Oman elämänsä Hyönteismies, selkärangattomien ystävänä jo vuodesta 1979.
Jokainen pikkupoika innostuu jossain vaiheessa ötököistä, toisille vaihde jää päälle aikuisiälle asti. Kiinnostus syveni valokuvauksen kautta intohimoksi ja tahdoksi oppia lajeista kaikki mahdollinen, määritystuntomerkit ja elintavat mukaan lukien. Siitä syntyi missio: koko maailman täytyy saada tietää, miten upeita luontokappaleita ympärillämme möyrii. Kun ihmiset oppivat tuntemaan ötököitä ympärillään, he myös lakkaavat pelkäämästä niitä. Silloin he ehkä huomaavat, että hyönteisiäkin voi rakastaa.
Kun lattialistojen varjoista vilahtaa pieni ötökkä, ajattelemme usein pahinta: ”Tuholainen.” Sisätiloihin eksyneet hyönteiset ja hämähäkit ovat useimmiten täysin harmittomia. Osa lajeista on sopeutunut elämään ihmisen vieraana, mutta vain harva niistä aiheuttaa merkittävää haittaa asunnolle tai terveydelle. Haaskakuoriaiset muodostavat yhden mielenkiintoisen kovakuoriaisheimon, jonka lajeja tavataan sisätiloista säännöllisesti. Tässä kirjoituksessa käydään läpi muutamia heimoon lukeutuvia lajeja ja pohditaan, milloin talonsa polttaminen voisi olla harkinnan arvoinen ratkaisu tunkeilijoista eroon pääsemiseksi.
Teksti: Tapio Kujala
Moniin sisätiloissa tavattaviin hyönteislajeihin liittyy negatiivisia mielikuvia, jotka ovat peräisin vanhoista uskomuksista, harhaanjohtavista nimistä tai pelkästään siitä, että ”väärään paikkaan” ilmestyneet ötökät koetaan inhottavina tai muuten epämiellyttävinä. Tällaisia lajeja löytyy useammasta eri hyönteis- ja muista ryhmistä, mutta nyt keskitymme ainoastaan yhteen kovakuoriaisheimoon.
Haaskakuoriaisten heimoon kuuluu monia lajeja, jotka ovat erikoistuneet isompien ja pienempien eläinten jäänteiden hyödyntämiseen ravintona. Lajitietokeskuksen mukaan Suomessa tavattavia lajeja on kaikkiaan 32, mutta aina kun puhutaan helposti ihmisen mukana leviävästä lajistosta, voi maahamme päätyä myös eksoottisempia yksilöitä. Maailmanlaajuisesti haaskakuoriaisiin kuuluu lähes 2000 eri lajia.
Englanniksi heimoon kuuluvia kuoriaisia kutsutaan nahkakuoriaisiksi (skin beetles). Tämä, kuten suomenkielinenkin heimonimi kuvaa kuoriaisten elinympäristöä ja ravintoa. Luonnossa haaskakuoriaiset ovat tärkeitä kuolleiden eläinten jäänteiden hajottajia.
Tietyllä tavalla haaskakuoriaisia voikin pitää luonnon omina pikku siivoajina. Monet lajit elävät esimerkiksi luontaisesti lintujen ja muiden eläinten pesissä ja syövät ylijäänyttä ravintoa, irronneita höyheniä ja muuta orgaanista ainesta. Ja koska me ihmiset elämme haaskakuoriaisten vinkkelistä oikeastaan aika sotkuisissa olosuhteissa, löytyy omista ”pesistämme” yleensä runsaasti maittavaa ravintoa ja tasaista lämpöä. Ei siis ole ihme, että haaskakuoriaiset ovat oppineet jo kauan aikaa sitten hyödyntämään asuntoja elinympäristönään.
Käydään läpi muutamia heimon lajeja, joita itse olen tullut kohdanneeksi.
