Kvantitatiivisen lintututkimuksen uranuurtajiin maailmassa kuulunut Einari Merikallio kirjoittaa teoksessaan Suomen lintujen levinneisyys ja lukumäärä (Otava 1955) hömötiaisen olevan Suomen lintulajeista 4. runsain. Se on hyvin runsaslukuinen (6-13 paria km2:lla) Etelä-Suomen keski- ja itäosassa ja melkein yhtä runsas muussakin Etelä-Suomessa, ja varsinkin Tornio-Kainuussa.
Kiista koskee Länsi-Lapissa Kolarin ja Pellon kuntien rajalla sijaitsevaa Aalistunturin aluetta. Pelkästään se, että taimikoista poistetaan satavuotiaat puut, osoittaa, ettei luonnon monimuotoisuutta huomioida. Lisäksi alueen hakkuilla pirstominen on kaikkea muuta kuin luonnon monimuotoisuuden huomioimista.
Totuus on se, että Suomen metsäluonnon tila on surkea. Se on niin surkea, etteivät enää edes suojelualueille tähdätyt retket lohduta. Suojelualueet ovat niin pieniä ja hajallaan, että metsälajien yleinen hupeneminen ulottuu myös niihin. On ollut hätkähdyttävää havaita, miten tutuissa retkikohteissamme linnut ovat vähentyneet verrattuna siihen, miten niitä näki ja kuuli 1990-luvun vuosina.
On järjetöntä, että samaan aikaan kun metsiä ennallistetaan, valtion omistamia luonnolle arvokkaita vanhoja metsiä hakataan sileäksi. Toinen käsi tarjoaa jo suojelluille metsille hoivaa, toinen käsi tuhoamalla tuhoaa metsien monimuotoisuutta.
