallonkorkeus on 8,2 metriä, mikä merkitsee sitä, että korkein yksittäinen aalto oli tuolloin yli 14-metrinen”, sanoo Jokiniemi.
Poijujen laskun yhteydessä mereen laskettiin myös hydrofoneja, joiden avulla kuunnellaan vedenalaista melua. Utön saaren eteläpuolella hydrofoni laskettiin noin 90 metrin syvyyteen. Meri vaikuttaa tänä aamuna hyvin hiljaiselta. Muutama lokki kiertelee Arandan yläpuolella olettaen, että olemme kalastamassa ja meiltä saisi pian helpon aterian. Yhtäkään toista alusta ei näy missään.
SYKE:n tutkija Okko Outinen ei odotakaan hydrofonin mittaavan kovaa melutasoa pohjoisella Itämerellä.
”Tutkimuksissani mittasin suurimmat meluarvot avomereltä Haapasaaren edustalta, itäiseltä Suomenlahdelta”, hän sanoo. Vedenalaisen jatkuvan melun pitkäaikaisseurantaa tehdään Suomen avomerialueella kolmella asemalla: Perämerellä, itäisellä Suomenlahdella ja pääaltaan pohjoisosassa. Sen sijaan rannikoilla ei ole säännöllistä seurantaa. Saaristomeren avomerialue on hyvin toisenlainen kuin muualla, sillä se on saariston suojassa.
Outisen mukaan melun voimakkuus vaihtelee paljon, mutta itäisellä Suomenlahdella se on keskimäärin 80-85 dB meluisimpina kuukausina. Tämä vastaa voimakkuudeltaan noin 20-25 dB ilmassa. EU on määritellyt jatkuvan vedenalaisen melun hyvän tilan raja-arvoksi 110 dB, jonka Suomen merialueet täyttävät Suomenlahtea lukuun ottamatta. Outinen käytti tutkimuksensa alussa vanhanmallisia hydrofoneja, jotka toimivat luotettavammin kuin uudenmalliset hydrofonit.
”Tulevaisuudessa melun avomeriseuranta tuskin laajenee. Sen sijaan aloitimme uuden projektin viime vuonna Saaristomerellä, jossa melua aletaan mittaamaan monessa eri pisteessä. Kyseessä on 8-vuotinen projekti, jonka tavoitteena on tehdä melukartta.” Outinen muistuttaa, että puhuttaessa vedenalaisesta melusta, ajallinen aspekti, eli se, kuinka kauan tietyn voimakkuustason melu jatkuu, on tärkeää ottaa huomioon. Sen perusteella voidaan arvioida, kuinka haitallista melu loppujen lopuksi on.
Kun olemme ohittaneet Utön saaren, suuntaamme kohti Saaristomerellä sijaitsevia tutkimuspisteitä. Samassa Arandan ravinnelaboratoriossa alkaa kova kuhina, sillä seuraavissa tutkimuspisteissä otetaan vesinäytteitä, joista tutkitaan sekä ravinne- että happipitoisuus.
Illalla keli jatkuu hyvin säyseänä, hieman sumuisena ja harmaana. 4-asteinen merivesi lisää siihen kuitenkin ripauksen raakaa kylmyyttä.
Yöstä on tulossa rauhallinen, sillä etenemme Saaristomerellä saariston suojassa.
Sunnuntai 22.1.2023
Saavumme eteläisen Selkämeren asemalle SR8 klo 6.20 aamulla. Tuulta ei ole juuri nimeksikään ja laiva etenee tasaisesti. Olemme avomerellä. Keli on harmaa, lokkeja lentää laivan lähellä siinä toivossa, että ne saisivat ruokaa. Vesinäytteitä otetaan, sen sijaan CTD-laitetta ei lasketa veteen tällä kertaa. Happinäytteiden tulokset ovat erinomaiset: happea on 9 ml litrassa pohjalla eli 70 metrissä, mikä tarkoittaa sitä, että vesi on sekoittunut kokonaan. Näkösyvyydeksi mitataan hulppeat 10 metriä.
Lyijynharmaat pilvet peittävät horisontin. Tuuli yltyy hieman, mutta vaahtopäitä ei näy. Seuraavaksi ajamme kohti SR5-asemaa, joka on keskellä Selkämeren eteläosaa. Siellä otetaan ensimmäiseksi vesinäyte, josta analysoidaan öljy, minkä jälkeen veteen lasketaan CTD-laite. Lopuksi otetaan vielä vesinäyte lääkeaineiden analysoimiseksi ja lopulta sedimenttinäytteet. Päällepäin voisi sanoa, että sedimenttinäytteet osoittautuivat hyvin erilaisiksi kuin aikoinaan näkemäni, kesällä Suomenlahdelta otetut näytteet, jotka olivat mustat ja haisivat rikkivedyltä. Selkämeren näytteet sen sijaan ovat väriltään ruskeita, mikä merkitsee sitä, että niissä on runsaasti happea eikä lainkaan rikkivetyä.