Museokuoriainen (Anthrenus museorum) ja mattokuoriainen (Anthrenus scrophulariae)
Tuntomerkit
Aikuiset kuoriaiset ovat n. 2-4 mm kokoisia ja ruumiinmuodoltaan soikeita. Museokuoriaisen selässä on useimmiten vaaleita ja oranssinkeltaisia vaakasuuntaisia aaltokuvioita. Mattokuoriaisella taas peitinsiipien saumassa kulkee yleensä selvä oranssinsävyinen pitkittäisraita. Se on myös keskimäärin museokuoriaista suurempi. Toukat ovat ruumiinmuodoltaan lyhyempiä kuin monet muut haaskakuoriaiset. Niiden peräpäässä on yläviistoon sojottavat tiheät karvatupsut. Tupsut ovat museokuoriaisella yleensä selvästi vaaleat kun taas mattokuoriaisella ne voivat olla lähes mustat.
Elintavat
Luonnossa museo- ja mattokuoriaisen aikuiset pyörivät kukissa ja syövät siitepölyä. Sisätiloissa toukat löytävät helposti ravintoa kuten pölyä, villaa ja kuolleita hyönteisiä. Museokuoriaiset ovat hyvin yleisiä ja niitä löytyy käytännössä melkein jokaisesta rakennuksesta ja kodista. Mattokuoriaisia sen sijaan tavataan huomattavasti satunnaisemmin.
Poltanko koko talon? Et. Ajattele ennemmin museokuoriaisen ja mattokuoriaisen kertovan sinulle, missä kodissasi on turhia pölypesäkkeitä. Vaikka toukat voivat rei’ittää villavaatteita ja muita luonnonkuiduista valmistettuja tekstiileitä, kuoriaisten esiinmarssi ei automaattisesti tarkoita massiivista vaatekatastrofia. Säännöllinen siivous on yksinkertaisin tapa pitää kannat kurissa ja koti muutenkin viihtyisempänä.
Museokuoriainen viihtyy aikuisena kukissa.
Tämä mattokuoriainenkin löytyi ulkoa kukista. Huomaa selkeä pitkittäinen raita peitinsiipien saumakohdassa.
Museokuoriaisen toukan voi löytää ikkunalaudalta syömästä kuolleita hyönteisiä. Kuvassa näkyvät raadot ovat päätyneet hämähäkinseittiin.
Vyöihrakuoriainen (Dermestes lardarius)
Tuntomerkit Aikuista vyöihrakuoriaista on vaikea sekoittaa muihin lajeihin. Se on suhteellisen kookas, 7-9 mm pitkä ja peitinsiivissä erottuu selkeä vaaleanruskea poikkivyö. Suvun karvaiset toukat tunnistaa niiden peräpäässä sijaitsevista koukkumaisista piikeistä. Yleensä voi olla varsin luottavainen siihen, että sisätiloista tavattu toukka on juuri vyöihrakuoriainen. Muita suvun lajeja saattaa kuitenkin satunnaisesti päätyä sisälle.
Elintavat
Vyöihrakuoriainen kuten muutkin ihrakuoriaiset ovat persoja rasvalle ja eläinten jäänteille. Luonnossa ne toimivat tärkeinä hajottajina eläinten haaskoilla, syöden eläinten ja kalojen raatojen kuivaa tai mätänevää lihaa. Sisällä ne viihtyvät erityisesti keittiössä, jossa lieden lähistölle roiskunut rasva ja muu orgaaninen aines tarjoavat oivallista ravintoa toukille.
Poltanko talon?
Et. Sisätiloissa yksittäinen vyöihrakuoriainen ei ole merkki suuresta ongelmasta. Jos yksilöitä alkaa ilmestyä useampia, voi olla hyvä tarkistaa ruokakaapit ja lemmikkien sapuskat. Erityisesti kuivattu liha ja kala ovat ihrakuoriaisten mieleen. Itseltämme löytyi joskus kissan herkkupaloiksi tarkoitetuista kuivatuista kaloista esiintymä. Pussin hävittäminen poisti ongelman.
Vyöihrakuorianen on aikuisena helposti tunnistettava laji.
Vyöihrakuorisen toukalla on peräpäässä kaksi koukkumaista uloketta, toisin kuin monilla muilla sisätiloista tavattavilla toukilla.
Tämä hiiroihrakuoriainen löytyi hauenpäästä, joka oli jätetty jonkinlaisena voitonsaaliina vuokramökille.
Turkiskuoriaiset (Attagenus sp.)
