Syksy antoi meille taas yön. Lisääntyvä pimeys voi pelottaa ja ahdistaa, toisia masentaa. Mutta se myös lohduttaa, piilottaa, luo turvaa.

Asuin lapsuuteni maalla kaukana katuvaloista. Opin pitämään pimeästä. Juoksulenkki metsäautoteillä niin, että suunnassa pysyi vain seuraamalla tien latvustoon silpoman aukon siluettia, oli kokemuksista mitä rauhoittavin.

Se muuttui, kun virstan päähän kodistamme rakennettiin rintama suuria kasvihuoneita. Talvi-iltoina pilvistä ja lumesta siroavassa valossa pystyi lukemaan kirjaa. Yö oli poissa.

Luonto ei lue almanakkaa, mutta eliöt käyttävät ympäristön vihjeitä seuratakseen ja ennakoidakseen vuodenkiertoa. Vihjeiden mukaan ne ajoittavat oman elinkiertonsa vaiheet: koteloitumiset, kuoriutumiset, kukkimiset.

Vihjeet voivat liittyä lämpötilaan, mutta se on epätarkka kalenteri. Varmempi on katsoa auringonkiertoa.

Valo yhdistetään turvallisuuden tunteeseen, mutta luonnossa tilanne on usein päinvastainen. Monet eliöt ajoittavat ruoanhankintansa kuuttomien öiden pilvisiin tunteihin, jolloin pimeän verho vähentää saalistuspainetta. Toisia taas linnunrata auttaa suunnistamaan tai kuunkierto synkronoi koko populaation yhteiseen aikaan.

Kaikki tämä on vaikeaa ylivalottuneessa maailmassa, jossa valosaaste peittää alleen luonnonvalon herkät signaalit.

Tiedelehti Science julkaisi alkuvuodesta artikkelin, jonka löydös oli havahduttava. Länsimaihin painottunut kansalaistiedeaineisto osoitti, että viimeisimmän vuosikymmenen aikana yötaivaan kirkkaus on yhä kiihtyvästi kasvanut.

Teknologinen kehitys on tehnyt helppoa ja halpaa liittää valoja mihin tahansa. Ja niin kodit ja kaupungit onkin kyllästetty laitteilla, jotka haluavat viestiä vilkkuvilla valoillaan juuri sinulle juuri nyt. En tiedä tarvitsisiko hammasharjan sokaista minut valoillaan pestessäni iltaunisena hampaitani?

Suomessa ei ole lainsäädäntöä, eikä ilmeisesti tahtoakaan, puuttua haitallisen valon määrään. Valoa saa säteillä ympärilleen käytännössä rajattomasti. Silti valosaaste olisi helpoimmin ratkaistavia terveys- ja ympäristöongelmia. Sen kuin vain sammutamme turhat valot.

Olisi tervettä, jos ajattelisimme suhdettamme pimeään uudelleen. Jos pitäisimme pimeyttäkin luonnonvarana, onneksi loputtomasti uusiutuvana. Pimeyden ei pitäisi olla luksusta, jonka luo joutuu matkustamaan ja siitä maksamaan. Pimeys pitäisi tuoda takaisin arkeen.