Vesinäyte sisälsi 0,17 mikrogrammaa öljyä litrassa. Suurin arvo tällä matkalla mitattiin 1. legillä Suomenlahden asemalla LL7, jossa mitattiin 0,3 mikrogrammaa öljyä litrassa. Esimerkiksi Sköldvikin öljynjalostamon satama-altaasta on mitattu yli 1 mikrogrammaa litrassa. Tämä on jo merkittävä määrä öljyä. Öljyä joutuu mereen muun muassa tankkien pesuvesistä (joista valuu mereen myös mm. fenoleja), satamista sekä hylyistä. Suomen rannikolla on neljä yli 100 000 litraa (100 tonnia) öljyä sisältävää hylkyä, jotka ovat riski meriympäristölle.
Alkuillasta vallitsee hyvin lievä lounaistuuli. Auringonlasku värjää taivaan vaaleanpunaiseksi mutta ulkona on niin raaka ilma, etten enää mene ulos. Tämä on tyyntä myrskyn edellä, sillä seuraavalle asemalle saavuttaessa klo 23, tuuli yltyy nopeasti hyvin voimakkaaksi ja Aranda alkaa keikkua rajusti. Helpointa on mennä makuuasentoon, sillä liikkuminen hytissä käy hankalaksi.
Maanantai 23.1.2023
Saavumme Vaasan eteläpuoleiselle US7-asemalle klo 8 aamulla. Lounaistuuli on yltynyt erittäin navakaksi, se puhaltaa nyt jo noin 17 metriä sekunnissa. Yö oli hankala, sillä hytti keikkui rajusti, tavarat tippuivat hytin hyllyltä ja sängyn eri suuntiin pyörivä keinunta muistutti pesukonetta. Käveleminen käytävällä ja rappusissa on hyvin hankalaa aamupalalle tultaessa. Tämä on merellä olon todellisuus talvisella Itämerellä. Voimme olla kiitollisia siitä, että saimme olla rauhassa kaksi ensimmäistä päivää.
Matalalla olevat tummat pilvet liikkuvat nopeasti. Rannikolla erottuu tuulimyllyjen punaisia valoja. Auringonnousu kajastaa ohuena oranssina viivana taivaanrannassa. Aranda keinuu reippaasti. Aallonkorkeus on keskimäärin 2,7 metriä, mutta suurimmat aallot ovat yli 4-metrisiä.
Tutkijat pakkautuvat CTD-laboratorioon, jossa on parempi olla, sillä päivän valjettua sen suurista ikkunoista näkee hyvin horisontin. Avarassa toimistossa on myös helpompi hengittää kuin klaustrofobisen pienessä hytissä.
Iltapäivällä noin klo 14 tuuli tyyntyy hieman saapuessamme USB5-asemalle, joka on yksi syvimmistä näytteenottoasemistamme (222 metriä). Kauempana merellä kyntää tankkeri, muuten laivaliikenne on hiljaista.
Näytteenottoon kuluu tavallista kauemmin aikaa, sillä mereen joudutaan laskemaan erillisiä vesinäytepulloja, CTD-laitteessa kun ei ole riittävästi pulloja. Yleensä Arandan näytteenottopisteissä on alle 100 metriä syvää. Näytteistä analysoidaan ensin happipitoisuus, sitä on noin 6 mg litrassa 220 metrin syvyydessä. Arvo on hyvä ja se on todiste siitä, että Selkämeren happitilanne ainakin näin keskellä talvea on hyvä.
Lyijynsiniset pilvet peittävät taivaan. Taivaanrantaan piirtyy vaalea viiru merkkinä auringonlaskusta. Seilaamme kohti F15-asemaa Merenkurkussa, jossa veden syvyys on vain 50 metriä. Tältä asemalla mitataan poikkeavan alhainen suolapitoisuus.
Tiistai 24.1.2023
Klo 7 aamulla saavumme keskelle Perämerta BO3-asemalle. Tässä kohdassa on 109 metriä syvää. Aranda keinuu pehmeästi säyseässä tuulessa. Aurinko nousee hitaasti, taivas on kirkas. Yhtäkään lintua tai alusta ei näy ympärillämme.
Rullaamme eteenpäin kohti seuraavaa näytteenottopistettä, jossa lasketaan hydrofoni veteen äänittämään meren melua. Samalla nostetaan ylös pohjassa noin 6 kuukautta ollut hydrofoni ja toivotaan, että se on tehnyt tehtävänsä eli äänittänyt niin kuin se on ohjelmoitu.
EDIT 30.1.2023: Muokattu SYKE:n tutkija Okko Outisen tutkimusta koskevaa kohtaa.