Vantaalaisesta metsässä on kaksi toisiinsa kiinnittynyttä haapaa. Alempi liitos oli noin neljän metrin korkeudella. Liitoskohtien ulkonäöstä päätellen yhdysoksa on eronnut vasemmanpuoleisesta rungosta, kasvanut alaspäin ja yhtynyt lopulta toiseen runkoon. Mikä lienee moisen muodon aiheuttanut?

Onpa hankala tapaus kuvan perusteella pääteltäväksi! Tavallisesti näkee helposti, kumpi liitossa on ollut aktiivinen osapuoli ja kasvattanut oksansa kiinni toisen runkoon.

Vasemmanpuoleinen runko on joka tapauksessa liitosta hyötynyt: runko on liitoksen yläpuolelta vankempi kuin alempaa, eli sen latvus saa osansa naapurin keräämistä ravinteista.

Oikeanpuoleinen on taas kovin kolhitun näköinen: on epäsymmetrisyyttä, uurretta ja paksunnosta. Se viittaa siihen, että yhtymiseen johtaneet tapahtumat olisivat alkaneet siltä puolelta. Koska vauriot ovat neljän metrin korkeudella, syyllinen ei ilmeisesti ole hirvi. Ehkä lumi on murtanut nuoren puun niin, että se on kihnuttanut viereisen puun runkoa.

Murroskohdan alapuolelta on kasvanut puulle uusi latva. Puu on voinut myös olla kaksihaarainen, jolloin toinen haara muodostaisi yhdysoksan ja toinen nykyisen latvuksen.

Kun kaarna on kummastakin kulunut puhki, kihnuttava oksa sekä oikeanpuoleinen puu ovat kasvattaneet haavasolukkoa, joka on sitonut puut yhteen. Sen jälkeen sivullepäin sojottanut latvus on kuollut varjostukseen, mutta puita yhdistävä oksa on pysynyt elossa ja vankistunut.

Kuvan ottajan omaa selitysmallia vastaan puhuu pari seikkaa. Ensimmäinen on edellä selostettu oikeanpuoleisen kumppanin runneltu ulkonäkö, ja toinen nestevirtausten suunta. Jos yhdistävä oksa olisi vasemmanpuoleisesta puusta, nesteiden virtaussuunta oksassa olisi vaihtunut, enkä tiedä, onko se mahdollista.

Vanhastaan on sanottu, että puussa nesteet kulkevat juuresta latvaan puuaineksessa putkiloitten ja putkisolujen kautta, ja nilassa latvasta juureen. Kuljetussolukon toiminta ei liene kuitenkaan aivan näin yksinkertaista, vaan kasvit pystyvät säätelemään ja ohjailemaan nestevirtauksia ainakin jonkin verran.

Yhteen kasvamista on voinut helpottaa se, että puut ovat samaa yksilöä. Haapa vesoo voimakkaasti juuristaan, ja kokonaiset haavikot voivat olla samaa yksilöä, eli samaa kloonia. Näin lähekkäiset rungot ovat hyvin todennäköisesti kasvaneet samasta juurakosta. Silloin runkojen välisessä haavapinnassa ei ole minkäänlaisia vieromisoireita, vaan yhteen kasvu sujuu ongelmitta.