Tuntomerkit 4-6mm kokoiset turkiskuoriaiset ovat ruumiinmuodoltaan pitkänomaisia, osa lajeista on aavistuksen päärynämäisiä. Ne ovat liikeiltään museo- ja ihrakuoriaisia vikkelämpiä. Kapeahkoilla toukilla peräpäästä sojottaa joitakin pidempiä suoria karvoja hajanaisena taaksepäin. Suomessa yleisimmin esiintyvät turkiskuoriaiset on suhteellisen helppo erottaa toisistaan: pikiturkiskuoriainen on täysin musta; pilkkuturkiskuoriaisella on peitinsiivissään vaaleat täplät; ruskoturkiskuoriaisen peitinsiivet ovat tasaisen ruskeat, mutta vaaleammat kuin etuselkä ja pää; vyöturkiskuoriaisella on peitinsiivissään vaalea poikittaisraita. Koiraiden tuntosarvien nuijamaiset kärkijaokkeet ovat selvästi naaraan vastaavia pidemmät.
Elintavat Turkiskuoriaisten toukat pystyvät hyödyntämään ravintonaan villaa, turkiksia ja höyheniä. Luonnonvaraisesti ne elävät lintujen ja muiden eläinten pesissä. Aikuiset ruokailevat kukissa. Jotkin turkiskuoriaiset leviävät yksistään ihmisen toimesta. Erityisesti turkiskuoriaisten tiedetään leviävän ilmanvaihdon kautta viereisiin asuntoihin.
Poltanko talon?
Et. Yksittäiset toukat eivät yleensä leviä kulovalkean tavoin. Jos kodissa on paljon villaa ja pölyä, turkiskuoriaiset kertovat siitä, että voisit tuulettaa tai pestä vaatteita useammin. Herkemmät villatekstiilit voi myös viedä hetkeksi ulos paukkupakkasilla. Tärkeintä on perussiivous, joka silloin tällöin kannattaa myös ulottaa vaate- ja tekstiilikaappien sisälle.
Pilkkuturkiskuoriaisella (Attagenus pellio) on nimensä mukaisesti vaaleat pilkut peitinsiivissään.
Pikiturkiskuoriainen (Attagenus schaefferi) on täysin musta.
Ruskoturkiskuoriaisella (Attagenus smirnovi) peitinsiivet ovat useimmiten hieman etuselkää ja päätä vaaleammat.
Riesakuoriainen (Reesa vespulae)
Tuntomerkit
Riesakuoriainen on 2-3 mm kokoinen, ruumiinmuodoltaan turkiskuoriaisia solakampi laji. Väritykseltään se on tummanruskea, mutta peitinsiipien etuosissa on oranssit vinot laikut, jotka melkein muodostavat peitinsiipiin yhtenäisen vyön. Toukat muistuttavat turkiskuoriaisen toukkia, mutta peräpään pidemmät karvat ovat tiukemmassa nipussa ja muodostavat ikään kuin yhden paksumman karvan.
Elintavat Nimensä perusteella riesakuoriainen kuulostaa erityisen viheliäältä, mutta useimmille kotitalouksille sen merkitys tuholaisena on olematon. Riesakuoriaisen toukat syövät lähinnä kuolleita hyönteisiä ja lattialle tipahtaneita leivänmurusia. Laji levisi Eurooppaan ja myös Suomeen 1960-luvulla. Nykyään se on varsin yleinen sisätiloissa. Luontaisilla esiintymisalueillaan riesakuoriaisen tiedetään elävän pistiäisten pesissä.
Poltanko talon?
Et. Kuten mainittu, riesakuoriaisista ei yleensä ole suurempaa riesaa. Poikkeuksena on, mikäli asunnosta löytyy hyönteis-, eläin- tai kasvikokoelmia, joissa sitkeä riesakuoriainen voi olla varsin epämiellyttävä vieras. Muihin haaskakuoriaisiin verrattuna riesakuoriainen on niin pieni, ettei sitä tule helposti edes tule havainneeksi.
Riesakuoriaisella on peitinsiipien etuosassa oranssit vinolaikut. Varo sekoittamista vyöturkiskuoriaiseen.
Karekuoriainen (Megatoma undata)
Tuntomerkit
Karekuoriaisen koko vaihtelee 4-6 mm välillä. Väritykseltään se on musta, mutta etuselässä ja peitinsiivissä on vaaleanharmaita suomuja, jotka muodostavat peitinsiipiin kaksi aaltomaista vyötä. Toukka muistuttaa turkiskuoriaisten toukkia, mutta sillä ei ole pitkiä peräsukasia.
