Tyvenen kevätillan hämärässä kuuluu rannalta äänekästä kiljuntaa, melkein kuin sikaa tapettaisiin. Ääni kuuluu lähes umpeen kasvaneen lahdenperukan vetisestä osmankäämien ja järviruokojen hetteiköstä – ei siellä ainakaan ihminen voi olla.

Huuto vaimenee vähitellen ja muuttuu yksitoikkoisemmaksi sarjaksi gypp gypp gyppgypp…, joka kiihtyy loppua kohti hävitäkseen taas hetkeksi illan hiljaisuuteen. Ääntelijää, luhtakanaa, silmä ei tavoita tiheän kasvillisuuden seasta vaikka kuinka kiikarilla haravoisi.

Luhtakanan huuto alkaa Suomessa heti

Hämärän hetken huutelija, luhtakana, on vain rastaan kokoinen, mutta ääni on kantava, ja äänestä lintu lähes aina havaitaankin. Huhtikuussa juuri muuttomatkalta saavuttuaan luhtakana huutaa ajoittain päivälläkin, mutta yölajina se on omimmillaan.

Toukokuussa luhtakanat munivat ruovikon kätköissä olevaan pesäänsä, joka on rakennettu korsista sekä kuivista osmankäämien ja järviruokojen lehdistä.

Emot hautovat kolmisen viikkoa, ja poikasia syntyy usein jopa kymmenkunta. Elokuussa luhtakanat lähtevät hiljalleen öiselle muuttomatkalleen Etelä- ja Länsi-Eurooppaan, mutta muutto jatkuu usein pitkälle loppusyksyyn saakka.

Luhtakana palaa pesäpaikalleen

Suomessa on rengastettu runsaat 320 luhtakanaa, näistä valtaosa katiskoilla muutamilta eteläisen ja kaakkoisen Suomen ruovikkoalueilta. Rengastetuista linnuista kuusi on löydetty ulkomailta, kaukaisin Ranskasta.

Laji on hyvin pesäpaikkauskollinen. Sitä kuvastaa sekin, ettei Suomessa rengastettuja yksilöitä ole löydetty uudelleen muualta kuin alkuperäiseltä rengastusalueelta.

Luhtakana hyötyy leudoista talvista ja viihtyy rehevissä vesissä.

Luhtakana on taitava piilottelija, ja sen näkeminen pesimäalueilla on onnenkauppaa. Linnun pesimäpaikat, tiheät ruovikot ja vetiset luhdat, eivät juuri houkuttelekaan kulkemaan. Jos paikoille rämpii, niin luhtakana liikkuu ketterästi ja äänettömästi piiloon tai lennähtää isoja jalkojaan roikottaen pienen pyrähdyksen ruovikon kätköihin.

Jos ruovikko rajoittuu matalaan rantaan tai lampareisiin, niin hyvällä onnella luhtakanan voi nähdä liikkuvan ruovikon reunassa tai jopa kylpemässä avoimella rannalla. Pienenkin liikkeen havaitessaan lintu kipittää nopeasti ruovikon hämyyn.

Harvinainen talvehtija

Talvien leudontuessa luhtakanat yrittävät tätä nykyä talvehtiakin Suomessa. Lintu tarvitsee sulana pysyvää matalaa virtaavaa vettä, jossa se voi kahlata ja löytää selkärangattomia pieneliöitä ravinnokseen.

Matalat sulavedet ovat Etelä-Suomessa harvinaisia. Niitä on lähinnä teollisuuslaitosten tai puhdistamojen tuntumassa. Matalat kanavat voivat myös kelvata talvehtimisyritykseen, mutta pienpedot ja jäätyminen johtavat helposti talvehtimisen epäonnistumiseen.

Ihmisen aiheuttama häirintä uhkaa talvehtivia luhtakanoja, ja siksi talvehtimispaikat pyritään pitämään salassa. Lintuharrastajien ja -kuvaajien paljon käyttämä Tiira-havaintokanta salaa automaattisesti kaikki talviset luhtakanahavainnot.

Siitä huolimatta talvehtimispaikat paljastuvat joskus, ja toistuva häirintä voi koitua lintujen kohtaloksi. Luhtakanoja olisikin kuvattava ja kiikaroitava nopeasti ja vain etäältä, jotta linnut saavat riittävästi ruokailuaikaa lyhyenä talvipäivänä.

Luhtakanojen mahdollisimman häiriötön kuvaaminen vaatii kaikkina vuodenaikoina piiloteltan käyttöä.

Samantapaisilla alueilla yrittää talvehtimista usein muitakin häiriölle herkkiä talvilajeja, kuten taivaanvuohia ja jänkäkurppia.

Poikaset liikkuvat ketterästi kosteikossa.

Luhtakanaemolle voi syntyä jopa kymmenen poikasta. Poikaset lähtevät pesästä heti kuoriuduttuaan ja etsivät itse ravintoa jo viiden vuorokauden ikäisenä.

Suomessa luhtakana on melko tuore pesimälaji, joka on vasta 1900-luvun aikana vähitellen levittäytynyt eteläisten kosteikkoalueiden lisäksi sisämaahan noin Kuopion korkeudelle saakka, sekä länsirannikolla aina Oulun seudulle asti. Laji on edelleen harvalukuinen, ja koko Suomen kannaksi on arvioitu 500–800 paria. Luhtakana on yleinen etelämpänä Euroopassa, jo Etelä-Ruotsissa pesii muutamia tuhansia pareja.

Talvien leudontuminen sekä järvien ja merenlahtien rehevöityminen ovat auttaneet luhtakanan levittäytymistä Suomeen. Piilottelevan elintapansa takia laji jää useimmiten havaitsematta soidinkauden ulkopuolella. Maamme luhtakanakanta on luokiteltu elinvoimaiseksi ja epäilemättä laji hyötyy jatkossakin vesistöjen rehevöitymisestä ja umpeenkasvusta.

Luhtakana

Rallus aquaticus

Tuntomerkit: Rantakanojen heimoon kuuluva luhtakana on pieni ja lyhytpyrstöinen. Alaspäinkaartuva punertava nokka, ruskea selkäpuoli, harmaansävyinen alapuoli ja kurkku ovat näkyvimmät tuntomerkit. Luhtakanaa on hyvin vaikea havaita rantaruovikoista, mutta sen ääni on helppo tunnistaa.

Ääni: Luhtakanalla on "gyp-gyp" äänisarja, joka rytmi vaihtelee.

Ravinto: Etsii ruovikoista selkärangattomia ravinnokseen.

Lisääntyminen: Voi munia jopa 10 munaa. Poikaset suuntaavat pois pesästä heti kuoriutumisen jälkeen ja liikkuvat ruovikossa ketterästi. Etsivät itse ravintoa jo viiden vuorokauden ikäisinä.

Levinneisyys ja runsaus: Viihtyy niittyisillä ja rehevillä rannoilla merenlahdilla ja järvillä eteläisessä Suomessa. Talvehtii Länsi-Euroopassa, kevätmuutto ajoittuu huhti-maaliskuuhun

Tiesitkö? Luhtakanan ääntä on verrattu sian ääneen!