Helsingin Sanomat julkaisi 14.9.2025 valtioneuvos Matti Vanhasen pitkän kirjoituksen, jossa toivottiin Suomeen ”metsärauhaa”. Siihen vastasivat muun muassa Suomen ympäristökeskuksen ja Luonnonvarakeskuksen tutkijat, jonka jälkeen Vanhanen laati vielä oman vastineensa.

Vanhasen kirjoituksissa ei ollut mitään uutta. Hän esitti perinteisen keskustapuolueen näkemyksen, jossa metsäteollisuus on yhteiskunnan tukipilari, ja siksi kaikki sen toimet ja vaatimukset on hyväksyttävä. Hakkuita ei saisi millään tavoin rajoittaa, ja ongelmien ratkaisuksi esitetään puiden piiskaamista nopeampaan kasvuun.

Vanhasta huolestuttaa metsätalouteen kohdistuva kritiikki. ”Keskustelu on kiihtynyt”, hän toteaa ja väittää, että tällainen ”asetelma uhkaa jo häiritä metsätalouden pitkäjänteistä kehittämistä ja investointeja”. Hän kaipaa ”yhteistä visiota”.

Moittimalla keskustelua kiihtyneeksi Vanhanen antaa ymmärtää, että hän itse edustaa maltillisuutta. Niinpä hän ikään kuin tasapuolisuuden henkilöitymänä peräänkuuluttaa ”riittävää objektiivista tutkimusta”.

Ei ole yllättävää, että vaatimus koskee tutkimusta metsälajien tilasta – siis biologista tutkimusta. Sen myötä lukijalle viestitetään, että tähänastiset selvitykset metsälajien uhanalaistumisesta eivät ole olleet objektiivisia, että niissä on jotakin epäilyttävää. Vanhasen mukaan tutkimusta tarvittaisiin siitä, ”miten jo tehdyt toimet talousmetsissä tukevat metsälajien selviytymistä ja millaisissa metsissä tarvitaan mahdollisesti lisäsuojelua tai muita toimia”. Aivan kuin tätä kaikkea ei olisi jo tutkittu ja tutkittaisi edelleen.

Metsälajien taantuminen osoittaa jo nyt riittävän selvästi ja objektiivisesti, että tehdyt toimet talousmetsissä ovat olleet heppoisia. Silti metsätalousväki sitkeästi vähättelee massiivisten hakkuiden aiheuttamia tuhoja, ja näillä jatkuvilla tutkimusten vaatimisilla varmistellaan sitä, ettei todellisiin muutoksiin tarvitse ryhtyä.

Päättäjät ovat loputtomasti tukeneet metsäteollisuuden vaatimuksia, ja nyt ollaan tilanteessa, jossa metsämaat ovat muuttuneet hiilinieluista päästölähteiksi. Suunnattomiksi paisuneita hakkuumääriä ja entistä nuorempien metsien avohakkuita kritisoidaan laajasti ja täydestä syystä. On omituista, jos asiasta ei saisi edes keskustella eikä siten ”häiritä” metsätalouden toimintaa.

Vanhanen myöntää, että monimuotoisuuden vuoksi vanhojen luonnonmetsien suojelualueita on lisättävä. Valtion vanhojen metsien suojelu olisikin nopein ja helpoin tapa korjata suojelun puutteita. Sitä Vanhanen ei kuitenkaan mainitse. Sen sijaan hän kirjoittaa yksityismetsistä ja korostaa, ettei metsänomistajien oikeutta hakata metsiään voi millään päätöksillä rajoittaa. Lisäksi hän virheellisesti väittää, että metsä, jota ei hakata, muuttuisi hiilen sitojasta päästölähteeksi.

Kun Vanhanen etsii sopua metsäkiistoihin, hän nostaa esiin talousmetsien ja suojellun pinta-alan suhteen. Hänen mukaansa metsistä on suojeltu 13 prosenttia, josta runsas puolet on ”tiukasti” suojeltu.

Tosiasiassa tuohon virallisesti julistettuun 13 prosenttiin kuuluu sellaisiakin metsiä, jotka voi vaikka avohakata. Tällainen ”ei-tiukka” tilastointitapa kertoo tietysti vain tarpeesta antaa metsien suojelusta liian ruusuinen kuva.

Vanhaselle tämäkään harhautus ei riitä. ”Suomessa on huomattavan paljon tosiasiassa metsätalouden ulkopuolella olevaa maata”, hän kirjoittaa ja tarjoaa listaa, jossa ovat ”rantojen suojavyöhykkeet, saariston luodot, kallioiden laet, iso osa soista ja tunturialueet”. Niiden lisäksi hän keksii vielä yksityismetsät, jotka ovat ”aktiivisen metsätalouden ulkopuolella omistajan tahdosta – ilman, että omistaja haluaa tehdä päätösvaltaansa rajoittavaa pysyvää suojelupäätöstä”.

Vanhasen mielestä näille ”miljoonille hehtaareille, jotka faktisesti ovat hakkuiden ulkopuolella ja siis ”suojeltuja”, olisi asetettava oma määrittelynsä ja mittaustapansa”. Hän pohtii ja ehkä jopa vakavissaan uskoo, että tästä voisi löytyä ”osa tarvittavaa konsensusta”.

Samalla periaatteella mukaan voisi ottaa meret ja järvet. Tai parkkipaikat ja urheilukentät. Siis jos puuttomat luodot ja kallionyppylät, avosuot ja tunturit katsotaan metsien suojeluksi. Vielä suuremmalla syyllä näihin konsensustilastoihin pitäisi laskea kaupunkien puistot ja kaikkien suomalaisten pihapiirit – onhan niissä sentään puita.

Vanhasen maalailemassa metsärauhassa metsätalous sanelee kaikki rauhanehdot, ja tutkijat ja kansalaiset tämän asetelman nöyrästi hyväksyvät. Ei enää ”kiihtynyttä keskustelua”. Samalla metsäluonto hiljenemistään hiljenee, joten rauha on totisesti kattava. Yhä harvemmin metsissä kuuluu kuukkelin vihellyksiä tai pohjantikan naputtelua.