Elintavat Luonnonvaraisesti karekuoriaisen toukat elävät lahopuussa ja viihtyvät sekä lintujen että pistiäisten pesissä. Toukat syövät kuolleita hyönteisiä ja muuta orgaanista materiaalia. Aikuiset ruokailevat kukissa. Toisinaan yksilöitä päätyy myös vanhoihin rakennuksiin.
Poltanko talon?
Et. Karekuoriaisenkin merkitys tuholaisena on mitätön. Jos löydät aikuisia kotoasi, ne ovat todennäköisesti päätyneet sisälle rakennuksen yhteydessä olevista lintujen tai pistiäisten pesistä.
Karekuoriainen on omalla tavallaan hyvin kaunis laji.
Outokuoriainen (Thylodrias contractus)
Tuntomerkit
Outokuoriaisen sukupuolet eroavat ulkonäöllisesti merkittävästi toisistaan. Naaraat ovat siivettömiä ja muistuttavat aikuisinakin enemmän toukkia. Kooltaan ne ovat 4-5 mm. Koiras on puolet pienempi, sillä on pitkät raajat ja tuntosarvet. Peitinsiivet harottavat peräpäästä kuin frakin liepeet. Toukka muistuttaa hieman museokuoriaisen toukkaa, mutta sillä ei ole peräpäässä karvatupsuja – perä on myös muodoltaan tasaisemman pyöreä.
Elintavat Suomessa outokuoriaista esiintyy ainoastaan sisätiloissa. Sen sanotaan olevan suhteellisen harvinainen vieras kotitalouksissa, mutta havaintoja on tullut viime vuosina aiempaa enemmän. Tähän on varmasti vaikuttanut globaalin verkkokaupan kasvu, kuten moneen muunkin asuntovieraan yleistymiseen. Laji on levinnyt muualle maailmaan Aasiasta käsin. Kannattaa ehkä miettiä kahdesti, ennen kuin tilaa kiinalaisista verkkokaupoista krääsää kotiinsa.
Poltanko talon?
Et. Ei ole olemassa varmaa tietoa, että laji aiheuttaisi minkäänlaisia tuhoja kotitalouksissa. Sen sijaan hyönteiskokoelmissa outokuoriaisen tiedetään olevan paha tuholainen, koska se sietää kuivuutta monia muita lajeja paremmin. Tästä huolimatta myöskään hyönteiskokoelmia ei ole suositeltavaa polttaa.
Outokuoriainen on saanut nimensä siivettömän naaraan ulkonäöstä. Aikuinenkin ”kuoriainen” muistuttaa enemmän toukkaa. Tämä Mannerheimin kovakuoriaiskokoelmasta löytynyt yksilö oli jo kuollut.
Kokoelmissa oli myös outokuoriaisen tyhjiä toukkanahkoja,
Jos paniikki iskee ja tekisi sittenkin mieli polttaa koko talo… tai ainakin kutsua paikalle myrkyttäjä?
Vedä syvään henkeä ja vakuuta itsellesi kaiken järjestyvän. Mikäli löydät kotoasi kirjoituksessa esiteltyjä kuoriaisia tai niiden aiheuttamia vaurioita, perusteellinen siivous ja tekstiilien pesu ovat useimmiten riittäviä keinoja ongelman poistamiseksi. Myrkyttämistä kannattaa välttää viimeiseen asti, sillä muutaman kuoriaisen kohdalla se aiheuttaa enemmän terveyshaittoja kuin hyötyjä.
Kuoriaisten ilmaantuminen ei tarkoita sitä, että asunnosta olisi pidetty huonoa huolta. Sisätiloihin tulee hämmästyttävä määrä selkärangattomia erilaisten tavaroiden, kasvien ja elintarvikkeiden mukana. Hyönteisiä kulkeutuu sisään myös polttopuiden mukana – osittain irronnut puun kuori tarjoaa mitä erinomaisimpia talvehtimispiiloja ja sisätilojen lämpö saa otukset erehtymään kevään saapumisesta. Lisäksi on hyvä pitää mielessä, että useimmat hyönteiset leviävät kerros- ja rivitaloissa asunnosta toiseen ilmanvaihtokanavien kautta. Jos otukset poikkeuksellisesti aiheuttaisivat suurempia ongelmia, on asiasta hyvä keskustella myös naapureiden tai taloyhtiön kanssa.
