Matka Maakallaan

Pohjanlahden ulapalla, noin 20 kilometrin päässä Kalajoen tunnetuilta hiekkarannoilta, sijaitsee kiehtova ja historiallisesti merkittävä Maakallan ja Ulkokallan saaripari, joita myös kutsutaan Kallankareiksi. Saaret ovat tarjonneet turvapaikan kalastajille ja merenkävijöille vuosisatojen ajan. Maakalla lienee näistä kahdesta tunnetumpi matkailijoille, sillä se on helpommin saavutettavissa veneellä. Ulkokalla puolestaan on tuttu merisäätä kuunteleville, sillä saarella sijaitsee säähavaintoasema. Matkakohteeksi valikoitui Maakalla sen saavutettavuuden vuoksi.

Maakalla mereltä nähtynä

Maakallaan järjestetään kesäaikaan venekyytejä päivittäin Kalajoelta. Tänä vuonna lähdöt olivat Konikarvon satamasta, josta löytyy luontokatos täynnä tietoa lähialueen luonnosta ja historiasta. Sieltä taulusta löydän selityksen myös kalla -sanalle. Se tulee ruotsinkielisestä sanasta iskällor, joiksi matalikoille kasaantuvia ahtojääröykkiöitä kutsuttiin. Maakallaan voi myös saapua omalla vesikulkuneuvolla, sillä kaakkoisranta on varattu vierailijoiden käyttöön. Matkailijat eivät kuitenkaan saa jäädä yöksi saarelle.

Taitamme tunnin merimatkan rasvatyynessä kelissä. Sää on erinomainen luontohavaintojen tekoon. Näemme hylkeen köllimässä matalikolla, mutta se ehtii pulahtamaan veden alle ennen tarkempaa lajimääritystä. Toisen hylkeen tapaamme, kun astumme Maakallassa maihin. Se tulee ensin hajuna nenään, sillä tämä hylje makaa rantakivikossa kuolleena.

Ihminen osana saarten historiaa

Saari on ollut asuttuna ainakin 1500-luvulta lähtien, eli vain satakunta vuotta sen jälkeen, kun saaret alkoivat nousta meren sylistä maankohoamisen seurauksena. Saaret ovat siis käytännössä aina olleet ihmisen vaikutuksen alaisena. Ne kivet, jotka merenpinnan alta ensimmäisinä paljastuivat, seisovat nyt jykevinä saaren keskellä aivan kahdeksankulmaisen puukirkon vieressä. Maa kohoaa edelleen noin 8 milliä vuodessa ja Maakalla jatkaa kasvuaan.

Maakallan kirkko

Vaikka maa-ala laajenee, tuntuu aika pysähtyneen. Kallalaiset haluavat kunnioittaa perinteitä ja säilyttää saaren alkuperäisen kaltaisena. Entisaikaan saari oli kalastajien tärkeä tukikohta ja mökit tarjosivat suojan kalastajille. Tätä nykyä ne ovat pääosin kesämökkeinä, vaikka kalastustakin yhä harjoitetaan. Pieniä mökkejä tönöttää yhä kymmenittäin vierivieressä. Rakennustyyli on säilynyt jo vuosisatoja samana. Rakennusten koko on ollut tarkkaan säänneltyä, samoin niiden ulkonäkö aina ikkunaruutuja myöten. Nykyajasta muistuttaa lähinnä aurinkopaneelit katoilla.

Saarella on kymmenittäin pieniä mökkejä

Kuljemme laudoista rakennettua polkua pitkin ranta-aittojen välistä saaren toiseen päähän, jossa sijaitsee kalastajien satama. Kurkistamme 1700-luvulta peräisin olevan kalamajaan sisään. Se on kutakuinkin alkuperäisessä kunnossa ja avoinna ihmettelijöille. Sängyt ovat lyhyet, sillä näin säästyi vähäistä tilaa. Sitä paitsi nukkuminen selällään pitkin pituuttaan ei ollut suotavaa, koska se muistutti haudassa makaamista.

