Laila Hietamies säälitteli jossakin romaanissaan, olisiko ollut Lehmusten kaupunki, lehmuksia, jotka kukkivat turhaan ja jäävät jälkeläisittä. Aivan näin surkea ei ole sen paremmin kotoisen metsälehmuksen kuin kaupunkien puistolehmustenkaan tilanne.

Itse olen nähnyt puistolehmuksen taimia muun muassa Helsingissä Unioninkadulla ja metsälehmuksen taimia Miehikkälän Purhossa lehmusten katveessa olevalla lentopallokentällä.

Lehmukset kukkivat myöhään, vasta heinäkuussa, ja loppukesän säistä riippuu, ehtivätkö siemenet kypsyä. Siemenet taimettuvat vain valoisilla ja lämpimillä paikoilla levättyään maassa vuoden tai ehkä pitempäänkin. Kaupungin puistoissa nurmenleikkuu yleensä niistää nuoret taimet ennen kuin ne ehtivät vahvistua.

Metsälehmuksen kasvupaikoilla on harvoin, lähinnä vain hakkuiden seurauksena, riittävän lämpimiä ja avoimia kasvupaikkoja. Vaahteran ja jalavien taimet sietävät syvempää varjoa ja selviytyvät pensasaidoissa, ruohostoissa ja puiden alla lehmusta paremmin.

Lehmuksen taimet saattavat jäädä myös tunnistamatta: ensimmäiset lehdet eivät olekaan herttamaisia vaan liuskaisia kuin jonkin vaahteran lehdet — ja pitemmällehän taimi ei hoidetuilla nurmikoilla ehdikään.