Selkärangattomat tunkevat sisälle myös itsenäisesti talvehtimispaikkaa etsimään tai pakoon ulkona vallitsevia olosuhteita. Esimerkiksi lumien sulaessa keväällä, voi liiallinen kosteus saada karikkeessa elävät tuhatjalkaiset liikkeelle, ne kiipeävät helposti rakennuksen seiniä myöten ja päätyvät pienistä raoista sisälle. Sopivissa olosuhteissa yksilöitä voi olla runsaastikin, mutta useimmiten ne kuolevat muutamissa päivissä, koska sisäilma on suurimmalle osalle lajeista liian kuiva.
Kiitos että luit loppuun asti. Lisää hyönteiskuvia tarjolla Instagramissa: https://www.instagram.com/hyonteismies/ – ota tili seurantaan ja voit myös antaa palautetta tästä tai muista kirjoituksistani Instagramin kautta.
Tapio Kujala
Oman elämänsä Hyönteismies, selkärangattomien ystävänä jo vuodesta 1979.
Jokainen pikkupoika innostuu jossain vaiheessa ötököistä, toisille vaihde jää päälle aikuisiälle asti. Kiinnostus syveni valokuvauksen kautta intohimoksi ja tahdoksi oppia lajeista kaikki mahdollinen, määritystuntomerkit ja elintavat mukaan lukien. Siitä syntyi missio: koko maailman täytyy saada tietää, miten upeita luontokappaleita ympärillämme möyrii. Kun ihmiset oppivat tuntemaan ötököitä ympärillään, he myös lakkaavat pelkäämästä niitä. Silloin he ehkä huomaavat, että hyönteisiäkin voi rakastaa.
Joulu on täynnä monenlaisia tapoja ja symboleita, jotka vaihtelevat maittain ja kulttuureittain. Suomessa jouluun liitetään vahvasti valkeat hanget, metsän tuoksuinen joulukuusi, yöllä paistuva herkullinen kinkku ja tietysti joulupukki. Kun suuntaamme katseemme kotimaamme rajojen ulkopuolelle, näemme kuinka joulu voi rakentua hyvin erilaisista aineksista. Jossain toisaalla joulun taikaa luovat hämähäkit ja niiden kimaltavat seittiverkot.
Hyvin usein huomiota saavat erityisen värikkäät tai metallinhohtoisena kiiltävät ötökät. Päiväperhoset, leppäkertut, sudenkorennot ja kultakuoriaiset ovat lähes kaikkien mielestä kauniita lajeja. Luonnon monimuotoisuus on huomattavasti laajempi ja myös vähemmän värikkäistä lajeista löytyy kiehtovia esimerkkejä, vaikka ensinäkemältä ulkonäkö ei olisi niin erikoinen. Tässä kirjoituksessa käydään läpi muutamia synkän mustia otuksia. Hyppää ennakkoluulottomasti mukaan!
Pimeisiin syysiltoihin, erityisesti halloweenin, kekrin, pyhäinmiestenpäivän ja samhainin aikoihin, liittyy merkittävällä tavalla kaikenlainen synkkyys. Yliluonnolliset ilmiöt ja pelottavat asiat, kuten aaveet ja noidat, murhaajat ja hirviöt valtaavat kauppojen rihkamaosastot ja suoratoistopalveluiden valikoimat. Jätetään muovikrääsä omaan arvoonsa, mutta kauhuelokuvien suurena ystävänä ajattelin vetää hieman yhteen omia muistoja hyönteisiin tai hämähäkkeihin liittyvistä kauhuelokuvista ja pohtia, miksi teemat toistuvat kauhuelokuvissa joko pääroolissa tai tehosteena.
Edellisessä kirjoituksessa käsiteltiin Suomeen päätynyttä suurta sarvijäärälajia. Kun kyseessä oli ihmisten toimesta maahan saapunut yksilö, oli se samalla vieraslaji. Tässä kirjoituksessa käydään läpi mitä vieraslajit voivat tarkoittaa luonnon ekosysteemin kannalta ja annetaan muutamia esimerkkejä erityisen haitallisista vieraslajeista.