1700-luvulta peräisin oleva kalamaja

Harmaantuneiden ranta-aittojen seiniä koristavat niin hylkeen räpylät, kuivanneet kalojen päät kuin vanhat kalastukseen liittyvät välineet. Saarella on pyydetty perinteisesti silakkaa. Nykyään silakan lisäksi pyydetään myös karisiikaa ja lohta. Myynnissä onkin Maakallan kuuluisaa savusiikaa. Ahti on ollut suosiollinen.

Ranta-aitat

Kalastusaluksia satamassa

Elävää kultuuriperintöä

Pienen museorakennuksen laadukas näyttely valaisee saaren historiaa ja erityislaatuisuutta, sillä saarella on itsehallinto. Vuonna 1771 Ruotsin kuningas antoi viimeisimmän haminaordningin eli satamajärjestyksen, jota ei ole koskaan kumottu. Haminaordningin mukaan karikokouksella on ylin päätäntä- ja toimivalta saarella. Karikokous perustettiin alun perin valvomaan ja hallinnoimaan saaren kalastusyhteisön asioita. Joissain lähteissä kerrotaan saarella asuneen enimmillään 300 henkeä, joissain puolestaan määrä on jopa 700. Veneitäkin on ollut parhaimmillaan 150. Pienellä saarella on pidetty tiukkaa kuria, jotta järjestys on säilynyt. Juopottelusta ja toisten haukkumisesta on saatettu sakottaa. Varastamisesta on langetettu tuomioista ankarin: saarelta karkottaminen joko määräajaksi tai kokonaan.

Museon näyttelytila

Karikokous järjestetään edelleen vuosittain heinäkuussa, ja siellä päätetään edelleen monista saaren asioista. Vaikka karikokouksella ei olekaan oikeudellista asemaa, on myös itsehallinto elävää perinnettä, joka tekee Maakallan yhteisöstä omaleimaisen. Kokoukseen osallistuvat Maakallan osakaskunnan jäsenet, jotka ovat pääasiassa saaren omistajina toimivien kalastajayhteisöjen jälkeläisiä. Mökkien käyttöoikeus saareen siirtyy perintönä, eikä sitä voi ostaa. Jos haluaisi kesämökin Maakallasta, lienee helpointa mennä naimisiin jonkun kallalaisen kanssa.

Näkymiä luontoon

Polkujen vieriä ja mökkien ympäryksiä koristaa kukkaloisto. Avoimet niittylaikut ylläpitävät rikasta kasvillisuutta. Täällä ei kukkaistutuksia tai monotonisia nurmikoita näy, vaan kauneudesta vastaa luonto itse.

Nuori peloton käpytikka hyppii maassa ruokaa etsien Lintu vaikuttaa vielä kömpelöltä, eikä se ole täysin oppinut vielä lentämään, sillä se tyytyy hyppimään vain muutaman metrin kauemmas, kun sivuutan sen polulla. Ilmeisesti muutaman puun muodostama metsikkö riittää tikalle.

Kipuamme saaren keskellä olevaan vanhaan kalastajaloistoon, joka tätä nykyä toimittaa näkötornin virkaa. Tornista näkee myös Maakallaan lähes kiinnikasvaneelle Maasäären kiviselle särkälle, joka kuhisee loppukesälläkin elämää. Sen ovat vallanneet lokit ja tiirat, ja kivien koloihin ovat pesiytyneet ruokit ja riskilät.

Torni

Tornista avautuu myös parhaat näköalat saaren poikki aavalle merelle, jossa taivas ja horisontti miltei sulautuvat toisiinsa. Tuuli on virinnyt, mikä tekee tukalasta helteestä siedettävämmän. Mantereen puolella puolestaan kohoavat korkeiksi torneiksi tummanpuhuvat ukkospilvet. On aika lähteä paluumatkalla vielä hyvän sään aikaan.